Muuttumattomuuden illuusio - miksi luomme sen

Me emme monestikaan näe sitä, että maailma muuttuisi tai voisi muuttua radikaalisti. Uskomme, että ratkaisua vaativat ongelmamme tulee ratkaista siinä todellisuudessa ja sillä tietoisuudella, joka on vallitseva juuri nyt, emmekä näe muuta mahdollisuutta muutokselle. Olemme ”yhden mahdollisen maailman” vankeina, emmekä näe sitä.

Emme usko myöskään omaan muuttumiseemme eli siihen, että me voisimme muuttaa omaa näkemystämme itsestämme ja elämästä ja luopua siitä, kuinka nyt näemme itsemme ja elämän. Pidämme itseämme muuttumattomana ”minänä”, olemme vankeina omassa itsessämme ja ”muuttumattomuuden illuusiossamme”.

Historiallisia syitä muuttumattomuudelle ja uskolla siihen ovat mm:

  • uskonto, ja sen muuttumaton opin ydin, jota ei saa tulkita tai muuttaa, on korostanut meille muuttumattomuuden hyvyyttä ja näitä ikiaikaisia totuuksia ja luonut näin kuvan, että nämä eivät voi muuttua,
  • laajemman evolutiivisen näkemyksen puute eli emme näe sitä, että biologisen evoluution, lajien luonnonvalinnan kautta tapahtuvan muutoksen, lisäksi myös me itse muutumme ja kehitymme jatkuvasti niin yksilöinä kuin yhteiskuntina samankaltaisen evolutiivisen prosessin kautta ja
  • valtio- ja järjestelmäkeskeisyys, jota pidämme melko lailla itsestään selvyytenä, koska olemme eläneet tälle perustalle luoduissa yhteiskunnissa lähes aina.

Tuntemattomampi ja paljon vaikeammin nähtävä syy on nykyisten maailmankuvien, kuten traditionaalinen, moderni tai postmoderni, ilmeneminen ns. suljettuina ja erillistävinä todellisuuksina, jolloin emme pidä muita maailmankuvia oikeina tai edes todellisina, ainoastaan omaamme – ”me olemme oikeassa, muut ovat väärässä” on se, miten tätä ilmennämme.

Pidämme omaa todellisuuttamme ja maailmankuvaamme muuttumattomana ja pysyvänä, koska emme näe omaa kehityshistoriaamme tämän suljetun todellisuuskuplamme sisältä käsin.

TURVALISUUDEN TUNTEEN TARVE
Kaipa tämä muuttumattomuuden tarve tulee Maslowin toiseksi alimmaisesta tarpeesta eli turvallisuuden tarpeesta - on turvallinen olo, kun kaikki on niin kuin on ennenkin ollut ja taustalla on pelko, että muutos voi johtaa johonkin huonompaan tai pahempaa.

Ja mitä epävarmemmaksi elämä ja maailma muuttuvat, sitä enemmän turvaudumme tuohon turvallisuuden tunteen säilyttämiseen ja kiellämme muutoksen - kun pitäisi juuri tehdä toisinpäin ja lähteä hakemaan sitä turvallisuutta ymmärtämällä paremmin itseään ja elämää ja menemällä eteenpäin tietoisuudessaan.

Nyt kun maailma ja yhteiskunta ovat selvästi tilanteessa, joka aiheuttaa epävarmuutta ja tuo uhkia tulevaisuudellemme, niin haluamme turvautua muuttumattomuuden tuomaan turvallisuuden tunteeseen - mikä ei tietenkään ole todellista turvallisuutta, vaan vain tunne siitä. 

Tällä hetkellä osa "taantuu" tarvehierarkiassa taaksepäin ja osa pääsee eteenpäin ja pystyy hakemaan sitä turvaa muutoksesta, elämän virrasta ja tietoisuuden laajentumisesta.

SAMASTUMINEN ULKOISEEN
Me olemme hyvin yleisesti samastaneet oman itsemme erilaisiin uskomuksiin, asioihin ja ihmisiin ja rakennamme identiteettiämme näiden pohjalta. 

Kun olemme samastaneet itsemme ja identiteettimme uskomuksiimme, itsemme ulkopuolisiin asioihin ja myös ihmisiin, niin emme halua, että ne muuttuvat, koska ne ovat osa itseämme, osa identiteettiämme. Mutta kun emme enää ole samastuneet tai ehdollistuneet ulkopuoliseen, niin silloin muutokselle ei ole tätä estettä. 

Myös muiden ihmisten ja asioiden muutos tämän identiteetin kautta ajateltuna, murentaa meidän turvallisuuden tunnettamme ja minämme eheyttä. 

Ja tämä sama vaikuttaa myös muilla tarvehierarkian tasoilla - emme halua sosiaalisten suhteidemme muuttuvan, emme halua itsetuntoamme pönkittävien asioiden muuttuvan emmekä halua asioiden muuttuvan, jotka estäisivät itsemme toteuttamista.

Niin kauan kuin kytkemme oman itsemme mihin tahansa ulkoiseen, josta olemme sitten luoneet sen omakuvan ja identiteettimme, niin niin kauan kannatamme muuttumattomuutta. Ja tämä muuttuu vasta kun omakuvamme häviää tai ainakin heikkenee kuten tapahtuu uuden ajan tietoisuudessa.