Ilmasto- ja ekokatastrofi - kuinka selviämme siitä

Ilmastonmuutoksen, luonnontuhon, 6. sukupuuttoaallon yms. kärjistyminen voidaan estää vain sillä mitä meillä on nyt käytettävissämme, koska aikaa ei ole enää odottaa tulevia ratkaisuja olivat ne sitten teknologisia, taloudellisia tai poliittisia. Päästöt ja kulutus alas nyt.

Ja kuten koronapandemia on osoittanut, niin kulutus ja päästöt saadaan nopeasti alas. Nyt se tapahtuu päättäjien ja kuolemanpelkomme vuoksi ja niin pitäisi toimia myös ekokatastrofin kanssa, vaikka se ei juuri nyt uhkaa omaa henkeämme. Se uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta.

Tarvitsemme keskustelua ekokatastrofista

Käyty keskustelu koronapandemian tukahduttamisesta, hybridistrategiasta ja laumasuojasta sopisi hyvin myös ekokatastrofikeskusteluun. Tukahdutetaanko kulutus ja päästöt, tasapainotellaan elämän ja kuoleman välillä vai luotetaanko siihen, että ratkaisu löytyy tulevaisuudessa.

Kulutuksen ja päästöjen tukahduttaminen pelastaisi meidät ja luonnon, mutta tuhoaisi järjestelmän, hybridi keskittyisi rajoittamaan tuhot siedettäviksi, laumasuoja luottaisi, että teknologia ratkaisee. Kuinka paljon elämää haluamme pelastaa ja kuinka suuren riskin otamme?

Vaikutusta siihen minkä strategian selviytymiseemme valitsemme, on myös sillä näemmekö itsemme kuuluvan riskiryhmään vai emme. Nyt monesti ajattelemme, että uhka ei ole juuri meille suuri ja että voimme siitä paremmin selviytyä kuin muut. Tästä en olisi niinkään varma, onko näin.

Tätä keskustelua ekokatastrofista selviytymisen vaihtoehdoista tulisi nyt käydä ja vakavasti pohtia eri vaihtoehtojen todennäköisyyksiä, riskiä, todellisia vaikutuksia eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti ja kuinka välttää ajautuminen kasvavaan vastakkainasetteluun ja uusiin kriiseihin.

Keskustelua pitäisi käydä holistisesti eli koko maapallon, luonnon ja ihmiskunnan eli elämän näkökulmasta eikä vain erillisinä talous-, teknologia-, politiikka-, valtio- tai aluekysymyksinä. Me joko selviydymme tästä yhdessä tai ajaudumme "kaikkien sotaan kaikkia vastaan".

Jos käymme keskustelua vain omista lähtökohdistamme, omasta edustamme ja selviytymisestämme käsin, kuten nyt lähes poikkeuksetta käymme, niin en usko, että löydämme tarvittavaa ratkaisua. Lähtökohdaksi tulisi ottaa elämä ja sen suojeleminen kaikessa monimuotoisuudessaan.

Onko ”ilmastohiljaisuus” merkki siitä, että olemme ymmärtäneet mitä on edessämme, mitä pitäisi tehdä ja, että emme ilmeisesti aio tehdä mitään riittävää ja tämä saa meidät kauhusta mykiksi?

Emme uskalla kohdata sitä todellisuutta minkä tiedämme olevan edessämme ja jo nyt ja siksi puuhastelemme muuta. Siirrämme ilmastohuolet ja muun ekokatastrofin pois mielestämme ja suojelemme näin itseämme. Mikä on ehkä nyt tarpeellinen itsesuojeluvaistomme, mutta lopulta tuhoisaa itsellemme.

Meidän tulisi nyt ahdistuksesta ja vastustuksesta huolimatta, mitä todellisuuden kohtaaminen voi meille aiheuttaa, kohdata se. Ja kun sen teemme ja siinä tarpeellisen ja tarvittavan surutyön, niin saamme rohkeuden ja voiman pitää ääntä ja toimia tulevaisuutemme ja elämän hyväksi.

Jokapäiväiset uudet puheenaiheet ja puuhat antavat hyvän mahdollisuuden täyttää kaikki tila ja aika niillä, jolloin emme joudu edes hetkeksikään hiljentymään ja kuulemaan mitä sisäinen tietomme sanoo. Mutta jonakin päivänä se ei enää onnistu ja tulee herätys todellisuuteen.

Tarvitsemme lisää tietoa, mutta näen suurimmaksi ongelmaksi tai haasteeksi sen, että ne, jotka jo tietävät, ovat hiljaa, eivätkä pidä ääntä ja jaa tietoa. Aina on vapaamatkustajia syystä tai toisesta eikä heihin kannata aikaa hukata. Nyt tarvitaan niitä, jotka jo tietävät. Tätä ei saa jättää vain aktivisteille. Meidän jokaisen, jotka tiedostamme uhan, on nyt otettava kantaa elämän puolesta ja lopetettava hiljaisuutemme. Nyt on oltava äänessä, jokainen omallaan ja tavallaan ja kerrottava, että haluamme muutosta ja teemme sen myös itse.

Elämän puolesta, ei ketään eikä mitään vastaan

Meidän tulee nyt ottaa vastuu elämästä ja tulevaisuudesta, "tulla ulos kaapista" ja tunnustaa "olen elämänsuojelija ja ylpeä siitä." Se on vapauttavaa ja päätös, joka määrittää koko elämäämme eteenpäin. Nyt on oltava rohkeasti "elämän puolesta, ei ketään eikä mitään vastaan".

Niin kauan kuin lyhyen tähtäimen taloudelliset ja hyvinvoinnin etumme ja muut toissijaiset tarpeemme vievät voiton ensisijaiselta tarpeeltamme elää ja varmistaa tulevaisuutemme, niin muutosta ei tule.

Me emme pysty estämään nykyisen maailmamme ajautumista kohti loppuaan, ja miksi pitäisikään. Se on tullut tiensä päähän ja tulee jäämään ihmiskunnan historiaan lyhyenä tuhoisana vaiheena, jolloin unohdimme mikä on elämämme perusta. Se on elävä ja monimuotoinen luonto.

Kun teemme valinnan elämän puolesta, elämämme saa aivan uuden suunnan, perustan ja perustelun, joka voimaannuttaa meidät elämämyönteiseen ja terveeseen elämään ja toimimaan myös muiden hyvän elämän puolesta kaikessa mitä teemmekin.

Ilmastonmuutos ei ole taloudellinen, teknologinen, yhteiskunnallinen tai poliittinen ongelma, vaan syvälle ihmisyyteemme menevä kriisi, joka haastaa itsemme ja elämämme tavalla, jota emme ole aiemmin kohdanneet. Meidän on ylitettävä itsemme ja löydettävä uusi perusta elämällemme.

Koska ilmastonmuutos on ihmisyytemme aiheuttama kriisi, emme voi sitä ratkaista ilman nykyisen ihmisyytemme haastamista ja ylittämistä. Vasta kun tunnistamme ja tunnustamme tämän, alamme löytää todellisia ratkaisuja, joiden perustana on elämäkeskeinen ja -myönteinen ihmisyytemme.

Meidän tulee löytää itsemme elämästä itsestään ja nähdä elämäyhteisyytemme kaiken elämän kanssa ja osallisuutemme ja vaikutuksemme siihen. Kun luonto, sen elonkirjo ja -voimaisuus ovat oman elämämme perusta, niin silloin luonnollisesti suojelemme elämää eli itseämme.

Emme ole nyt tosissamme

Perimmäinen syy ilmastonmuutoksen torjunnan vaikeudelle on siis se, että tietoisuutemme ja ihmisyytemme eivät nykyisellään riitä sen vaatimiin ratkaisuihin, koska ne haastavat nykyisen elämämme, taloutemme ja uskomuksemme siitä miten pitää elää. Siksi on mentävä eteenpäin.

Olisi rehellistä tunnustaa, että emme ole tosissamme ilmastonmuutoksen ja erityisesti luonnon elonkirjon vähenemisen kanssa hienoista ilmastotavoitteista ja -ohjelmista huolimatta. Olemme tosissamme vasta, kun myönnämme, että talouskasvusta ja ylikulutuksesta tulee luopua.

Kun tehtävien ekotoimien on oltava sellaisia, että ne eivät uhkaa taloudellista kasvua, vaan päinvastoin luovat sitä, lisäävät työpaikkoja ja siten kulutusta, kuten nyt asian laita on, niin kaikki puheet ja ehdotukset luovat vain petollista ja väärää mielikuvaa aikomuksista.

Ilmastonmuutoksen kehitys on aiempaa arvioitua nopeampaa ja tarve nopeille ja radikaaleille toimille on huutava. Silti tämä ei näy politiikassa tai edes sosiaalisen median keskusteluissa. Olemmeko jo kyllästyneet ja luovuttaneet ennen kuin olemme edes aloittaneet todellisia toimia?

Jokainen meistä voi omalla äänellään ja tavallaan tehdä työtä ilmastonmuutoksen ja luonnon elonkirjon vähenemisen torjumiseksi. Nyt tarvitaan moniäänistä ja -muotoista työtä tulevaisuutemme ja elämämme puolesta. Mikä on sinun tapasi osallistua ja vaikuttaa?

Itselleni ekovaikuttaminen on sitä, että elän vähällä aineellisella kulutuksella ja ilmastopäästöillä ja kirjoitusteni kautta avaan sitä uutta mahdollisuutta, joka on edessämme, jos vaan siihen tartumme. Teen siis sitä mikä on itselleni luontaista.

Nykyisessä systeemissä ja siinä kuinka kohtelemme toisiamme on niin paljon korjattavaa, että emme ehdi korjaamaan sitä mikä meitä uhkaa koko ihmiskuntana. Mutta jos emme korjaa sitä mikä on rikki elämän- ja maailmanmallissamme, niin muutkaan ihmisyystavoitteemme eivät toteudu.

Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus, fossiilienergiaan, talouskasvuun ja ylikulutukseen perustuva elämäntapa, luonnon pitäminen raaka-ainevarastona ja kaatopaikkana ovat nykyisen elämän- ja maailmanmallimme ominaisuuksia ja niiden korjaaminen vaatii korjaamista ja uusimista.

Yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus, energian säästö ja uusiutuvat energiat, hyvinvointiin ja kestävyyteen keskittyvä hyvä ja mielekäs elämäntapa, luonto elämämme lähteenä ja virikkeellisenä elinympäristönä ovat uuden elämän- ja maailmanmallimme perustaa.

Jos emme pian ala tätä elämän- ja maailmanmallimme vaihtoa suunnittelemaan ja toteuttamaan, niin emme sitä ehdi tehdä, koska päälle vyöryvät koko ajan pahemmat ja vaativammat kriisit, jotka vievät kaiken energiamme ja huomiomme. Nyt pitäisi nähdä uuden tarve ja toteuttaa se.

Edessämme oleva tulevaisuus ja elämä ovat kurjaa ja kaoottista vain, jos jatkamme nykyistä elämäntapaamme ja pidämme siitä kiinni. Elämämme ja tulevaisuutemme ovat elinvoimaista ja mielekästä, kun alamme elää toisin. Kyse on valinnasta. Kurjuus ja kaaos eivät ole luonnonlaki.

Mikä sai sinut tekemään ensimmäisen ekotekosi

Mikä motivoi sinut muutokseen, mikä "este" poistui, kun toteutit ekotekosi, miksi teit sen, oliko siinä jokin oivallus tai herääminen?

Itse kuulin linnunlaulun "ensimmäistä kertaa" ja luin Rooman klubin Kasvun rajat -kirjan 80-luvulla, pakko 90-luvulla (velkajärjestely), vuonna 2000 äkillinen henkinen vapautuminen talouden ja rahan vallasta ja siitä lähtien olenkin elänyt ekologisemmin.

Onko elämäsi muuttunut paremmaksi, huonommaksi vai pysynyt samana, kun olet tehnyt ekotekojasi? Miten se on muuttunut, jos on? Onko pelko elämän kurjistumisesta totta, minkä usein kuulee syyksi olla tekemättä ekotekoja?

Kenen tehtävä on pelastaa meidät kriisiytyvältä ja vaaralliselta maailmalta? Periaatteessa meidän kaikkien, mutta käytännössä ei kenenkään, koska tämä haaste ja uhka ylittävät nykyisen todellisuutemme, huomiomme ja toimintamme rajat.

Meidän tulisi nyt nähdä miten oma elämämme on osa nykyisiä ongelmiamme, mutta erityisesti miten se voisi olla osa tarvittavia ratkaisuja. Pitäisi nähdä laajempi elämän ja tulevaisuuden konteksti, jonka osaksi oma elämämme asettuu.

Meillä kaikilla on oma elämäntilanteemme, perhe, työ, velvollisuudet, harrastukset ja kiinnostuksen kohteemme. Miten saisimme nämä toimimaan "elämän puolesta" ja tämän yhdistettyä osaksi normaalia arkeamme? Miten loisimme elämäntavan, joka olisi samalla ratkaisu elämän puolesta?

Uusi elämäntapa ei tarkoita välttämättömästä tai tarpeellisesta kulutuksestamme luopumista, vaan elämän sisällön hakemista muualta kuin elämällemme tarpeettomasta, ylimääräisestä ja fyysisesti, henkisesti ja ekologisesti vahingollisesta kulutuksesta, siitä mitä ei rahalla saa.

Onko meissä jokin ”virhe”

Jos emme halua elää (lajina), niin sitten kuolemme. Jokin "virhe" meissä on oltava, kun emme pysty pysähtymään, katsomaan todellisuutta sellaisena kuin se on ja tekemään sen mitä nyt tarvitsee tehdä. Toissijaiset tarpeemme ajavat koko ajan ensisijaisen tarpeemme elää edelle.

On täysin mahdollista, että emme sisällä tarvittavaa lajiominaisuutta ja kykyä sopeutua ja ajaudumme sukupuuttoon kuten monet liian pitkälle erikoistuneet lajit, kun elinympäristö muuttuu liian nopeasti. Kuten nyt on käymässä itsellemme elinolosuhteidemme muuttuessa nopeasti.

Monesti kuvittelemme, että olemme irti elämän evolutiivisesta prosessista ja sen lainalaisuuksista, koska olemme itsetietoisia ja "järkeviä". Mutta näin se ei ole. Olemme samaa elämää kuin kaikki muukin elämä maapallolla, mutta evoluution kanssatoimijoita, koska olemme tietoisia.

Milloin aloitamme todellisen keskustelun nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä, meidän ja tulevien sukupolvien välillä, itsemme ja elämän välillä? Milloin ymmärrämme, että 10 vuoden kuluttua tätä keskustelua ei tarvitse enää käydä. Nyt on keskusteltava elämästä ja kuolemasta.

Jos emme aloita vakavaa keskustelua tulevaisuudestamme, niin nykyiset keskustelut ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta ovat vain pieni sivujuonne vallitsevassa talouskeskustelussa, eivätkä johda puheita pitemmälle. Emme ole nyt tosissamme emmekä vakavissamme.

Jos emme pysäytä ekokatastrofin kärjistymistä nyt, niin tulevaisuus on paljon kamalampi kuin se kaaos, joka fossiilitalouden ja turhan kulutuksen alasajosta väistämättä aiheutuu. Mutta jos luonnon ekosysteemit ja elämämme perusta hajoaa, niin sitä emme voi enää korjata.

Mikä taho ajaa fossiilitalouden ja haitallisen kulutuksen alas? Tekeekö sen yritykset, jotka tekevät sillä voittoa, vai valtio ja päättäjät, jotka saavat siitä verotulonsa, vai järjestöt, jotka suojelevat luontoa, vai sittenkin tavalliset ihmiset, jotka päättävät elää toisin?

Nyt kierrämme kehää emmekä pääse oikein edes alkuun. Yritykset, päättäjät ja järjestöt vaativat päätöksiä ja toimenpiteitä toisiltaan ja me myös vaadimme niitä, ja katsomme vierestä, kun ilmastonmuutos ja luonnontuho vain kiihtyvät ja uskomme, että voimme selviytyä jollakin muulla keinolla, lähinnä teknologian avulla, kuin alasajolla. En näe, että aika enää riittää siihen.

Jos me päätämme, että emme enää halua turhaa ja vahingollista kulutusta ja alamme elää vähemmällä aineellisella, niin muutos parempaan suuntaan käynnistyy nopeasti. Se ei tarvitse mitään muuta kuin päätöksen elää nyt toisin.

Luonnonsuojelijat tekevät hyvää työtä luonnon puolesta, poliitikot pyrkivät huolehtimaan kansalaisten ja talouden hyvinvoinnista, yrityksetkin pyrkivät muuttumaan ekologisemmiksi ja eettisimmiksi. Mutta tämä kaikki valuu hukkaan, jos ekokatastrofia ei pysäytetä ajoissa.

Kenen tehtävä on pelastaa meidät

Olemme nyt jumissa tässä: Kenen tehtävä on pelastaa ihmiskunta edessämme olevasta kaaoksesta, kurjuudesta ja tuhosta? Periaatteessa meidän kaikkien, mutta käytännössä ei kenenkään. Nyt tarvitaan meiltä itseltämme kansalaisrohkeutta elää ja toimia toisin. Jos emme tee tätä alasajoa itse, niin sitten se tapahtuu luonnon toimesta.

Kenelle kuuluu maapallon elämän ja elonkirjon suojelu ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksien turvaaminen? Tällä hetkellä ei oikein kenellekään, vaikka sen pitäisi olla meidän kaikkien asia. Tämä on todella ongelmallista. Kuka ottaa huolehtiakseen, että tuho ei jatku?

Kysehän on meidän elämäntavastamme, eikä tuhosta voi siksi todellisuudessa syyttää ketään tai mitään yksittäistä tahoa. Vastuu on mielestäni jakamaton ja kuuluu meille kaikille. Yhdessä pitää yhteinen haaste ratkaista.

Kenelle kuuluu oman elämänasenteemme muuttaminen optimistiseksi, elämämyönteiseksi ja ratkaisukeskeiseksi? Kenelle kuuluu meidän voimaannuttaminen muutokseen ja hyvään elämään? Kenelle kuuluu meidän aktivoimisemme toimintaan elämän puolesta? Niinpä!

Vain me itse voimme valita minkälaisen elämänasenteen ja elämän haluamme itsellemme, sitä ei voi kukaan muu puolestamme tehdä. Mutta sen jälkeen, kun olemme tämän valinnan tehneet, niin elämä muiden elämänsuojelijoiden kanssa vie meitä yhdessä eteenpäin.

Jos emme vaihda näkökulmaamme ja elämänasennettamme elämämyönteiseksi, niin emme näe toisenlaista maailmaa ja elämää mahdolliseksi. Ilman uutta suhdetta itseemme, toisiimme ja luontoon, näemme vain itsemme ja olemme jumissa nykyisessä. Uusi elämä vaatii nykyisestä luopumista.

Meidän jokaisen pitäisi tehdä valinta elämän puolesta ja sopeuttaa oma elämämme kestäväksi ja sitten toimia esimerkkinä ja pitää ääntä muutoksen puolesta yhdessä muiden kanssa. Jos jäämme odottamaan, että jonkun muun tai jonkin tahon on ensin tehtävä jotakin asian suhteen, niin olemme pysyvästi jumissa nykyisessä. Nyt tarvitaan jokaisen elämänsuojelijan omaa ulostuloa ja päätöstä ja tekoja omassa arjessaan ja siinä ja siellä missä toimiikin.

Jos olemme aidosti elämänsuojelijoita ja haluamme jättää tuleville sukupolville maan ja maailman, joka on elämisen arvoinen ja itsellemme jo nyt, niin pitää tehdä merkittäviä elämäntapamuutoksia omassa elämässämme ja poliittisissa teoissa. Nyt ei vähempi riitä.

Pelkkä mukanaolo ei riitä, vaan tarvitaan tekoja omassa elämässä ja niiden näyttämistä myös muille. Tarvitaan tutkimusten mukaan 3,5 % toisineläjiä, jotka osoittavat, että hyvä ja mielekäs elämä on mahdollista paljon pienemmällä aineellisella kulutuksella ja luontorasituksella. 3,5 % edelläkävijöitä ja elämänsuojelijoita olisi vajaat 200 000 suomalaista ja noin joka kolmaskymmenes. Oletko jo tässä porukassa mukana?

Emme voi enää odottaa, että "joku muu" tekee muutokset puolestamme. Ei ole uskottavaa, jos haluamme radikaalia muutosta, mutta emme ole itse valmiita elämään sen mukaisesti. Vaatimustemme takana tulee olla oman elämämme "todistusvoima". Silloin olemme tosissamme ja uskottavia.

Nyt ei ole kysymys vain luonnosta ja sen suojelemisesta, vaan oman elämäntapamme muuttamisesta ekologisesti kestäväksi ja vastuulliseksi, elämämyönteiseksi. Meidän tulee nyt suojella itseämme suojelemalla kaikkea elämää itseltämme ja elämäntavaltamme muuttamalla elämäntapamme.

Ilmastonmuutoksen kärjistymisen ja luonnon elonkirjon vähenemisen torjunta on yksinkertaista. Lopetetaan päästöt ja luonnon tuhoaminen, kunnes olemme saavuttaneet ekologisen tasapainon. Tämän tulee olla itsestään selvä tavoite, jotta voimme selviytyä kohtuullisin vaurioin.

Jos emme luovu talouskasvun ja kulutuksen kasvun tavoittelusta, niin kaikki toimet ilmastonmuutoksen ja luonnon elonkirjon vähenemisen torjumiseksi ovat vain huonoa omaatuntoamme tyydyttelevää ja luo vaarallisen kuvitelman, että teemme jo jotakin niiden eteen.

Nyt elämme vaarallisessa ja petollisessa harhassa, että voisimme yhdistää talouskasvun tavoittelun ja ilmastonmuutoksen ja luonnon elonkirjon vähenemisen torjunnan, vaikka mikään ei tässä tarvittavaa irtikytkentää tuekaan. Tästä harhasta on luovuttava ja valittava elämänsuojelu.

Elämänsuojelijan poliittinen ohjelma: elintaso alas, elämänlaatu ylös.

Olemmeko jo kyllästyneet ja luovuttaneet

Nyt ei pidä ajatella mitä muut sanovat. Nyt on valittava elämän puolesta ja oltava historian oikealla puolella, tulevaisuuden puolella. Vapaamatkustajia ja muutoksen vastustajia on aina, niihin ei kannata energiaansa hukata, vaan toimittava sen puolesta minkä tietää oikeaksi.

Poliittiset päättäjät rakentavat maailmaa sellaista tulevaisuutta varten, jota ei ole eikä tule, koska meidän on alettava elää toisin. Ja jos emme ala elää toisin, niin silloin sitä tulevaisuutta ei myöskään ole. Nyt on keskityttävä ekokatastrofin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Nyt on opeteltava uusi ekologisesti kestävä elämäntapa ja luotava yhteiskunnalliset rakenteet tukemaan sen oikeudenmukaista toteuttamista. Kaikki muu tulee tämän jälkeen. Jos emme tässä onnistu, niin tulevaisuus on vain selviytymistä ja elämää, jota kukaan ei halua.

Yhä useammin on uutisia kuinka ilmastonmuutoksen kehitys on aiempaa arvioitua nopeampaa ja tarve nopeille ja radikaaleille toimille on huutava. Silti nämä uutiset eivät näy mitenkään politiikassa tai edes sosiaalisen median keskusteluissa. Olemmeko jo kyllästyneet ja luovuttaneet?

Miksi jatkaa toivotonta työtä ihmisten herättämiseksi ilmastonmuutoksen ja luonnon elonkirjon vähenemisen torjunnan vaatimaan muutokseen, kun ketään se ei tunnu kiinnostavan? Siksi, että jos me, jotka tämän tarpeen ja pakon tiedostamme, emme sitä tee, niin ei sitä kukaan muukaan tee. Siksi.

Miksi kyllästymme ja luovumme elämän puolesta toimimisesta, kun tuloksia ei tule? Olemme ehkä asettaneet tiettyjä tavoitteita itsellemme, joiden haluamme toteutuvan ja kun ne eivät toteudu, niin luovutamme. Mutta ei elämän puolesta pidä toimia omin tavoittein, vaan elämän takia.

Kun toimimme elämän puolesta ja keskitymme siihen, niin huomiomme siirtyy "itsestä elämään" ja elämän etuun. Ja tässä työssämme tarvittavan luottamuksen, voiman ja rohkeuden saamme elämästä, emme itsestämme. Itsemme takia emme jaksa toimia vuosikausia ilman näkyviä tuloksia.

Ympäristökriisin syy on itse- ja ihmiskeskeinen tietoisuutemme, joka perustuu uskomuksin luotuun todellisuuden tulkintaan, ja on nyt ajautunut vakavaan ristiriitaan luomiemme elinolosuhteiden ja luonnon kanssa. Tietoisuutemme laajentuminen elämäkeskeiseksi on se mitä tarvitsemme.

Nyt on ylitettävä itsemme ja toimittava elämän puolesta. Myöhemmin ymmärrämme, että se on myös meidän itsemme, hyvän ja mielekkään elämän ja tulevaisuuden etu. Elämämme tarkoitus ja merkitys on löydettävissä nyt elämästä itsestään, kun tietoisuutemme laajenee elämäkeskeiseksi.

Ekokriisistä puhumiseen konkretiaa

Monelle ilmastonmuutos, 6. sukupuuttoaalto tai luonnon elonkirjon väheneminen ovat liian abstrakteja ilmiöitä. Pitäisikin puhua siitä kuinka suuret alueet tulevat asumiskelvottomiksi, ihmisiä kuolee kuumuuteen, kuivuuteen ja tulviin, kuinka globaali ruokakriisi on edessämme.

Pitäisi puhua siitä kuinka merten kalakannat häviävät, joista sadat miljoonat ihmiset ovat riippuvaisia, kuinka sään ääri-ilmiöt aiheuttavat yhä kasvavaa tuhoa ja merenpinnan nousu tuhoaa suurkaupunkeja ja pakottaa siirtämään ne ja ihmiset muualle.

Pitäisi puhua siitä kuinka ilmastopakolaiset tulevat kohti pohjoista sadoin miljoonin ja luovat merkittävän sopeutumishaasteen yhteiskunnille, kuinka luonnonvarojen väheneminen ajaa meidät keskinäiseen taisteluun resursseista ja toisiamme vastaan.

Pitäisi puhua kuinka tämä edessämme oleva tulevaisuus koskee meitä kaikkia, että kukaan ei pääse sitä karkuun. Pitäisi puhua siitä, että tuleva maailma on pian sellainen, jota kukaan ei ihan oikeasti halua. Se ei ole enää elämää yltäkylläisyydessä, vaan selviytymistaistelua.

Tai lyhyesti sanoen: tulee hemmetin kuuma, kesät vietetään sisätiloissa, nälkä vaivaa, porukkaa on paljon ja ihmisiä kuolee eri puolilla maailmaa ja myös meillä jatkuvasti kasvava määrä eri pandemioissa, kuumuuteen ja ympäristösairauksiin. Luonto sopeuttaa meidät tavoilleen.

Nyt pitäisi kohdata todellisuus ja tulevaisuus sellaisina kuin ne aidosti ovat. Emme voi enää pettää itseämme ja kuvitella, että selviydymme tästä ilman sellaisia ratkaisuja, jotka muuttavat koko elämämme.

Olemmeko täällä rikkaassa pohjoisessa paremmassa asemassa kuin köyhässä etelässä ilmastonmuutoksen kärjistyessä? Onko meillä sitä luontaista sopeutumis- ja selviytymiskykyä, joka pitää köyhiä ihmisiä ja yhteisöjä hengissä hyvinkin haastavissa ja vaativissa oloissa? Ei taida olla.

Kun meidän teknologia-avusteinen elämäntapamme ja hyvinvointivaltion luoma elämäntukisysteemi ja turva häiriintyvät tai lakkaavat toimimasta vakavassa kriisitilanteessa, niin me olemme melko lailla avuttomia ja hukassa, ainakin aluksi. Nyt pitäisi varautua myös tähän haasteeseen.

Kun aika on loppumassa ilmastotoimilta, niin halutaan nopeita, konkreettisia ja tehokkaita toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta mitään ei saa muuttaa tai muuttua nykyisestä, koska siihen ei ole enää aikaa. Näin varmistetaan se, että mitään ei tapahdu ja tuho jatkuu.

Toimet, joita nyt tarvitaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi, eivät synny tyhjästä, vaan ne ovat tulosta siitä, että ajatellaan toisin, tiedostetaan se miksi olemme pulassa ja etsitään ratkaisut, jotka lopettavat nykyiset tuhoisat toimet ja luovat uuden tavan elää kestävästi.

Yritämme edelleen ratkaista ilmastonmuutosta samalla elämän- ja maailmanmallilla, jolla se on syntynyt. Emme ole valmiita uusiin ratkaisuihin ja tapoihin, koska emme halua luopua nykyisestä ja siksi olemme jumissa ja ilmastonmuutos ja luonnontuho vain kiihtyvät.

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää, että päästöt ja kulutus vähenevät, mutta emme sitä tee, koska se vaatisi uutta elämäkeskeistä ajattelua ja luopumista talous- ja kulutuskeskeisestä ajattelusta. Vaatimus nopeista toimista ilman uutta, on tapa estää tarvittavat toimet.

Mitä positiivista tulevaisuutemme suhteen

Tiedämme ratkaisut ilmastopäästöjen ja luonnontuhon vähentämiseksi, tietoisuus uhasta kasvaa koko ajan, kriisit ja sään ääri-ilmiöt näyttävät, että uhka on todellinen ja todellisuutta jo nyt ja ihmiset ovat aktivoituneet.

Nuorten ilmastolakkoilu, ympäristö- ja luonnonsuojeluliike, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta tapahtuvat mielenosoitukset ja muu kansalaisaktiivisuus on heräämässä globaalisti ja näyttää, että voimme itse vaikuttaa, vaikka järjestelmä pistääkin vielä kovasti vastaan.

Koronapandemia paljasti talouden ja elämän välisen ristiriidan. On valittava kumpaa pidämme tärkeämpänä ja otettava itse vastuuta elämästämme ja turvallisuudestamme. Alamme ymmärtää, että elämäntapamme on ristiriidassa tulevaisuutemme kanssa ja että sitä tulee muuttaa.

Olemme lähestymässä hetkeä, jolloin tietoisuutemme elämäämme uhkaavista kehityskuluista ja niiden vaatimista ratkaisuista saavuttaa ns. kriittisen massan ja muutos käynnistyy toden teolla. Olemme vielä "paineen keräämisen" vaiheessa, mutta "herääminen" ei ole enää kaukana.

Muutos parempaan tulee ja löydämme uuden tavan elää ekologisesti kestävällä, sosiaalisesti vastuullisella, eettisesti kestävällä ja psyykkisesti ja fyysisesti terveellä tavalla. Kyse on vain siitä milloin oivallamme tämän olevan mahdollista ja alamme elää sitä todeksi.

Positiivisen kautta, tosiasiat tunnustaen, mahdollisuudet näkien, oma vastuumme tuntien ja nykyisyyden painolasti pois harteiltamme heittäen. Tänään on hyvä päivä aloittaa uuden elämämme luominen ja todeksi eläminen. On tullut aika luoda uusi maailma. Se aika on nyt. Tehdään se.

Nyt pitäisi varmistaa tulevaisuus

Ristiriita ja kuilu tulevaisuuden tarpeiden ja nykyisyyden tekojen välillä kasvaa koko ajan. Poliittinen järjestelmä on päivä päivältä enemmän menneisyyteen kuin tulevaisuuteen suuntautunutta. Se elää ja rakentaa maailmaa, jolla ei ole tulevaisuutta.

Kun keskitymme ratkomaan ongelmia, joita on juuri nyt, ja ylläpitämään nykyistä elämäämme, emme pysty emmekä ehdi varmistamaan tulevia elinmahdollisuuksiamme ja hyvinvointiamme. Näin nykyinen maailmamme ajautuu kohti loppuansa, eikä meillä ole uutta tilalle eikä tulevaisuutta.

Nyt pitäisi yhteensovittaa tulevaisuuden tarpeet ja niiden varmistamiseksi tehtävät toimet ja nykyisyyden välttämättömät toimet, jotta pystymme ja ehdimme varmistamaan tulevat elinmahdollisuudet ja mahdollisuudet hyvinvointiin. Nyt pitäisi toimia, jotta olisi tulevaisuus.

Kuilu tulevaisuuden turvaamistarpeiden ja nykyisten tekojemme välillä kasvaa joka päivä ja väistämättä edessämme oleva sopeutuminen kuumempaan ja vaarallisempaan maailmaan tulee entistä vaikeammaksi päivä päivältä. Ilmasto- ja ekouhka ei häviä mihinkään ja vaatii tekoja nyt.

Dystopioiden kuvaama tulevaisuus tulee koko ajan lähemmäksi. Lähestymme tilannetta, jossa luonnon keikahduspisteet aktivoituvat ja luovat toisiaan vahvistavan kierteen, jossa globaali lämpötila etsii uuden tasapainotilan jossain +6–8 asteen lukemissa.

Jokainen nyt tekemättä jätetty ilmastotoimi, joudutaan tekemään moninkertaisena muutaman vuoden kuluttua, ja jos ne tehdään vasta 5–10 vuoden kuluttua, niin niiden merkitys häviää luonnon keikahduspisteiden aktivoituessa ja lämpötilan hakeutuessa uuteen tasapainoon.

Mikä on syy ja peruste millä päättäjät jättävät ilmasto- ja ekouhan torjumisen toimiensa ulkopuolelle, paitsi puheissa? Miksi he eivät nyt toimi ja aseta ilmastonmuutoksen ja ekouhan torjuntaa ykkösprioriteetikseen, vaan jatkavat edelleen aivan kuin niitä ei olisi? Miksi?

Poliittinen järjestelmä mikä ei turvaa ja toimi ensisijaisen tarpeemme ja oikeutemme elää puolesta, vaan jatkaa politiikkaa, joka tuhoaa elämisen mahdollisuuksiamme ja tuhoaa elämämme perustaa välinpitämättömyydellään, niin onko tällaisella järjestelmällä enää oikeutusta toimia?

Eikö poliittisen järjestelmän tulisi olla edistyksen ja muutoksen puolella ja eturintamassa puolustamassa elämää, eikä tuhota sitä, vaikka enemmistö vielä sitä haluaisikin?

Jos poliittinen järjestelmä ei tätä elämänsuojelutyötä tee, niin kuka tai mikä sen sitten tekee? Eihän voi olla niin, että ajaudumme yhä vaarallisempaan maailmaan sen takia, että sen estäminen ei kuulu kenellekään? Tosin näinhän se juuri nyt näyttää olevan.

Ihmettelen aina sitä, kun sanotaan, että "nykyinen kapitalistinen talousjärjestelmä ja demokraattinen poliittinen järjestelmä ovat parhaat ja ainoat mahdolliset", vaikka ovat ajamassa meidät nyt tuhoon. Kyllä nyt pitää uskaltaa etsiä vaihtoehtoja eikä vedota historiaan.

Ekokatastrofi etenee hurjaa vauhtia

Monet ilmastomallit, teoriat, arviot, todennäköisyydet ja aikataulut menevät uusiksi ja lähes aina huonompaan suuntaan. IPCC:n arviot ovat olleet poliittisista syistä varovaisia ja se alkaa paljastua ja nähdään missä oikeasti mennään. Ilmasto lämpenee nopeammin, jäätiköt sulavat nopeammin, valtameret lämpiävät nopeammin, metsäpalot roihuavat laajemmin eri puolilla maailmaa, sään ääri-ilmiöitä tulee useammin ja pahempina, luonnon keikahduspisteet lähestyvät nopeammin kuin on arvioitu.

Koronapandemia näyttää meille mitä ilmasto- ja ekokatastrofi tarkoittavat nyt ja tulevina vuosina: kasvavaa määrää kuolleita ja sairastuneita. Tämän lisäksi tulee nälänhätää, kuivuutta, tulvia, jatkuvaa kuoleman vaaraa ja uhkaa sekä pakkokeinoja, joilla elämäämme rajoitetaan.

Ilmasto- ja ekokatastrofilla on merkittävä ero koronapandemiaan siinä, että koronapandemia voi päättyä, mutta ilmasto- ja ekokatastrofin kanssa tulemme elämään koko loppuelämämme. Siitä elpyminen kovinkin ottein vie satoja vuosia. Siksi se kannattaisi estää kaikin keinoin.

Päättäjillä ja meillä itsellämme on monesti harhakuva siitä minkälainen maailma on edessämme, jos emme nyt heti ala toimia ekokatastrofin torjumiseksi. Se ei ole vain joitakin elämäntapamuutoksia ja vihreää taloutta, vaan se on selviytymistä ja pahimmillaan eloonjäämistaistelua.

Meillä on riittävästi tietoa ilmastouhasta yms. ja tutkimus tuottaa sitä koko ajan lisää. Se mitä meiltä puuttuu, ovat omakohtaiset "ihon alle menneet" kokemukset ja tunteet. Emme kohtaa uhkaa vielä henkilökohtaisesti ja itseämme uhkaavana, koska uhka ei ole välitön ja suora.

Meillä on luontainen itsesuojeluvaisto, joka suojaa meitä psyykemme keston yli meneviltä kokemuksilta ja haasteilta, emmekä myöskään ole kulttuurisesti valmiita aikamme uhkia kohtaamaan. Mielemme ja kulttuurimme suojaavat meitä, mutta joskus tämä suoja murtuu.

Jotta välttyisimme turhalta ja liian raskaalta sokilta, kun mielemme ja kulttuurimme luoma suoja murtuu, tulisi meidän henkisesti valmistautua siihen. Aloittaa valmistautuminen siihen, että elämämme muuttuu ja kohtaamme todellisuuden sellaisenaan. Mitä aiemmin sen parempi.

Ehkä se onkin niin

Uhka uudelle pandemialle kasvaa. Samaan aikaan kuulee sanottavan, että vaikka tulisikin, niin enää ei riittäviä rajoituksia saa tehdä eli talouden toiminta saa aiheuttaa lisää kuolemia eli talous on elämää tärkeämpää. Todella kylmäävää.

Joudumme jatkuvasti sovittelemaan talouden ja elämän välistä ristiriitaa, koska se on yksi ongelmiemme syy, joka vaatii ratkaisua: kuinka luoda talouden kautta resursseja ja hyvän elämisen edellytyksiä kaikille ilman, että se samalla tuhoaa näitä elämisen edellytyksiä.

Kriisitietoisuutemme ilmastonmuutoksen, luonnon elonkirjon vähenemisen tai edes pandemian tulevasta uhasta eivät ole sitä tasoa mitä niiden pitäisi olla, jotta ryhtyisimme tarvittaviin toimiin. Nyt normalisoimme elämäämme ja jatkamme aivan kuin mitään uhkia ei olisi.

Ehkä se onkin niin, että osana maapallon itsesäätelykykyä (Gaia-hypoteesi) me ajaudumme totaaliseen kriisiin ja tuhoamme nykyisen elämäntapamme ja sen kyvyn tuhota luontoa loppuun asti. Mehän olemme osa maapallon elämää ja samojen luonnonlakien alaisia, vaikka toisin uskommekin.

Ehkä me emme pysty muuttamaan elämämme suuntaa ja tekemään siitä kestävää, vaan vasta tuhon kautta avautuu mahdollisuus uudelle elämäkeskeiselle ihmisyydelle jatkaa ihmiskunnan eloa. Olemme nyt vasta teini-iässä, jos sitäkään, ja siksi saamme toisen mahdollisuuden.

Emme tietenkään tiedä mitä tulee tapahtumaan ja miten ja millä aikataululla, mutta on hyvä pohtia eri vaihtoehtoja. Se on valmistautumista tulevaan.

Me joudumme rakentamaan tulevan yhteiskunnan, sen rakenteet ja järjestelmät lähes alusta asti uudestaan, koska nykyiset rakenteet ja järjestelmät hajoavat, kun kasvu loppuu ja tästä syntyvä kaaos ajaa yhteiskunnat sosiaaliseen kaaokseen ja yhteiskuntarauha menetetään.

Vaikka tuho ja kaaos tulevat olemaan todennäköisesti melkoisia, niin tämä avaa kuitenkin mahdollisuuden luoda uudet elämälle myönteiset ja sitä tukevat rakenteet ja järjestelmät sekä sellaisen yhteiskunnan, joka ei enää perustu luonnonvarojen ryöstölle ja eriarvoisuudelle.

Nyt pitäisi varautua ja valmistautua tämän uuden yhteiskunnan, sen rakenteiden ja järjestelmien luomiseen lisäämällä tietoisuuttamme, että se on mahdollista ja edessämme, koska nykyinen ajautuu väistämättä tilanteeseen, jossa se romahtaa. Vielä on aikaa, mutta ei kauan.

Elämän pelastustyöt on aloitettava nyt

Kun tuhoamme luontoa, niin tuhoamme itseämme. Olemme yhtä ja samaa elämää kuin muukin luonto ja yhtenen on myös kohtalomme: me joko selviämme yhdessä tai sitten emme. Itsemme ja muun luonnon välillä ei ole irtikytkentää, vaikka niin olemmekin itsellemme uskotelleet.

Vaihdamme luonnon ihmeellisen, monimuotoisen ja elävän elämän runsauden ja luonnonvarat kuolleeseen tavaraan, jätteisiin ja saasteisiin ja ajamme itsemme tuhoon. Ja pidämme tätä vaihtokauppaa edelleen perusteltuna ja järkevänä. Emmekö todellakaan näe tätä järjettömyyttä?

Tuhoamme luontoa ja itseämme, mutta haluamme elää ja suojella luontoa. Hukutamme itsemme tavaraan, mutta janoamme merkitystä ja tarkoitusta elämäämme. Ristiriita sen välillä mitä teemme ja mitä tarvitsemme ja haluamme kasvaa koko ajan, kunnes pysähdymme ja teemme valinnan.

Pitää keskittyä siihen mikä meitä yhdistää, eikä siihen mikä meitä erottaa, siihen mitä saamme, eikä siihen mitä menetämme, kun luomme uuden kestävän elämäntavan. Muutos uuteen on mahdollisuus hyvään elämään yhdessä toistemme kanssa, ei uhka, jota pitää pelätä tai vastustaa.

Kun lopetamme turhan ja itsellemme ja luonnolle vahingollisen kulutuksemme, meille jää mahdollisuus kaikkeen tarpeelliseen ja saamme lisäksi aitoa elämäniloa ja elämisen eheyttä, sillä silloin koemme elämän ja sen elinvoiman, emmekä mielemme luomaa erillisyyttä ja epävarmuutta.

Olemme ajautumassa jatkuvien "tulipalojen sammuttamiseen", eikä huomiota ja energiaa riitä ilmastonmuutoksen ja ekokriisin torjuntaan. Itse asiassa jatkuvat kriisit aiheuttavat sen, että taloutta pyritään entistä tehokkaammin elvyttämään, mikä vain pahentaa tilannetta.

Jäämme jumiin jatkuvaan poikkeustilaan, josta emme nykyisin keinoin pääse pois. Jossain vaiheessa tulee sitten romahdus, joka pakottaa tarkastelemaan koko elämäntapaamme uudestaan ja käynnistämään "elämän pelastustoimet". Sitä ennen olemme ajautuneet jo melkoiseen kaaokseen.

Elämälle välttämättömien resurssien varmistaminen ja jakaminen oikeudenmukaisemmin, ympäristön puhdistaminen jätteistä ja saasteista ja luonnon ekosysteemien elpymisessä avustaminen eli oman elämämme ja luonnon pelastaminen. Tämä työ on aloitettava nyt.

Tämä edellyttää globaalia solidaarisuutta, voimakasta ympäristöliikettä, talouskasvusta luopumista ja kiertotalouteen siirtymistä, kulutuksen ja päästöjen nopeaa alasajoa, jotta saamme lisää aikaa pelastustöille ja ennen kaikkea sen tiedostamista, että näin on pakko tehdä.

Siirtymä nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja taloudestamme uuteen elämän- ja talousmalliin tulee olemaan vaikea ja sitä vastustetaan viimeiseen asti. Siksi valistus- ja rauhantyö ovat erityisen tärkeää ja välttämätöntä.

Vaihtoehto on karmea. Käynnistyy kaikkien sota kaikkia vastaan resursseista, suuri osa maapallosta tulee elämis- ja asumiskelvottomaksi, miljardit ihmiset tulevat kuolemaan ja luonnon ekosysteemit ja monimuotoisuus romahtavat ja estävät tulevan elpymisen jäljelle jääville.

Jos aloittaisimme tämän elämän pelastustyön nyt, niin uskon, että ehtisimme vielä estää massapakolaisuuden ja -kuolemat, luonnon ekosysteemien ja monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen kärjistymisen siten, että elämisen mahdollisuudet säilyisivät kohtuullisina.

Ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon estäminen vievät paljon aikaa, koska luonnon prosessit ovat hitaita. Nyt aloittaessamme voisi niiden kärjistyminen päättyä joskus 2040–50 luvuilla ja estäisimme ehkä myös luonnon omien keikahduspisteiden aktivoitumisen ja alkaisi hidas elpyminen.

Jotta saisimme elämän pelastustyön käyntiin, tarvitsemme voimakasta kansalaisaktiivisuutta, poliitikkojen painostamista, tietoisuuden levittämistä, valistamista, ja ennen kaikkea sen kertomista, että nyt on pakko ja mikä on vaihtoehto. Vielä on aikaa, mutta ei paljon.

Poliittinen ja kansalaiskeskustelu pitää nostaa uudelle tasolle ja luoda foorumeita, joissa päivänpolttavat ja nykyiseen systeemiin liittyvät kiistat ja näkemyserot olisivat poissa ja keskityttäisiin siihen miten voimme käynnistää elämän pelastustyöt.

Sen jälkeen, kun meillä on selkeä näkemys siitä miksi olemme ihmiskuntana yhä kasvavan uhan edessä ja mitä tähän uhkaan vastaaminen vaatii, voimme aloittaa nykyisen elämäntapamme, politiikan ja talouden yhteensovittamisen tämän tavoitteen kanssa.

Vaikeus ja este on nyt sen hyväksyminen, että emme pysty vastaamaan edessämme oleviin uhkiin nykyisestä näkökulmastamme käsin, vaan tarvitsemme sen uudistamista elämäkeskeiseksi. Elämän pelastamisen tulee olla näkökulma, josta käsin ja jolle tarvittavat toimet alistamme.

Tarvitsemme uuden elämän näkökulman, selkeän käsityksen siitä mikä meitä uhkaa ja miksi, foorumeita poliittiselle ja kansalaiskeskustelulle ja elämän pelastustöiden käynnistämisen tältä pohjalta. Nyt olemme jumissa nykyisessä näkökulmassamme, emmekä pääse kunnolla alkuun.

Ilman elämän näkökulmaa meillä on käynnissä jatkuvat talouden pelastustyöt lisääntyvien kriisiemme toimiessa niiden perusteluna ja syynä, mutta elämämme edellytykset heikkenevät kokonaisuudessaan silti koko ajan. Ensin muualla, mutta kohta myös meillä.

Emme ratkaise syitä, vaan hoidamme oireita

Näyttää siltä, että emme ottaneet riittävän vakavasti edes koronaviruksen luomaa välitöntä vakavan sairauden tai kuoleman riskiä ─ miten voisimme silloin ottaa vakavasti ilmastonmuutosta tai luonnontuhoa? Ainoa tie näyttää olevan pakkojen tie ja siihenkään ei päättäjämme ole vielä valmiita. Surullista.

Viruspandemioista on varoitettu, ilmastonmuutoksesta on varoitettu, ekosysteemien hajoamisesta on varoitettu ja todennäköiset aikataulutkin kriiseille on kerrottu. Mitä tekevät päättäjät, eivät varaudu, vaan kiihdyttävät taloutta ja kulutusta, jotka kiihdyttävät näitä kriisejä.

Kriiseistä tulee vuosia jatkuva kriisi, joka romuttaa talouden, politiikan ja maailmanjärjestyksen rakenteet antaen tilaa uudelle vai pidetäänkö talous ja yhteiskunnat auki ja hyväksytään jatkuva kuolevien iso määrä? Hyvää ratkaisua ei enää ole.

Nyt voi käydä, että osan väestöstä tulee uhrata henkensä talouden ylläpitämiseksi, jotta voimme jatkaa kulutusjuhlaamme ja jatkaa lastemme tulevaisuuden tuhoamista ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon kautta. Vai joko ymmärrämme, että nykyinen elämäntapamme on tullut tiensä päähän.

Onko talouden pelastaminen eettisesti oikein ja välttämätöntä, kun tarkoitamme sillä talouskasvuun, velkaantumiseen ja kulutukseen perustuvaa ja ilmastonmuutosta ja luonnontuhoa edistävää, oman elämämme perustaa tuhoavaa taloutta ja kulutusta?

Joudumme ratkaisemaan eettisiä kysymyksiä suhteestamme luontoon, toisiimme ja itseemme, kun kohtaamme pandemioita, ilmastonmuutoksen ja ekokriisin. On löydettävä uudet ihmisyyttämme määrittävät eettiset periaatteet. Elämänsuojelu tarjoaa siihen hyvän lähtökohdan ja perustan.

Pandemiassa suojautuminen on vaikeaa, koska ei riitä, että suojaamme vain itseämme, vaan meidän tulee suojata myös muita itseltämme ja mahdolliselta tartunnalta. Tämä on kuitenkin hyvä oppi jatkoa ajatellen, sillä vain yhdessä toimien voimme varmistaa tulevaisuutemme.

Tulevaisuutemme on lohduton, jos oletus on, että emme halua, tarvitse, pysty muuttumaan ja muuttamaan käyttäytymistämme ja elämäntapaamme. Nyt tarvitaan niitä, jotka osoittavat tämän oletuksen omalta osaltaan vääräksi ja näyttävät, että muutos on mahdollinen, tarpeen ja haluttu.

Onko selviytymisstrategiamme pandemiaa, ilmastonmuutosta ja luonnontuhoa kohtaan se, että pyrimme suojautumaan ja sopeutumaan niihin, mutta emme ole valmiita poistamaan niitä aiheuttavia syitä ja käyttäytymistämme? Jonkin aikaa tämä toimii, mutta lopulta tulee stoppi.

Koronapandemia saatiin talttumaan rokotteen avulla, mutta ilmastonmuutosta ja luonnontuhoa vastaan ei ole muuta "rokotetta" kuin käyttäytymisemme ja elämäntapamme muutos. Talous ja politiikka voivat auttaa siinä, mutta eivät itsessään tarjoa ratkaisua.

Ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon luoma kaaos ja kurjuus ovat varmoja, jos emme tee mitään niiden estämiseksi, mutta sitä, että mitään ei ole niiden estämiseksi tehtävissä, emme tiedä ja siksi kaikki voitava pitää tehdä. "Ei ole mitään tehtävissä", on vain tekosyy olla tekemättä.

On paljon helpompi sopeutua päästöjen ja kulutuksen vähentymiseen kuin ilmastonmuutokseen ja luonnontuhoon. Alempi kulutus ja päästöt ovat elämäntapavalinta, kun taas ilmastonmuutoksessa ja luonnontuhossa on kysymys mahdollisuudesta elää ja pitää maapallo elinkelpoisena. Iso ero.

Vaikka olemme itsetietoinen laji, niin emme näytä pystyvän sopeutumaan nopeasti muuttuviin elinolosuhteisiin, kuten ei yleensä muutkaan lajit pysty. Tietoisuutemme ja kykymme tehdä päätöksiä tämän tietoisuuden avulla, näyttää olevan vielä melko olematonta ja kehittymätöntä.

Pelkäämme, että emme ole onnellisia ja nauti elämästämme, jos joudumme ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon takia pienentämään kulutustamme. Mihin mahdollisuus tuhoutuu varmasti, jos jatkamme kulutustamme. Nyt kannattaisi ottaa riski ja etsiä onnellisuus muualta kuin kulutuksesta.

Mitä jos tuhoamme kulutuksellamme elämämme edellytykset, luonnon elinvoiman ja osan maapalloa elinkelvottomaksi, koska uskomme, että kulutuksen kautta saavutamme onnellisuuden ja tämä uskomus osoittautuukin vääräksi. Karmea virheuskomus, jonka näkeminen ei ole vielä myöhäistä.

Edelleen teemme kaikkemme lisätäksemme kriisejä aiheuttavaa ja pahentavaa kulutustamme, talouskasvua ja luonnonvarojen käyttöä. Painamme kaasua, kun pitäisi jarruttaa.