Kohti uutta ihmisyyttä - "todellisuuskuplamme" matkan varrella

2.8.2019

Me elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa vallitsevat

  • myyttisestä todellisuuskäsityksestä nouseva traditionaalinen maailmankuva, joka ilmenee erilaisina ulkoiseen auktoriteettiin perustuvina uskomus- ja valtajärjestelminä – uskonnot, sotilasdiktatuurit, yksipuoluejärjestelmät jne.,
  • mekanistismaterialistisesta todellisuuskäsityksestä nouseva moderni maailmankuva, joka ilmenee erilaisina tieteeseen, teknologiaan, talouteen, kulutukseen, demokratiaan ja objektiiviseen todellisuuteen perustuvina yhteiskunta- ja valtajärjestelminä – kapitalismi, sosialismi, kommunismi jne. ja
  • humanistisesta todellisuuskäsityksestä nouseva postmoderni maailmankuva, joka ilmenee erilaisina ihmisoikeuksiin, suvaitsevaisuuteen, monikulttuurisuuteen, tasa-arvoon ja arvorelativismiin perustuvina kulttuureina ja elämäntapoina – humanismi, ihmis- ja eläinoikeusliikkeet, monikulttuurisuus jne.

ja, jotka kilpailevat keskenään vallasta ja kulttuurisesta hegemoniasta.

Nämä todellisuuskäsitykset ja maailmankuvat ovat toisensa pois sulkevia ja erillistäviä ”todellisuuskuplia”, jotka kaikki olettavat olevansa ainoa oikea käsitys ja tulkinta todellisuudesta ja siitä mihin elämämme tulisi perustaa. Tämä johtaa maailmankuvien ja niihin perustuvien uskomus-, yhteiskunta- ja valtajärjestelmien väliseen kilpailuun ja pahimmillaan väkivaltaan ja sotaan toisiaan vastaan.

Yhteistä näille maailmankuville on se, että niiden kaikkien perustana on oletus erillisyydestä – että olemme erillisiä yksilöitä ja erillisiä ja myös riippumattomia toisistamme ja luonnosta. Tämä johtaa eriarvoisuuteen ja siihen perustuvaan vallankäyttöön ja väkivaltaan toisiamme kohtaan ja luonnon hyväksikäyttämiseen raaka-aineresurssina ja -varastoa sekä tuottamiemme jätteiden ja saasteiden kaatopaikkana.

Kaikki maailmankuvat ja niiden valtaapitävä taloudellinen, poliittinen tai sosiaalinen eliitti kohtelevat ihmistä ja luontoa vallankäytön kohteena, jota pitää hallita tämän eliitin toimesta.

Uusi ihmisyys luo aivan uuden perustan ja näkemyksen elämällemme, joka ei enää perustu erillisyyden kokemukseemme ja siitä syntyvään eriarvoisuuteen ja vallankäyttöön ihmisten ja yhteiskuntien välillä eikä näe luontoa enää vain ihmistä hyödyntävänä resurssina ja kaatopaikkana.

Uuden ihmisyyden perustana on yhteisyys, joka syntyy uudesta yhteydestämme itseemme, tosiimme ja luontoon – näemme itsemme osana elämää ja sen elinvoimaa, ymmärrämme olevamme samaa ihmisyyttä toistemme kanssa ja samaa elämää luonnon ja sen osallisten kanssa ja, jossa erilaisuutemme niin ihmisinä, kulttuureina ja yhteiskuntina on luonnollinen osa elämän monimuotoisuutta ja elinvoimaisuutta, joka varmistaa lajimme säilymisen ja kehittymisen kohti nyt nähtävissä olevaa uutta ihmisyyttä kohti.

Uusi ihmisyys tulee ilmenemään myös eri maailmankuvina ja arvoina, mutta ne eivät enää ole toisiaan pois sulkevia tai erillistäviä suljettuja todellisuuskuplia, vaan toisiaan täydentäviä ja laajentavia avoimia tietoisuuksia, jotka poistavat tarpeemme kilpailla toistemme kanssa ja tuo tilalle aidon yhteisyyden ja yhteistyön kaikkien eduksi.

Uutta ihmisyyttä ilmentävä ensimmäinen maailmankuva on evolutiivinen maailmankuva. Siinä alamme ymmärtää itseämme, elämäämme ja maailmaa evolutiivisena prosessina ja tulemme yhä enemmän tietoiseksi sisäisestä henkisestä ja ulkoisesta fyysisestä todellisuudestamme, jotka muodostavat sen mitä kutsumme todellisuudeksemme ja elämäksemme.

Näiden eri todellisuuksien välinen ero alkaa pienentyä ja alamme nähdä itsemme ja todellisuutemme ns. tarkkailevasta tietoisuudesta käsin. Tällöin myös omaa erillisyyden kokemustamme luovat uskomukset ja ajatukset tulevat nähtäväksemme ja voimme nähdä ne vain uskomuksina ja ajatuksina, ei osana todellista itseyttämme. Evolutiivinen maailmankuva aloittaa erillisyyden kokemuksemme häivyttämisen ymmärtäessämme sen vain luotuna todellisuutena.

Seuraava uuden ihmisyyden maailmankuva on holistinen maailmankuva. Siinä tietoisuutemme ja ymmärryksemme laajenevat kattamaan koko ihmiskunnan ja maapallon ja alamme nähdä yhteisen ihmisyytemme ja osallisuutemme koko elämän kirjoissa yhä selvemmin.

Erillisyys aiempien maailmankuvien luomissa yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja valtajärjestelmissä tulee yhä selvemmin näkyvillemme ja ymmärrämme miksi ne eivät pysty ratkaisemaan globaaleja haasteitamme ja ongelmiamme. Ne ovat rakenteellisesti erillisyydestämme rakennettuja, eivätkä siksi pysty ratkaisemaan ongelmiamme, jotka ovat globaaleja, kaikkia koskevia ja yhteisyyttä edellyttäviä. Oman erillisyytemme merkitys ja vaikutus elämäämme vähenee edelleen, koska huomiomme ei enää kiinnity itseemme vaan elämään sen kokonaisuudessaan.

Tämän jälkeen erillisyyden kokemuksemme ja tarkkailevan tietoisuuden tilamme häviää ja tulemme yhdeksi sen kanssa mitä on. Tällöin tietoisuuttamme ei enää rajoita luotu erillisyys eikä siitä syntyneet uskomuksemme, vaan näemme itsemme, toisemme, maailman – koko todellisuuden ja elämän – sellaisenaan yhtenä ja kokonaisena.

Tällöin uusi luonnollinen ihmisyytemme on tullut todeksi ja elämämme uudeksi perustaksi.