Tulevaisuuden pelon tulee ylittää menneen luoma turvallisuuden tunne

1.9.2019

Liian harva - toki koko ajan kasvava määrä - näkee tai haluaa nähdä todellisuutta ja sitä mihin olemme ihmiskuntana menossa, koska se on vastoin niitä uskomuksia, jotka menneinä aikoina selittivät maailmaa - nyt on uskomusten ja todellisuuden välinen ristiriita ja taistelu meneillään.

Menneeseen turvautuminen on turvallista, koska se on jo takanapäin, se on elettyä elämää ja varsinkin se ei enää voi muuttua - siihen voi luottaa, kun taas tulevaisuus on epävarmaa, edessäpäin, elämätöntä ja jatkuvasti muutoksen alla olevaa, joka uhkaa turvallisuuden tunnettamme. Tämän vuoksi menneeseen "hirttäydytään".

Nyt haetaan turvaa itsestä, menneestä, muuttumattomuudesta, koska ei ymmärretä oikein elämää ja sen jatkuvaa muutosta ja että se on paras tapa luoda turvallisuuden tunnetta elämään.

Ja kuten aina - niin tässä palataan siihen, kuinka näemme itsemme osana elämää ja sen virtaa. Ihmis- ja todellisuuskäsitys on se mikä estää nyt muutosta - siksi uutta aikaa tarvitaan - se tarjoaa muutoksen edellytykset eli uuden ihmis- ja todellisuuskäsityksen ja siitä syntyvän maailmankuvan ja arvot ja ne uuden elämäntavan.

Tulevaisuuden pelon tulee olla suurempi kuin menneen tuottama turvallisuuden tunne, jotta lähdemme riittävällä porukalla liikkeelle ja muutokseen - kun menneen turvallisuus ei enää pysty tuottamaan turvaa ylitse pelon.

Valitettavasti näyttää siltä, että parempi, kestävämpi ja mielekkäämpi elämän mahdollisuus ja usko siihen, eivät pysty saamaan meitä luopumaan menneisyyden tuottamasta turvallisuuden tunteesta ja nykyisestä elämäntavastamme, vaikka se ei edes tuottaisi meille iloa ja onnea juuri nyt. 

Vasta kun tulevaisuuttamme uhkaava tilanne ja sen luoma uhka nykyiselle elämäntavallemme luo niin suuren menettämisen pelon, että emme sitä pysty enää peittämään ja hallitsemaan, olemme valmiita luopumaan turvallisuuden tunteestamme ja avautumaan elämälle ja todellisuudelle ja kohtaamaan sen avoimesti ja suoraan. Tämä avoin todellisuuden ja elämän kohtaaminen näyttää meille sitten sen mitä meidän tulee tehdä ja avaa tien hyvään, kestävämpään ja mielekkäämpään elämään.

Jos nyt ei olisi kyseessä koko elämäntapamme muuttamisesta ja sen vaatimasta suuresta muutoksesta siinä, miten näemme todellisuuden ja itsemme, me voisimme hyvin sopeutua ja muuttaa elämäämme sen verran, että pärjäisimme. 

Mutta nyt tarvittavan muutoksen suuruus on sitä luokkaa, että se ei onnistu nykyiseltä perustalta. Tällä kertaa kysymys on ns. evolutiivisen vaiheen murroksesta, jossa siirrymme itse- ja ihmiskeskeisyydestä elämäkeskeisyyteen, joten se edellyttää oman itsemme, oman ihmiskäsityksemme murrosta. Nykyinen "minä" ei "kuole", vasta kun muuta vaihtoehtoa ei ole. 

Vaikka tiedämme, että se on vain tämä "kuoleva minä" joka pelkää, niin todelliselta se tuntuu ja pelottavalta. Mutta jos vaihtoehto on jopa koko lajimme kuolema, niin tämä uhka tulee ylittämään "kuolevan minämme" pelon ja avaamaan meille tien uuteen elämään ja maailmaan. Koville se tulee ottamaan, mutta elämä on sinnikäs ja me olemme osa tätä sinnikästä elämää.

Meidän tulee kohdata tämä pelko "silmästä silmään" ja nähtävä mistä se tulee - se tulee erillisyyden kokemuksemme luomasta minästä, joka on vain luotu ajatus siitä, että olemme erillisiä muusta elämästä. Tästä erillisyyden ajatuksesta luopuessamme, myös sen tuottama pelko häviää ja tilalle tulee vapaus ja elämä.