Alkusanat

Me emme nyt "näe metsää puilta". Monet tahot tekevät pyyteettömästi ja hyvin aikomuksin työtä paremman tulevaisuuden eteen, mutta koska se on lukittu olemassa olevaan elämän- ja maailmanmalliin, niin emme löydä tietä eteenpäin. Nyt pitää nähdä nykyisen tuolle puolen.

Tarvitsemme uuden näkökulman

Uuden elämän- ja maailmanmallin, jota nyt kipeästi tarvitsemme, näkeminen edellyttää, että näemme ne uskomukset ja oletukset, jotka ovat nykyisen elämänmallimme luoneet ja tunnistaa ja tunnustaa, että ne eivät nyt enää toimi ja auta meitä pulasta. Maailmamme ja elinympäristömme on kulkenut nyt uskomustemme ylitse.

Tarvitsemme elämämme näkökulman vaihtamista itsestä, luodusta omakuvasta, todellisuuteen ja elämään. Tulisi nähdä mikä on tämän luodun omakuvamme luomaa todellisuuden tulkintaa ja mikä todellisuutta ja toimia todellisuuden mukaisesti.

Nykyistä elämäämme määrittävät ”pinnan alla” olevat arvomme ja maailmankuvamme, jotka ovat monesti meille itsellemme tiedostamattomia. Yllättävää on se, että tämä elämäämme määrittävä perusta muodostuu uskomuksistamme, eikä ole siis mikään pysyvä totuus tai asiantila. Näkemällä, että elämämme perusta muodostuu uskomuksistamme, voimme ymmärtää, että voimme myös näitä uskomuksiamme vaihtaa.

Tämä edellyttää, että pysähdymme ja hiljennymme, jolloin pääsemme ajatustemme takaiseen tietoisuuteen. Hiljaisuudesta käsin voimme nähdä uskomuksemme ja nähdä niiden vaikutuksen elämäämme ja oivaltaa niiden väliaikainen luonne. Hiljaisuudesta käsin voimme luoda uuden elämän itsellemme perustuen uuden ajan ”uskomuksiin”, jotka kuitenkin tiedämme uskomuksiksi.

Toinen paljon rajumpi tapa oivaltaa uuden ajan tietoisuus ja todellisuus, on konfliktin tai kriisin kautta tapahtuva pakkopysähtyminen ja oman luodun omakuvan romahtaminen, sen näkeminen vain luoduksi ajatukseksi ja uskomukseksi. Silloin näemme todellisuuden sellaisenaan ilman tämän luodun omakuvamme luomaa erillisyyttä.

Tämä avaa mahdollisuuden tietoisuutemme laajentumiselle ja elämämme perustan muuttumiselle, mikä sitten muuttaa elämämme ja sen miten siinä toimimme. Tätä pakkopysähtymistä ja oivaltamista kutsutaan yleisesti heräämiseksi. Herääminen aloittaa uuden elämän opettelun ja uusien elämänvalintojemme tekemisen.

Voimme pysähtymällä ja hiljentymällä ja olemalla avoin uuden ajan tiedolle ja uudelle todellisuudelle tai kokemalla jonkin vakavan kriisin elämässämme, joka pakkopysäyttää meidät, oivaltaa uuden ajan tarjoama uusi todellisuus ja elämä. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole helppo tai nopea tie uuteen aikaan, mutta mahdollinen.

Nyt on mentävä eteenpäin

Vaikka maailman tilanne näyttää synkältä, niin se kuuluu prosessiin. Tilanne kärjistyy nyt vähän joka puolella ja joka tavalla. Ajaudumme kaaoksen partaalle, josta mennään joko eteenpäin ja herätään todellisuuteen tai sitten tulee täysi kaaos ja romahdus.

Evolutiivisen murrosprosessin tunnistaa siitä, että se on kaiken kattava sisältäen kärjistymistä niin luonnossa, järjestelmissämme, yhteiskunnassa, elämäntavassamme jne. mutta myös tietoisuudessamme, joka avaa tien eteenpäin. Konfliktit pakottavat tietoisuutemme laajentumaan.

Toivottavasti tietoisuutemme laajenee, heräämme todellisuuteen ja näemme sen mitä olemme nyt tekemässä ja teemme sen mitä pitää tehdä, ennen kuin romahdus niin luonnossa kuin luomassamme maailmassa ajaa meidät niin syvään romahdukseen, että tuho on liian laaja ja kattava.

Kumpi tapahtuu, kattava romahdus vai todellisuuteen herääminen, ei voi tietää etukäteen. Olen vielä optimisti ja uskon, että mahdollisuudet ovat 50/50. Aluksi nämä molemmat prosessit tapahtuvat yhtä aikaa, mutta sen jälkeen jompi kumpi tulee vallitsevaksi ja määrittää jatkon.

Emme voi tietää mikä konflikti tai kriisi laukaisee peruuttamattoman murroksen uuteen. Se voi olla murtuva maailmanjärjestys, nouseva äärioikeistolainen ja fasistinen valta, jokin pandemia, USA:n levottomuudet, valtioiden velkakriisit, EU:n hajaannus, globaali talouslama tai jokin muu odottamaton kriisi. Ehkä se on jo käynnissä.

Nykyisyyden kuolinkorahduksia

Voisi siis olla niin, että todistamme nyt nykyisen maailmamme "kuolinkorahduksia", joita tulee ilmenemään eri tavoin eri puolilla maailmaa ja eri osissa luomiamme järjestelmiä tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Paine muutokseen on niin kova, että en usko tämän enää pysähtyvän. Eikä pidä unohtaa, että ilmastonmuutos ja luonnontuho asettavat "perälaudan" sille, että emme voi jatkaa talouskasvuun ja ylikulutukseen perustuvaa elämäntapaamme, vaan meidän on nyt luotava uusi elämän paradigma ja malli, jota alamme toteuttaa. Nyt on uuden aika.

Elämme nyt ehkä ihmiskunnan historian merkittävimpiä ja dramaattisimpia hetkiä, jotka ratkaisevat ihmiskunnan suunnan ja tulevaisuuden. Vaikka hinta "murroksesta uuteen" tulee olemaan kova, niin se on hinta, joka meidän tulee nyt maksaa. Nyt on mentävä eteenpäin.

Jos ei näkisi, että "myrskyn jälkeen on poutasää", niin maailman tapahtumat voisivat viedä toivon ja uskon parempaan. Onneksi evolutiivinen näkemys murroksesta kertoo, että uusi "vapaampi ja laajempi järjestys" syntyy kaaoksen kautta ja siksi toivo ja usko parempaan säilyy.

Olen yrittänyt löytää tietä "uuteen aikaan" ilman nykyisen elämämme ja järjestelmiemme romahtamista, en löydä. Seuraavien 5–10 vuoden aikana ajaudumme kriisistä toiseen ja kysymys kuuluu: voimmeko jotenkin varautua ja valmistautua tulevaan?

En sano vielä, että tämä kehityskulku olisi väistämätön, mutta sen riski kasvaa joka päivä. Me voimme jo nyt varautua uuteen elämän- ja maailmanmalliin ja alkaa elää sitä todeksi uudelta elämämyönteiseltä perustalta.

Välttämättömyydestä on tehtävä hyve!

Maapallon keikahduspiste vai elämän keikahduspiste, kuumempi, vaarallisempi ja elinkelvottomampi maapallo, joka uhkaa elämäämme vai herääminen todellisuuteen ja elämäyhteisyyteen, jolloin sopeutamme elämämme nopeasti maapallon ekologisiin rajoihin ja luomme mahdollisen maailman?

Jatkammeko taisteluamme yhä uusia kriisejämme vastaan vai harkitsemmeko jo jotakin uutta lähestymistapaa? Jatkammeko edelleen tiellä, jonka lopputuleman jo tiedämme vai etsimmekö uusia teitä, joita kulkea eteenpäin? Vielä voimme valita.

Todellisuudessa meillä on vain yksi kriisi, ihmiskunnan ja luonnon välinen sovittamaton ristiriita, ihmisyytemme kriisi, josta nämä kaikki erilliskriisimme nousevat. Ihmisyytemme on kriisissä itsensä kanssa ja tämä on johtanut ed. mainittuun ristiriitaan luonnon kanssa.

Huolestuttavaa on se, että elämme edelleen aivan kuin mitään ilmasto- ja ekokriisiä ei olisikaan. Sopeutumiskykymme uhkaa nyt meitä.

Siirrymme nyt aikaan, jossa yhä useammin tulevat ja yhä pahemmat kriisit eivät enää ole poikkeuksia tavalliseen arkeemme, vaan tavallinen arkemme on se missä nämä kriisit tapahtuvat. Tavallinen arkemme on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Ja poikkeuksia tulee yhä harvemmin.

Kriisit ovat olleet tähän mennessä luonteeltaan lähinnä taloudellisia, mutta nyt olemme kokemassa yhä enemmän ympäristö- ja pandemiakriisejä, jotka voivat johtaa myös sosiaalisiin ja poliittisiin kriiseihin, jos emme ala ratkaista todellisia syitä näiden kriisien taustalla.

Nyt on siirryttävä nykyisen puolustamisesta uuden luomiseen, muutosten vastustamisesta uusien mahdollisuuksien näkemiseen, kuolleen tavaran lumosta elävän elämän todellisuuteen, itsestä ja erillisyydestä elämään ja elämäyhteisyyteen.

Välttämättömyydestä on tehtävä hyve!

Elämän keikahduspiste

Tulevaisuutemme ratkaisee saavutammeko keikahduspisteen "itsestä elämään, erillisyydestä elämäyhteisyyteen" ennen luonnon keikahduspisteitä.

Miten saavutamme "elämän keikahduspisteen" ennen kuin luonnon keikahduspisteet aktivoituvat ja johtavat pysäyttämättömään tuhokehitykseen? Meidän tulee yksilöinä, yhteisöinä ja yhteiskuntina pysähtyä, tunnistaa tilanteemme ja oivaltaa, että nykyinen ei tarjoa ratkaisua.

Nykyisellä tarkoitan elämäntapaamme ja sen perustana olevia näkemyksiä, jotka ovat nyt vakavassa ristiriidassa selviytymisemme edellytysten kanssa. Tarvitsemme uuden elämäntavan ja sitä tukevaa taloutta, teknologiaa ja politiikkaa, jotka tähtäävät elämän suojeluun.

"Elämän keikahduspiste" luo uuden elämäkeskeisen suhteen itseemme, toisiimme, luontoon ja elämään kokonaisuudessaan ja tarjoaa hyvälle ja mielekkäälle elämälle todellisen mahdollisuuden myös jatkuvasti kriisiytyvässä, kuumemmassa ja vaarallisemmassa maailmassa.

En usko, että ennen kuin oivallamme elämämme olevan riippuvaista luonnon hyvinvoinnista, ja että elämämme tuleva hyvinvointi syntyy tästä elämäyhteisyydestä ja elämän puolustamisesta, suojelusta ja sen eteen tehtävästä työstä, emme pääse eteenpäin ja saa suuntaa kääntymään.

Niin kauan kuin elämämme keskipiste on me itse ja oman edun tavoittelumme toistemme ja luonnon hyvinvoinnista piittaamatta, emme saa suuntaa kääntymään. Meidän on laajennettava näkökulmamme elämään, maapalloon, ihmiskuntaan, jotta näemme elämän kokonaisedun oman etumme sijaan.

On paljon mitä meidän tulee tehdä muuttaaksemme elämämme, taloutemme, yhteiskuntamme ja politiikkamme tässä ja nyt torjuaksemme ekokriisin, mutta ilman "elämän keikahduspistettä" se on vaikeampaa, eikä uusi kestävä elämä avaudu meille tavalla, joka tekee siitä pysyvää.

Tarvitsemme Elämän puolesta -kansalaisliikkeen, joka kokoaa ympäristö-, ilmasto-, rauhan-, ihmisoikeus-, eläinoikeus- yms. liikkeet yhteen ja luo yhteisen tavoitteen saavuttaa "elämän keikahduspiste", jotta saadaan kriittinen massa vaikuttavuutta kokoon kohti "elämän keikahdusta".

Tulevaisuus on jo täällä

Tulevaisuus on alkanut, enää ei tarvitse odottaa tulevaisuuden uhkia, ne ovat täällä jo tänään ja pahenevat koko ajan.

Pelkäämme muutosta, koska pelkäämme sen herättämiä ajatuksia ja tunteita, että menetämme jotakin, mutta menettämisen pelko on myös ajatus. Me pelkäämme, että itsestämme ja itseltämme häviää jotakin, mutta tämäkin on vain ajatus. Pelkäämme ajatuksiamme ja siksi muutosta.

Pelkäämme muutosta, vaikka emme todellisuudessa voi tietää onko se meille hyödyksi vai haitaksi, tuleeko elämästämme parempaa vai huonompaa, mitä muut sanovat vai sanovatko lainkaan. Pelkäämme ajatusta muutosta, emme itse muutosta, koska siitä emme voi etukäteen tietää.

Pitää laittaa ajatukset pelosta syrjään, katsoa mitä todellisuudessa tapahtuu ja toimia sen mukaan. Pelot voivat lamaannuttaa, mutta myös herättää. Todellisuus on kuitenkin se minkä mukaan pitää toimia, ei pelot. Pelot pitävät meidät kiinni ajatuksissa, ei todellisuudessa.

Kun meillä on ajatus muutoksesta ja sen vaikutuksista itsellemme ja elämällemme, mikä herättää ajatuksen ja tunteen pelosta, niin pyrimme suojautumaan tältä pelolta vakuuttamalla itsellemme, että pelkomme syy on todellinen, vaikka se onkin vain ajatus muutoksen vaikutuksista.

Elämä siinä mitä on, todellisuudessa, on vapaa ajatusten luomista peloista, koska siinä eläessämme näemme, koemme ja tiedostamme sen mitä on ja tapahtuu, eikä sitä siksi tarvitse pelätä. Todellisuus ei anna pelolle aihetta ja siksi pystymme toimimaan niin kuin pitää toimia.

Vapaus ajatustemme luomista peloista ja pelon tunteista, vapauttaa elämään siinä mitä on. Silloin elämämme on hyvää ja mielekästä, koska pelko ei enää kahlehdi meitä ja estä muutoksia, joita meidän pitää tehdä. Ja toisinpäin, elämä siinä mitä on, vapauttaa meidät peloistamme.

Enää ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, se on jo täällä. Nyt voimme aloittaa uuden elämän ilman pelkoa.