Ekologisesti kestävään maailmaan

Olemme luoneet itseämme edustamaan poliittisen järjestelmän, joka mahdollistaa varallisuuden kasautumisen harvojen käsiin ja luonnon tuhoamisen jatkumisen, vaikka molempia pidetään ongelmina. Jokin on selvästi mennyt pieleen ja tarvitsemme uuden tavan ratkaista ongelmamme.

Taloudellinen ja poliittinen järjestelmä, jonka tehtävä on luoda ja turvata hyvinvointiamme, on nyt muodostunut uhaksi elämällemme kieltäytyessään tarvittavien muutosten tekemisestä ja salliessaan etujemme ja elämän vastaisen toiminnan jatkumisen.

Poliitikkojen painostamisesta

Ilmastopolitiikka on vaikeaa ja monimutkaista, koska siinä pyritään ensisijaisesti turvaamaan talouden edut ja nykyinen elämäntapamme ja vasta toissijaisesti vähentämään päästöjä ja turvaamaan elämämme. Siksi mahdollisuudet todellisiin päästövähennyksiin jäävät pieniksi.

Me emme voi ilmastopolitiikassa turvata nykyisen talouden etuja ja elämäntapaamme, koska juuri ne ovat juurisyy ilmastonmuutokselle ja muulle luonnontuholle. Todellinen ilmastopolitiikka on elämän turvaamista ja talouden ja elämäntapamme muuttamista sitä tukemaan.

Vasta kun teemme prioriteettijärjestyksen muutoksen talouden turvaamisesta elämän turvaamiseen, meillä on todellisia mahdollisuuksia vastata ilmastonmuutoksen meille asettamaan uhkaan. Ilmastonmuutosta on nyt torjuttava päättäväisesti elämän näkökulmasta.

Ilman näkökulman muuttamista "taloudesta elämään", emme pääse edes alkuun ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tämä näkökulman muutos ja erityisesti milloin sen teemme, tulee määrittämään tulevaisuutemme ja elinmahdollisuudet koko maapallolla. Ilman tätä muutosta, emme selviydy.

Elämäntapamme ja talouskasvun irtikytkentä ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon torjunnasta on mahdotonta. Emme pysty vähentämään ilmastopäästöjä, luonnonvarojen ylikulutusta ja luontorasitustamme puuttumatta elämäntapaamme ja talouskasvun ideologiaan. Niistä on luovuttava.

Meidän on ajateltava koko elämämme uudestaan ja vaihdettava onnellisuuden ja paremman elämän etsimisemme "kuolleesta tavarasta" elävään elämään. Saamme itsellemme hyvän ja mielekkään elämän ja samalla ratkaisemme meitä uhkaavaa ekokatastrofia. Kaksi hyvää yhdellä päätöksellä.

Politiikkaa tulee tehdä siten, että lyhyen tähtäimen päätökset eivät vaikeuta ja estä ilmastonmuutoksen ja ekotuhon vaatimia ratkaisuja, vaan edistävät niitä, ja asettavat ensisijaisen tarpeemme elää ja varmistaa tulevaisuutemme toissijaisten ja usein turhien tarpeidemme edelle.

Politiikan toimijat jakaantuvat niihin, jotka haluavat varmistaa lyhyen tähtäimen taloudelliset edut ja turvata hyvinvoivien aseman ja niihin, jotka haluavat turvata elämän ja tulevaisuuden edut ja tehdä tämän oikeudenmukaisesti turvaten kaikille tarpeelliset elämisen ehdot nyt.

Koska poliittiset toimijat ovat vielä pääsääntöisesti lyhyen tähtäimen ja omien eturyhmiensä taloudellisten etujen puolustajia, pitää meidän kansalaisten luoda painetta, että syntyisi myös elämän ja tulevaisuuden ja oikeudenmukaisen siirtymän puolesta toimivia päättäjiä.

Poliitikkojen elämän ja tulevaisuuden puolelle painostamisen lisäksi, meidän tulee itse elää kestävästi ja toimia oikeudenmukaisen siirtymän puolesta. Eikä pidä unohtaa, että alempi aineellinen kulutus ei tarkoita luopumista ja kurjuutta, vaan mahdollistaa hyvän elämän.

Poliitikkojen, järjestöjen ja ilmasto- ja ekoaktivistien tulisi keskittyä luomaan vahvaa yhteistä tahtoa ja valmiutta käynnistää todelliset ilmasto- ja ekotalkoot, eikä vain pyrkiä saamaan aikaan yksittäisiä muutoksia, joita aina jokin taho vastustaa, eivätkä siksi toteudu.

Ilman yhteistä vahvaa tahtoa ja valmiutta aloittaa ilmasto- ja ekotalkoot ajaudumme entistä kiivaampaan vastakkainasetteluun ja omien etujen puolustamiseen mikä ei edistä sitä mikä meidän on joka tapauksessa tehtävä eli sopeuduttava uuteen kuumempaan ja vaarallisempaan maailmaan.

Monesti muutos tarvitsee ulkoisen uhan tai yhteisen tavoitteen, nyt tarvitsemme molemmat. Ulkoinen uhka on jo ja tavoitteen pitäisi olla yhtä selkeä eli elämän ja tulevaisuuden puolustaminen siten, että mahdollisuus hyvään elämään syntyy.

Yksilöt tekevät kaikki päätökset

Edessämme on vaikea valinta: talous vai elämä. Käsittämätöntä on se, että tätä valintaa pitää edes pohtia ja että se koetaan vaikeana tai että voisimme valita talouden emmekä elämää. Jos emme nyt valitse elämää, niin teemme sen sitten, kun elämän turvaaminen on paljon vaikeampaa.

Politiikan tulisi olla yhteisten asioiden ja yhteisen edun ajamista, joka on kaikkien ja kaiken elämän ja tulevaisuuden puolustamista ja sen varmistamista. Nyt se on yksityisten asioiden ja yksityisen edun ajamista, jossa tämä yksityinen oma etu vaihtuu aina vallan vaihtuessa.

On käsittämätöntä, että jos poliitikko haluaa toimia elämän ja tulevaisuuden puolesta, niin se on poliittinen itsemurha. Näin ollen poliittinen järjestelmä ei palvele elämän ja tulevaisuuden etua, vaan on valmis ne hävittämään ja jopa edistämään tätä tuhoa.

Monesti kuulee, että on vaikea osallistua ilmastotalkoisiin, kun on huoli siitä miten saa seuraavan päivän ruoan ja laskut maksettua. Ei heidän tarvitsekaan osallistua, vaan niiden, joilla tätä huolta ei ole. Vähällä elävät osallistuvat jo, nyt on muiden aika osallistua.

Sanotaan, että yksilöiden teoilla ei ratkaista ilmastonmuutosta, mutta todellisuudessa maailma muuttuu juuri yksilöiden tekemillä päätöksillä olivat he sitten kuluttajia, äänestäjiä, virkamiehiä, poliitikkoja, yrittäjiä, johtajia, työntekijöitä, työttömiä, opiskelijoita jne.

Kun sanotaan, että ei ihminen muutu, politiikka ei muutu, yritykset eivät muutu, talousjärjestelmä ei muutu tai että juuri näiden pitää muuttua, niin silloin väistämme oman yksilöllisen vastuumme ja ulkoistamme sen. Mutta juuri meidän itsemme on tehtävä se mitä nyt pitää tehdä.

Monesti korostetaan, että tarvitsemme talouskasvua, jotta usko ja toivo tulevaisuuteen säilyvät ja vahvistuvat. Väärin. Se vie viimeisenkin toivon ja uskon tulevaisuuteen, koska talouskasvu varmistaa ilmastonmuutoksen ja ekotuhon. Mitä tällä puheella siis oikeasti tavoitellaan?

Jos työpaikkoja ei saada lisää ja taloutta nousuun, niin perikato odottaa Suomea ja tulevaisuus on menetetty. Kovin on lohduton ja yksinkertainen näkemys yhteiskunnasta ja elämästämme, jota media ja poliitikot nyt toistavat. Elävät omassa pienessä "talouskuplassaan".

Niin kauan kuin odotamme, että joku muu tekee päätöksen elämän puolelle asettumisesta, niin sitä ei tapahdu. Vain sinä voit tehdä omalta osaltasi tämän päätöksen. Tee päätös "elämän puolesta, ei ketään eikä mitään vastaan" ja toimi sen mukaisesti. Nyt.

Sinä, joka emmit elämän puolelle asettumista ja luopumista nykyisestä kestämättömästä kulutuskeskeisestä elämäntavastasi, niin kun sinä teet tämän päätöksen, niin maailma muuttuu, koska olemme jo lähestymässä kriittistä "rohkeuden rajaa", jossa jokainen päätös on ratkaiseva.

Sinä, joka päätät asettua elämän puolelle, voit olla tarvittava "perhosen siiven isku", joka saa ajan hengen muuttumaan, kanssaihmiset tulemaan mukaan ja muuttamaan maailman elämälle myönteiseksi ja hyväksi elämäksi meille kaikille. Uskallatko ottaa riskin, että et tee näin?

Olemme supistaneet elämämme ja näkemyksemme hyvästä elämä taloudesta riippuvaiseksi, kun todellisuus on kuitenkin jotakin ihan muuta. 60-luvulla elimme neljäsosalla nykyisestä BKT:stä ja ihan hyvää oli elämä, jopa parempaa. Miksi typistämme itsemme vastoin parempaa tietoamme?

Nykyinen politiikka tukee kestämätöntä elämäntapaamme ja talouttamme, jotka ovat jo nyt terveydellemme vaarallisia, joten suhtautuminen koronapandemian hoitoon ei tästä nyt poikkea. Kuinka paljon sairauksia ja kuolemaa olemme valmiita hyväksymään osana normaalia talouttamme?

Koronapandemian hoidossa talouden asettaminen terveyden edelle osoittaa, että poliittinen systeemi on pahasti vinoutunut, niin kuinka voimme olettaa tai odottaa, että tämä sama systeemi pystyy tekemään elämä edellä päätöksiä ilmastonmuutoksen takia, kun se ei siihen pysty nytkään.

Taloudellinen toimeliaisuus tulisi sopeuttaa tasolle, joka mahdollistaa ja varmistaa terveen ja hyvän elämän mahdollisuuden kaikille niin lyhyellä kuin pitemmällä tähtäimellä, eikä päinvastoin. Elämän tulee asettaa rajat taloudelle, ei talouden elämälle kuten nyt on.

Talouskasvusta on luovuttava

Demokraattinen järjestelmä tuhoaa itsensä kyvyttömyyteen tehdä nykyisyyttä ja tulevaisuutta turvaavia päätöksiä ja taloudellinen järjestelmä tarrautuessaan talouskasvuun ja ekologisesti kestämättömään tuotantoon ja kulutukseen. Jokainen päivä todistaa tästä yhä selvemmin.

Poliitikkojen nokittelu, tahallinen väärinymmärtäminen, populistinen retoriikka, vastakkainasettelu ja suoranainen vaihtoehtoisilla faktoilla hämääminen lisääntyvät päivä päivältä ja näiden pitäisi sitten ratkoa todellisia ongelmiamme, jotka uhkaavat elämäämme. Häpeällistä.

Talouden ja puolueiden välinen taistelu oman aatteen, vallan, näkemyksen tai etujen puolustamiseksi ei ole enää tätä päivää, jos lähtökohdaksi otetaan edessämme olevat haasteet ja niiden ratkaiseminen. Ne vaativat yhteistä näkemystä elämän puolesta, kaikkien edun puolustamiseksi.

Taitaa politiikan ja talouden välinen nokittelu, mitä nyt näkyy hallituksen, opposition ja talousoikeiston välillä, olla oiretta siitä, että kaikki osapuolet tietävät, että niin politiikka kuin talouskin nykymuodossaan menee uusiksi vastatessamme ilmastonmuutokseen ja ekouhkaan.

Mikään ideologia, politiikka, talous yms. ei onnistu lopettamaan tuhoamme, jos sen perustana ei ole todellinen elämäyhteisyytemme ymmärrys ja kunnioitus, joka asettaa meidät ja ihmisyytemme osaksi muuta elämää ja luontoa. Elämän näkökulma asettaa nämä kaikki uuteen "asentoon".

Päättäjät hoitavat nykyisiä ongelmia ja taistelevat vallasta, talous keskittyy omaan toimintaansa ja sen kasvattamiseen, kansalaisyhteiskunta hoitaa omia tehtäviään, kansalaiset elävät arkeaan päivä kerrallaan ja aktivistit vaativat näitä tahoja toimimaan, mutta kukaan ei ehdi.

Vasemmisto puolustaa nykyisyyttä ja haluaa estää hyvinvointivaltion alasajon, oikeisto haluaa lisää taloutta ja ajaa hyvinvointivaltion alas. Todellisuudessa molemmat tiet johtavat tuhoon, toinen hitaammin ja toinen nopeammin. Vain sopeutuminen ekologisiin rajoihin on pelastus.

Nykyinen hyvinvointivaltiomme perustuu talouskasvun tuomiin veroihin ja maksuihin ja vaatii siksi talouskasvua säilyäkseen. Nykyinen talouskasvupolitiikka ei ole enää mahdollinen ja siksi pitää löytää uusi perusta hyvinvoinnille alemmalla ekologiselle rasituksella ja taloudella.

Uuden hyvinvointiratkaisun perustana tulee olla ekologinen kestävyys, oikeudenmukainen resurssien jako, eriarvoisuuden vähentäminen ja perusturvan varmistaminen kaikille. Toteutusmalleja on varmaankin monia.

Siirtyminen uuteen hyvinvointiratkaisuun ei tule olemaan helppo, koska siirtymävaiheessa joudutaan monista palveluista luopumaan, joilla on korjattu elämäntapamme ja taloutemme luomia ongelmia. Vasta kun uusi elämäntapa vähentää näitä korjaustarpeita, löydämme tasapainon.

Jos emme luovu talouskasvusta ja sopeuta taloudellista toimeliaisuutta ja hyvinvointivaltiota ekologisiin rajoihin, niin hyvinvointivaltion palvelujen vähenemisen aiheuttama "harmi" on vähäistä verrattuna ekologisen romahduksen tuomiin. On valittava pienemmän harmin tie.

Vaatimus talouskasvusta tavoitteena kulutuksen lisääminen on todellisuudesta vieraantunutta ja tulevaisuudelle todella tuhoisaa ideologista ja menneen maailman haikailua. Tämän aika on ohi ja nyt tämä pitäisi ymmärtää niin oikealla, vasemmalla kuin keskelläkin ja itse kunkin.

Talouskasvusta ja kulutuksen lisäämisestä luopumisen ilmaiseminen tavoitteeksi on nykypoliitikoille poliittinen itsemurha ja tämä kertoo hyvin miksi poliittinen järjestelmä on kyvytön tarvittavaan muutokseen. Silti näin pitäisi tehdä.

Nyt poliittiset puolueet nokittelevat toisiaan siitä kuka pystyy luomaan eniten työpaikkoja, talouskasvua ja ostovoimaa eli kaikkea sitä mikä tuhoaa luontoa ja synnyttää ilmastopäästöjä ja sitten ollaan huolissaan ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Ei ole uskottavaa huolta.

Kun katson nykyistä poliittista todellisuutta ja realismia lastemme, tulevaisuuden tai luonnon näkökulmasta, niin ainoa mahdollinen johtopäätös on, että pähkähullua. Olemme tuhoamassa oman elämämme perustan ja teemme sen tietäen ja tarkoituksella. Järjetön poliittinen tavoite.

Emme pysty löytämään poliittista tai muutakaan ratkaisua, jos emme alista sitä luonnon ekologiselle kantokyvylle, ihmisyytemme eettisille elämää suojeleville periaatteille ja aseta tavoitteeksi elämäntapaa ja yhteiskuntaa, jotka toteuttavat nämä molemmat ja koskien kaikkia.

On luonnollista, että yritykset pyrkivät turvaamaan etunsa ja voittonsa kiristyvässä globaalissa kilpailussa ja hyvinvoivat ja rikkaat varmistamaan oman asemansa keinoilla millä hyvänsä, kun talouskasvun ajat ovat ohi, mutta eihän meidän muiden tarvitse tällaiseen suostua.

Kun talouskasvun ajat ovat ohi, niin supistuvat taloudelliset resurssit tulee jakaa siten, että eriarvoisuus ei kasva, vaan pienenee ja heikompien turva paranee. Jos näin ei tehdä, niin tuhoamme yhteiskuntarauhan ja ajaudumme vastakkainasetteluun, jossa on vain häviäjiä.

Poliittisen järjestelmän tulee asettua ihmisten, elämän ja tulevaisuuden puolelle, eikä olla itse osa ongelmaa. Poliittisen järjestelmän tulee puolustaa heikompiosaisia ja tehdä vaikuttavia ilmasto- ja ekotekoja.

Poliittinen järjestelmä ei voi enää rakentaa "hyvinvointia" kulutuksen ja talouskasvun luomien, jatkuvasti kasvavien verotulojen ja velan varaan, vaan sen on löydettävä uusi rooli ja tehtävä heikompien ja luonnon puolustajana, johon supistuva talous antaa vielä mahdollisuudet.

Tämä poliittinen "uudelleenasemointi" on tietenkin täysin mahdotonta nykyisestä poliittisesta realismista käsin ajatellen, mutta täysin välttämätöntä elämästä, sen säilymisestä ja tulevaisuudesta katsoen.

Ekologisesti kestävä maailma - miten

Jotta voisimme saavuttaa ekologisen tasapainon, pitäisi luonnon elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden pienentyminen saada ensin pysäytettyä ja sitten elvytettyä. Koska käytämme jo liki kahden maapallon uusiutuvat luonnonvarat, niin talouden tulisi liki puolittua nykyisestä.

Suomessa käytämme 3,6 maapalloa vastaavat luonnonvarat (jos kaikki kuluttaisivat samalla tavalla), joten talouden supistumisen vaatimus on meillä vielä paljon suurempi kuin globaalisti.

Edellä kerrotusta huolimatta pyrimme ratkaisemaan ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden heikentymistä ilman, että harkitsemme talouskasvusta luopumista tai että taloudellisen toimeliaisuuden pienentämistä edes harkittaisiin.

Ekologisesti kestävä maailma eläisi uusiutuvien luonnonvarojen vuosittaisen uusiutumisen rajoissa ja siten, että tämä käyttö ei aiheuttaisi saastumista, jätteitä tai ilmastopäästöjä ja uusiutumattomia luonnonvaroja vähän ja myös ilman saastumista, jätteitä tai ilmastopäästöjä. Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö pitäisi olla lähes täysin kiertotalouden piirissä, jolloin niitä ei tarvittaisi ottaa luonnosta kuin vähäisissä määrin.

Mitä pitäisi tehdä? Sopeuttaa taloutemme, politiikkamme ja elämäntapamme ekologisesti kestävän maailman mukaiseksi ja niin nopeasti, että ilmastonmuutos ei aktivoi luonnon keikahduspisteitä ja estää luontokato ennen kuin se aiheuttaa massanälänhätää ja -kuolemia. Siis nyt.

Rakennamme edelleen sellaista tulevaisuutta, joka ei ole mahdollinen enää kauan eli talouskasvuun, luonnonvarojen ylikulutukseen ja edelleen globaalisti fossiilienergiaan perustuvaa ja ilmastopäästöjä aiheuttavaa maailmaa. Milloin ymmärrämme tämän ja lopetamme sen rakentamisen?

Yleisesti ottaen meillä ja globaalisti: päättäjät eivät halua luopua talouskasvusta eivätkä kuluttajat tehdä muutoksia omassa elämässään siten, että luonnonvarojen kulutus ja ilmastopäästöt laskisivat reilusti. Haluamme ylläpitää nykyistä elintasoa ja kasvattaa sitä edelleen.

Sen lisäksi, että emme halua luopua aineellisesta elintasostamme / talouskasvusta, vaadittavien ilmasto- ja ekotoimenpiteiden osalta on paha mittakaavavirhe. Nyt nähtävissä olevat toimenpiteet ovat aivan liian vähäisiä ja aikataulu liian pitkä verrattuna siihen mitä tarvitaan.

Monet sanovat, että elämämme ja hyvinvointimme tuhoutuvat, jos emme saa lisää taloutta, työtä, työpaikkoja, verotuloja, jotka nostavat kulutusta, jotka lisäävät luontorasitusta ja päästöjä, jotka tuhoavat elämisen mahdollisuuksiamme ja ... eikun eihän tässä ole mitään järkeä.

Poliittisten päätösten reunaehtona on lähes aina se, että niiden pitää edistää taloutta, työllisyyttä, työpaikkoja, verotuloja. Kaikki alistetaan talouden edulle vaikka elämme aikoja, jolloin olisi ehdottoman välttämätöntä vähentää taloudellista toimeliaisuutta ekokriisin takia.

Lähes kaikki toiminta mikä lisää kierrossa olevaa rahanmäärää lisää tällä hetkellä suorasti tai epäsuorasti luonnonvarojen kulutusta ja aiheuttaa ilmastopäästöjä - vain pieni osa ei tätä tee. Siksi taloudellista toimeliaisuutta tulisi vähentää ja elämää ilman rahaa lisätä.

Yleinen oletus tuntuu edelleen olevan se, että nykyiselle talouskasvu- ja kulutuskeskeiselle elämäntavallemme ei ole todellista vaihtoehtoa, kun todellisuudessa nykyinen ei ole edes mahdollisten vaihtoehtojen joukossa aiheuttaessaan ilmastopäästöjä ja luonnonvarojen ylikulutusta.

Vaikka lyhyellä tähtäimellä nykyisen taloudellisen järjestelmämme ja siten elämäntapamme romahtaminen olisi katastrofi, niin pitemmällä tähtäimellä se voisi olla ihmiskunnan pelastus. Romahdus veisi meidät kohti ekologisia rajoja, johon sitten loisimme uuden elämämme.

Vakava isku, julmaa, onko tämä esimakua tulevaisuudesta. Näin huutavat uutisotsikot ja poliitikot ovat järkyttyneitä. Mistä? Talouden vaikeuksista tietenkin, mutta samaa ei ole kuultu ilmastonmuutoksesta, lastemme tulevaisuuden ja luonnon ekosysteemien tuhoamisesta. Miksi ei?

Nyt on luotava nopeasti pelastuspaketti, ryhdyttävä toimeen heti, aikaa ei ole nyt hukattavissa vastakkainasetteluun, emme kestä tätä päättämättömyyttä. Onko huoli tulevaisuudestamme herännyt? No ei sentään, taloutta tässä edelleen pelastetaan tulevaisuuden kustannuksella.

Kun IPCC julkaisee ilmastoraportin mikä kertoo, että on toimittava nopeasti välttääksemme ekokatastrofin, niin saamme kauniita puheita ja huolestuneita ilmeitä, mutta mitään muuta ei tapahdu. Mutta kun taloudesta tulee huono uutinen on hätä ja koko koneisto ryhtyy sitä torjumaan.

Suuri pettymys jälleen huomata, että talous (politikoinnin lisäksi) on lähes ainoa asia, joka saa yhteiskunnassa ja päättäjissä vipinää aikaiseksi, puolustajia löytyy kaikkialta eikä vaihtoehtoisia näkemyksiä esittäviä oikein mistään. On poliittinen itsemurha puolustaa elämää.

Ensisijainen tarpeemme elää, pitää nyt laittaa toissijaisten tarpeidemme edelle. Jos emme laita elämää ja sen suojelua kaiken muun edelle, emme pysty pelastamaan itseämme. Me pelastumme yhdessä muun elämän kanssa tai sitten emme. Elämä ei häviä maapallolta, mutta me häviämme.

On hämmentävää, että emme näe mahdollisena uutta elämäntapaa tai yhteiskunnallista systeemiä, joka ei johtaisi tuhoon, vaikka tiedämme tasan tarkkaan, että sellaisen tarvitsemme joka tapauksessa, jos aiomme selvitä edes kohtuullisin vaurioin ja kuolonuhrein ekokriisistä.

Kun puolueet nyt esittelevät visioitaan, niin milloin näemme sellaisen vision, että luomme maailman, joka ei tuhoudu ilmastonmuutokseen ja ekokriisiin ja elämäntavan, joka luo hyvää ja mielekästä elämää kaikille, eikä vain harvoille. Visio maailmasta, joka on mahdollinen.

Nyt voisimme vielä pudottaa aineellista kulutustamme ja ilmastopäästöjä ja tehdä sen oikeudenmukaisesti ja rauhantilassa, mutta jos se tapahtuu kriisien, kaaoksen ja ekosysteemien romahtamisen kautta, niin rauhan ylläpitäminen on vaikeaa ellei mahdotonta ja tapahtuu sotatilassa.

Kuvitelma, että aineellinen kulutus ja ilmastopäästöt eivät tule radikaalisti alenemaan, on kuvitelmaa, ne tulevat alas joka toimestamme tai meistä huolimatta. Voimme vielä valita tavan, mutta aika on käymässä vähiin. Oikeudenmukaisesti ja rauhassa tai kaaoksessa ja sotatilassa.

Sosiaalinen kaaos syntyy siinä vaiheessa jos ja kun nykyinen demokraattinen järjestelmä ja siten yhteiskuntarauha romahtavat ja alkaa taistelu niukkenevista resursseista. Vielä voisimme jakaa resurssit demokraattisesti, oikeudenmukaisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Nykyisen kulutuksen ja ilmastopäästöjen alasajo tulevat olemaan ihmiskuntamme haastavin tehtävä ja vaatii kaiken mahdollisen osaamisemme ja sivistyksemme, jotta onnistumme siinä. Se ei ole helppoa, toteutus ei ole ennakoitavissa eikä ongelmaton, mutta mahdotonta se ei ole.

Lapsemme pystyvät kyllä sopeutumaan merkittävästi alemmalle kulutustasolla, mutta siitä olen todella huolissani, että tämä siirtymä kestävään maailmaan tapahtuu taistellen ja resurssisotia käyden, jossa vahvimmat polkevat heikommat jalkoihinsa ja päättävät ketkä saavat elää.

Jos puolustamme vain nykyisyyttä ja pyrimme estämään tarvittavan muutoksen, jotta voimme vielä hetken nauttia nykyisestä elintasostamme, niin tulemme ajautumaan äkkipysähdykseen, jossa elintasomme ja sitä tukevat rakenteet romahtavat ja mahdollisesti koko elämämme perusta.

Teknologia ei ratkaise ekokriisiä

Teknologia ei ratkaise ekokriisiä ja siihen keskittyminen luo valheellista kuvaa, että nykyistä talousjärjestelmää ja elämäntapaamme ei tarvitse muuttaa. Emme pysty rakentamaan kestävää infraa korvaamaan nykyistä, koska se tehtäisiin pääasiassa fossiilisella energialla.

Olemme niin lähellä luonnon keikahduspisteiden aktivoitumista, että vaihtoehdoksi estää ne jää vain radikaali ja nopea päästöjen alasajo ja kulutuksen vähentäminen. Tämä tuntuu olevan mahdoton ajatus niin päättäjille kuin kuluttajillekin, joten tätäkään vaihtoehtoa ei taida olla.

Kun teknologia ei ratkaise ekokriisiä ja nopea päästöjen ja kulutuksen alasajo ei kiinnosta, niin mitä on tehtävissä? Vaikka nyt näyttää lohduttomalta, niin uskon, että jokin yllättävä kriisi tai katastrofi pakottaa meidät hereille tavalla, jossa elämän pelastaminen alkaa kiinnostaa.

Uutta energiainfraa yms. tarvitaan, mutta ne eivät estä ekokatastrofia, joka lähenee koko ajan. Ensin estetään katastrofi eli päästöt ja kulutus alas ja sitä ja uutta elämäntapaa tukemaan sitten uusi energiainfra yms. Aika on nyt se kriittinen tekijä, sitä on vähän.

Emme näe tietä tulevaisuuteen

Mitä me odotamme? Ilmastonmuutos ja luontokato kiihtyvät ja pahenevat koko ajan eikä ihmeitä ole odotettavissa.

Niin kauan kuin pyrimme muuttamaan taloutta, kulutusta ja teknologiaa vastaamaan ekologisiin haasteisiin, emme pääse todellisen muutoksen tielle, jota tarvitsemme. Muutos käynnistyy, kun valitsemme elämänsuojelun ja tulevaisuutemme turvaamisen elämämme ja politiikan perustaksi.

Niin kauan kuin uskomme aineellisen kulutuksen ja elintason kasvun olevan hyvän elämän edellytys, luomme yhä kasvavaa ekorasitusta ja kiihdytämme ilmastonmuutosta. Vasta kun oivallamme hyvän elämän syntyvän elävästä elämästä eikä kuolleesta tavarasta, pääsemme eteenpäin.

Miksi tarvitsemme koko ajan lisää tavaraa, matkoja, elämyksiä, viihdettä, päihteitä? Koska ne eivät anna meille sitä mitä niistä oikeasti haemme ja kaipaamme elämäämme. Milloin oivallamme, että ne eivät koskaan sitä tule antamaankaan - hyvää ja elämäniloista elämää tässä ja nyt.

Kulutuksestamme on syntynyt riippuvuus, josta emme pääse eroon, vaikka tiedostamme, että se ei tuota meille sitä mitä oikeasti haluamme. Siksi kulutustamme pitäisi käsitellä addiktiona ja tarvittava katkaisuhoito siihen on elämämyönteinen ja todellisuuteen perustuva elämä.

Jos emme jaa yhteisen luonnon meille tarjoamia ja yhä niukemmiksi käyviä resursseja tasaisemmin kaikkien kesken, tarkoittaa se sitä, että ajamme yhä useamman kurjuuteen, taisteluun elämästään ja jopa nälkäkuolemaan. Näin se on, vaikka emme sitä myönnäkään.

Mitä pitäisi tapahtua, että ottaisimme ilmastonmuutoksen ja luontokadon tosissamme ja alkaisimme toimimaan yhdessä elämän puolesta?

Onko peli jo menetetty?

15 vuotta sitten oli sykähdyttävä ja vapauttava hetki, kun ymmärsin, että voimme löytää tien mahdolliseen tulevaisuuteen uuden elämänfilosofian avulla ja yhtä sykähdyttävää, mutta surullista, on nyt ymmärtää, että emme niin tee ainakaan ennen suurta kärsimystä ja tuhoa.

Sään ääri-ilmiöt kuten kuumuus, kuivuus, tulvat ja hurrikaanit luovat kärsimystä ja tuhoa ja ekosysteemien hajoaminen, eroosio ja pölyttäjien vähentyminen vaikeuttavat ruoan viljelyä eri puolilla maapalloa. Ja nyt olemme vasta n. +1,5 asteen lämpötilan nousussa, entä +2–3?

Kun ekosysteemit romahtavat ja ilmastonmuutos riistäytyy, poliittisen järjestelmän tehtäväksi jää elämälle välttämättömien resurssien turvaaminen, väkivallan estäminen ja heikommista huolenpitäminen. Toivottavasti se pystyy tähän, koska tuhoa se ei nyt estä, vaan edistää sitä.

On petollinen käsitys, että kun ekosysteemit romahtavat ja ilmastonmuutos riistäytyy, niin se tapahtuu rauhallisesti ja järjestäytyneesti ja sopeudumme siihen sitä mukaan kuin se etenee. Näin se ei valitettavasti ole, ellemme ala yhdessä puolustamaan kaikkien oikeutta elämään.

Kun seuraa ekouutisia, niin valitettavasti alkaa näyttämään siltä, että ennen kuin edes teemme mitään, niin peli on menetetty eli luonnon eri keikahduspisteet aktivoituvat, vaikuttavat toisiinsa ja vaikutukset kumuloituvat ja tulee myös yllätyksiä, joista emme vielä tiedä.

Muualla maailmassa ilmastonmuutoksen kärjistämät sään ääri-ilmiöt ovat jo totta, aiheuttavat merkittävää aineellista tuhoa ja luovat kärsimystä ja kuolemaa paikallisille - samaan aikaan me pohdimme vielä kuinka voisimme saada lisää taloutta, kulutusta ja siis tuhoa aikaiseksi.

Tarvitsemme näkökulman muutosta

Olemme luoneet järjestelmän, jossa pitää tehdä jopa täysin turhaa työtä, joka tuhoaa elämisen mahdollisuuksiamme ja tuhoaa luontoa, jotta pystymme itse elämään. Tuhoamme elämää elääksemme. Tarvitsemme uuden systeemin ja nopeasti.

Me tarkastelemme kriisejä ja niiden vaikutuksia talouden, yritysten, työpaikkojen, verotulojen, kulutuksen yms. kautta ja miten ne vaikuttavat nykyiseen elämäntapaamme, kun pitäisi tarkastella sitä minkälaisen uuden maailman ja tulevaisuuden niiden vuoksi tarvitsemme ja luomme.

Yritämme koko ajan korjata ja paikata nykyistä systeemiä ja elämäntapaamme, emmekä näe, että se on jo tiensä päässä, tarvitsemme uuden. Näkökulman muutos elämä- ja tulevaisuuskeskeiseksi avaa tien tulevaisuuteen, siihen pitäisi jo keskittyä eikä vain paikata vuotavaa venettä.

Kun alamme katsella maailmaa elämän ja tulevaisuuden silmin, niin moni itsestään selvä asia onkin ihan toisin, jopa päinvastoin kuin mitä nyt oletamme sen olevan. Ilman näkökulman muutosta näemme vain nykyisen elämän ja maailman ja sen kuolintaistelun. Elämän silmin näemme elämän.

Kun todellisuus alkaa olla liian kovaa ja vaikeaa kohdattavaksi, alamme luoda yhä kauempana todellisuudesta olevia "todellisuuskuplia" itsellemme, joissa kuvittelemme voivamme olla todellisuutta paossa ja piilossa. Aikansa se onnistuu, mutta sitten todellisuus iskee ja kovaa.

Emme uskalla katsoa todellisuutta, sitä miten asiat ovat, koska tiedämme sen olevan totta, emme halua nähdä todellisuutta, koska tiedämme mitä se meiltä vaatii. Kiellämme todellisuuden, koska emme halua muuttua ja muuttaa elämäämme.

Tarvitsemme muutosta nyt

Hyvinvoinnin ja elämän supistaminen vain käytettävissä olevaan tavaran, rahan ja kulutuksen määrään, on elämää supistavaa ja elämälle vierasta ajattelua. Todellinen hyvinvointi tulee elävästä elämästä, ei kuolleesta tavarasta.

Jos haluamme hyvän elämän, on meidän alettava elää ja toimia uudella tavalla nyt, ei sitten vasta kun poliittinen ja taloudellinen kyvyttömyys, ilmastonmuutos tai ekokriisi tuhoavat nykyisen elämämme. Tarvitsemme paremman ja kestävämmän elämän, talouden ja politiikan nyt.

Meidän tulisi oivaltaa, että elämäntapamme ja talous- ja poliittinen järjestelmämme ovat jo "kuolleet", sillä niiden perusta eli aineellisen elintason ja talouskasvun avulla luodun hyvinvoinnin lisääminen on murtunut ja hajoamassa ekologiseen ja eettiseen mahdottomuuteen.

Tarvitaan muutos keskusteluun hyvästä elämästä. E nää ei tarvitse puhua siitä kuinka voimme parantaa hyvinvointiamme kulutuksen avulla, sillä nyt kulutus ja sen aiheuttamat tuhot luonnossa ja ilmastossa vähentävät hyvinvointiamme. Hyvän elämän ainekset on etsittävä muualta.

Tarvitaan muutos poliittiseen keskusteluun. Enää ei tarvitse puhua aineellisen kulutuksen ja talouden kasvattamisesta, velasta tai kestävyysvajeesta, sillä näillä ei ole väliä, jos emme nyt ala keskustella siitä miten politiikka asettuu elämän puolella ja toimii myös niin.

Tarvitaan muutos ilmasto- ja ekokeskusteluun. Enää ei tarvitse puhua tulevaisuuden mahdollisista kehityskuluista, ennusteista, tulevista sukupolvista, sillä ilmastonmuutos ja ekokriisi on täällä nyt, se tuhoaa ja tappaa elämää eri puolilla maailmaa. Elämämme on uhan alla jo nyt.

Nykyinen maailmamme murtuu

Kenen etua ajavat todellisuuspakoinen populismi, vastakkainasettelun lisääminen yhteiskunnassa ja työmarkkina- ja poliittisen kriisin tavoittelu keskellä kärjistyvää ilmasto- ja ekokriisiä, ja jota myös media on tukenut?

Olemme todistamassa "talousvallan" pyrkimystä ajaa alas nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ja sen rakenteet ja vahvistaa näin omia asemiaan hetkellä, jolloin talouskasvun aika on ohi ja alkaa taistelu supistuvien markkinoiden markkinaosuuksista ja vallasta.

Näemme kuinka vallitseva talousjärjestelmä on ajautumassa yhä pahempaan ristiriitaan ihmisten, elämän ja tulevaisuuden kanssa, mutta pyrkii siitä huolimatta turvaamaan omat etunsa tietäen, että tämä johtaa yhteiskuntarauhan järkkymiseen ja lopulta näiden etujen häviämiseen.

Olemme todistamassa nykyisen kestämättömän elämän- ja talousmallimme murtumista, eikä sitä voi eikä pidä estää, mutta sen luomia taloudellisia ja sosiaalisia kriisejä eri väestöryhmissä voidaan ja pitää pyrkiä estämään ja turvaamaan kaikkien perusturva murroksen aikana.

Emme voi estää nykyisen elämän-, talous- ja maailmanmallin murtumista, koska se on ajautunut vakavaan ristiriitaan elämäämme ylläpitävän elossapitojärjestelmän eli luonnon kanssa, mutta voimme päättää miten tämän tulemme tekemään - vahvimman oikeudella vai yhteinen etu turvaten.

Emme voi neuvotella luonnon ja fysiikan kanssa, koska niiden lainalaisuudet eivät ole neuvoteltavissa. Meidän on pakko sopeuttaa elämän-, talous- ja maailmanmallimme näihin fyysisiin "pakkoihin", jos haluamme siedettävän ja ekologisesti kestävän elämän nyt ja tulevaisuudessa.

Voimmeko estää romahdukset

Suuri haaste on, että nykyisen talouden ja kulutuksen jatkaminen johtaa systeemiromahduksiin, mutta myös ilmastonmuutoksen ja ekotuhon ratkaiseminen riittävin toimin voi johtaa nykyisen järjestelmän romahtamiseen, koska se perustuu kasvulle ja luonnonvarojen ylikäytölle.

Koska nykyisen talouden ja kulutuksen jatkaminen johtaa yhä pahempaan luontotuhoon ja karkaavaan ilmastonmuutokseen, niin nykyinen systeemi on pakko tavalla tai toisella ajaa kohti ekologisia rajoja, jotta elämisen mahdollisuudet säilyvät. Jos ne tuhotaan, niin ...

Näkisin, että tiekartta eteenpäin on, että ajamme luonnonvarojen käyttöä ja päästöjä alas mahdollisimman nopeasti ja samanaikaisesti pyrimme estämään systeemin romahduksia ja niiden aiheuttamia ongelmia oikeudenmukaisesti, jotta rauha säilyisi. Tämä pitäisi aloittaa nyt.

Emme ole tehneet vielä päätöstä, että sopeutamme elämämme, taloutemme ja yhteiskuntamme luonnon ekologisiin rajoihin. Vasta kun tämä päätös on tehty, voimme keskustella siitä miten sen teemme. Nyt reunaehtona on vielä nykyisen elämäntavan, talouden ja yhteiskunnan säilyttäminen.

Kun teemme päätöksen sopeuttaa elämämme, taloutemme ja yhteiskuntamme luonnon ekologisiin rajoihin, niin silloin vapaudumme nykyisyyden kahleistamme ja alamme nähdä tulevaisuuden mahdollisena ja sellaisena kuin se voisi olla. Ilman tätä päätöstä elämän puolesta, olemme jumissa.

Kuvitelma, että nykyistä menoa voitaisiin jatkaa vielä pitkäänkin, on harhaa. Ilmastonmuutos ja luontokato etenevät, tulee ikäviä yllätyksiä yms. kunnes joudumme vetämään hätäjarrua ja silloin aiheutuvat ongelmat ovat moninkertaisia siihen verrattuna, että toimisimme nyt.

Nykymenon puolustaminen ja turvaaminen ovat elämän ja tulevaisuutemme uhraamista ja turvattomuuden luomista. Nykymenon puolustaminen ei enää ole etujemme mukaista, vaan toimii meitä itseämme vastaan, luontoa ja elämää vastaan. Surullista, että emme tätä halua myöntää.

Jos emme ala tehdä riittäviä ja nopeita toimenpiteitä elämän puolesta, niin silloin ilmastopäästöt ja ylikulutus tulevat vähenemään, ei meidän, vaan syntyvien kriisiemme toimesta kuten koronapandemia on osoittanut eli luonnon ja systeemikriisiemme kautta.

Olemme matkalla kuumaan, vaaralliseen, levottomaan ja ahtaaseen maailmaan, mutta kukaan ei uskalla hypätä kyydistä pois, kun muutkaan ei uskalla sitä tehdä. Ja näin matka jatkuu, vaikka osaa alkaa jo meno hirvittää. Ja nopeus sen kuin vain kiihtyy eikä kohta voi enää hypätä pois.

Turha ja vahingollinen kulutus on tällä hetkellä ihmisoikeus, jonka puolesta taistellaan, vaikka luonto tuhoutuu, ilmasto lämpenee ja henki menee jo nyt monelta ja jatkossa yhä useammalta. Olemme yhteisellä päätöksellä tekemässä joukkotuhontaa hymyssä suin. No kaikki eivät hymyile.

Kyse on meistä ja elämästämme

Olemme luoneet niin talouskeskeisen maailman, että kysymme usein "Onko meillä varaa elää?", joka tarkoittaa, että "Ei meillä ole varaa elää". Tätähän se tarkoittaa, kun pohdimme ilmastonmuutoksen tai luonnontuhon estämisen kustannuksia. Absurdi ajatus, ei ole varaa elää.

Elämänsuojelun vaatimuksia nykypolitiikalle: irti talouden pakkopaidasta, riittäviä ilmasto- ja ekoratkaisuja ja vahvaa valistustyötä, oikeudenmukainen elintason alentaminen, riittävä perustulo perälaudaksi, kansalaisten elämänlaadun, terveyden, vapauden ja vastuun edistämistä.

Päättäjien toiminnan aikajänne on korkeintaan vaalikausi ja vallan lunastaminen uudestaan lupaamalla valintaan riittävän enemmistön haluamia asioita, jotka elävät vielä lyhyemmällä aikajänteellä. Kenelle siis kuuluu elämisen mahdollisuuksistamme ja tulevaisuudesta huolehtiminen?

Tämä päättäjien ja äänestäjien lyhyt aikajänne on todellinen ongelma, koska kyse ei monestikaan ole siitä, etteikö tiedettäisi mitä pitäisi tehdä.

Vaadimme, että eri asioita pitäisi tapahtua, jotta ilmastonmuutosta ja ekotuhoa voitaisiin estää, mutta tämä vaatimus kohdistuu lähes aina niihin asioihin, joiden tulisi muuttua, ei niihin ihmisiin, joista asioiden muuttuminen on kiinni. Pitää haastaa tekijöitä ja päättäjiä.

Vaikka alkaa näyttää siltä, että ilmastonmuutoksen kärjistymisen estämisessä ei onnistuta, niin silti meidän kannattaa ponnistella oman asenteemme ja elämämme perustan muuttamiseksi elämäkeskeiseksi. Se helpottaa sopeutumista nopeasti muuttuvaan maailmaan ja elämään siinä.

Koska tulevaisuutemme varmistaminen ei kuulu kenellekään erityisesti, niin se kuuluu meille kaikille. Mutta koska kukaan ei tee sitä puolestamme, niin meidän on huolehdittava siitä itse. Meidän on itse varmistettava tulevaisuutemme, sinun ja minun.