Lopuksi

Heräämme muutokseen, kun oivallamme, että nykyinen elämäntapamme on suurempi riski elämällemme kuin tulevaisuus ja sen vaatima uusi elämäntapa. Kun oivallamme, että muutos on aito mahdollisuus parempaan elämään. Muutos on uhka vain nykyisyydelle, ei meille.

Voimme aina valita elämän puolesta

Kuinka laaja ja tappava kriisin tulee olla, että edes harkitsisimme nykyisen elämäntapamme muuttamista ja ymmärtäisimme sen olevan mahdoton tulevaisuuttamme ajatellen. Koronakriisi ei siihen riittänyt. Mikä riittäisi? Vai onko niin, että mikään ei riitä?

Vai onko niin, että mikään kriisi ei herätä meitä muutokseen, vaikka kuolemat tulevat lähelle, kunhan ei osu itseen - silloinhan sitä muutosta ei enää tarvita. Onko itsekkyytemme ja itsekeskeisyytemme liian vahva ja murtamaton muutokseen?

Joku syy pitää olla, että emme herää tarvittavaan elämäntapamuutokseen ajoissa. Vai onko niin, että meillä ei ole heräämiseen tarvittavaa lajiominaisuutta ja poikkeukset vain vahvistavat säännön? Meiltä puuttuu kollektiivinen lajisuojeluvaisto eikä itsesuojeluvaistomme riitä.

Ympäristökriisin syy on itse- ja ihmiskeskeinen tietoisuutemme, joka perustuu uskomuksin luotuun todellisuuden tulkintaan, ja on nyt ajautunut vakavaan ristiriitaan luomiemme elinolosuhteiden ja luonnon kanssa. Tietoisuutemme laajentuminen elämäkeskeiseksi on se mitä tarvitsemme.

Nyt on ylitettävä itsemme ja toimittava elämän puolesta - myöhemmin ymmärrämme, että se on myös meidän itsemme, hyvän ja mielekkään elämän ja tulevaisuuden etu. Elämämme tarkoitus ja merkitys on löydettävissä nyt elämästä itsestään, kun tietoisuutemme laajenee elämäkeskeiseksi.

Tulee uusia kriisejä tai ei, on meillä kykyä herätä tai ei, tulee romahdus tai ei, niin aina voimme valita "elämän puolesta" ja elää hyvää ja mielekästä elämää. Se ei ole ulkoisesta kiinni, vaan siitä että elää siinä mitä on. Silloin se mitä on, riittää ja kaikki on hyvin.

Pohdintaa muutoksen mahdollisuudesta

On lähes mahdotonta tehdä ne muutokset ja poisoppimiset omaan elämään, kulutukseen, tapoihin yms., joita nyt tarvitaan, kun ne tapahtuvat nykyisen itsekäsityksen ollessa edelleen elämämme perustana. Se on raskasta, aiheuttaa vieroitusoireita, jopa ahdistusta ja on sosiaalisesti myös vaikeaa, koska lähes koko kulttuurimme ja yhteiskuntamme tukevat nykyistä elämäntapaamme. Emme saa tukea muutokseen ulkopuoleltamme.

Siksi elämän perustan ja omakuvamme muuttaminen elämäkeskeiseksi, on lopulta huomattavasti helpompi tapa tehdä ne tarvittavat muutokset ja poisoppimiset, koska silloin ne ovat luonnollisia ja toivottavia eikä niitä estä oma sisäinen muutosvastarintamme. Tällöin elämäntapamme muutos tapahtuu "sisäisestä välttämättömyydestä ja pakosta" ja myös rohkeus ja voimat tehdä se, tulevat silloin sisältä käsin.

Uuden elämäkeskeisen suhteen luominen niin omaan itseemme, toisiimme kuin luontoonkin, on se mihin pitäisi nyt keskittyä. Tarvitsemme näkökulman vaihtamista "itsestä elämään".

Jos pyrimme muutokseen nykyisen kautta ja vaikka se osittain onnistuisikin, niin aina on suuri riski, että vanhat tavat ja tottumukset palaavat, kun voimia niiden poispitämiseksi ei enää ole. Siksi "elämän puolesta" elämänasenteena on varmin tapa tehdä tarvittava muutos.

Tähän se kiteytyy - elämäntavan muutokset ilman "sisäistä tarvetta ja pakkoa", joka syntyy elämän oivaltamisesta oman elämämme perustaksi itsen, luodun omakuvan, sijaan, jää vain aikomuksiksi. Kun elämä on sisäinen todellisuutemme, niin emme tarvitse ja kaipaa ulkoista, keinotekoista tavaroiden ja elämysten todellisuutta. Ne eivät ole enää todellisuuttamme ja se muuttaa kaiken siinä miten elämme ja toimimme.

Niin kauan kuin meillä on sisäinen tarve ja halu tavaralle ja tehdyille elämyksille, niin vaatimus ja pyrkimys niistä kieltäytymiseen, on ajan ja energian tuhlaamista. Vasta kun tarve ja halu "ulkoiselle" häviävät, elämämme muuttuu. Silloin nykyinen elämäntapa on vierasta ja vältettävää - se ei tuota sitä mitä elämässämme aidosti tarvitsemme - onnellisuutta, mielekkyyttä ja elämäniloa.

Nyt pitäisi pohtia miten aiomme selviytyä

Nyt on hyvä aika pohtia miten ja erityisesti milloin alamme sopeutua tulevaan uudenlaiseen elämään ja maailmaan, jossa ylikulutus ja talouskasvu eivät ole enää mahdollisia ja elämän sisältö tulee muusta kuin rahasta ja tavarasta, josta sitä nyt haemme.

Nyt olisi vähäksi aikaa lopetettava kaikki muu mielenkiintoinen huomiomme ja energiamme vievä aktiviteetti ja keskityttävä siihen miten aiomme selviytyä edessämme olevista kriiseistä ja ekokatastrofista ja tehtävä siinä tarvittavat teot. Sen jälkeen voimme jatkaa vapaasti.

Me yritämme pelastaa nykyistä elämäntapaamme ja maailmaamme, jotka ovat vakavassa ristiriidassa "elossapysymisjärjestelmän" kanssa, ekokatastrofin luomilta haasteilta, kun pitäisi keskittyä luomaan elämäntapa ja maailma, jotka pitävät meidät hengissä ja estävät ekokatastrofin.

Löydämme varmasti ratkaisun ilmastonmuutokseen ja luonnontuhon torjuntaan, jos tavoitteemme on elinkelpoinen maapallo, luonnon elinvoiman ja elonkirjon vahvistaminen, taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentäminen, oikeudenmukainen resurssien jako kaikkien kesken ja hyvän ja mielekkään elämän mahdollisuuden luominen meille kaikille.

Nyt mikään näistä ei ole tavoitteemme ja siksi epäonnistumme. Me emme onnistu ponnisteluissamme, jos emme vaihda nykyisiä elämälle kielteisiä tavoitteitamme elämälle myönteisiin tavoitteisiin.

Muutos on mahdollisuus, ei uhka

Olemme olleet lajina menestyksellisiä tähän asti, mutta nyt ajautuneet syvään ristiriitaan luonnon ja sen kestokyvyn kanssa ja siksi meidän tulisi nyt päästä kehityksessämme eteenpäin seuraavaan vaiheeseen - elämäkeskeiseen, "itsestä vapaaseen" vaiheeseen. Ainakin sitä kohti.

"Itse" on vaihe ihmisen kehityksessä matkalla siitä luopumiseen. Siihen ei liity mitään ihmeellistä - näemme sen mitä on todellisuuden ja elämän näkökulmasta, emme omasta erillisestä, ajatuksin ja uskomuksin luodusta näkökulmasta. Itsekeskeisyys vaihtuu elämäkeskeisyyteen.

Jatkuva muutos on elämän evolutiivinen tapa luoda vaihtelua, uutta, jonka avulla lajit sopeutuvat muuttuviin elinolosuhteisiin. Joskus onnistuu, joskus ei. Me pelkäämme muutosta, kun pitäisi pelätä muuttumattomuutta, se on todellinen uhkamme. Muutos antaa mahdollisuuden elää.

Me yritämme turvata ja suojata nykyistä elämäntapaamme ja sitä tukevaa taloudellista ja poliittista järjestelmää, vaikka tiedämme, että ne eivät ole enää pitkään mahdollisia. Pelkäämme muutosta, vaikka tiedämme mihin nykyinen elämämme johtaa - se on todellinen uhka - ei muutos.

Heräämme muutokseen, kun oivallamme, että nykyinen elämäntapamme on suurempi riski elämällemme kuin tulevaisuus ja sen vaatima uusi elämäntapa. Kun katsomme tätä elämästä käsin, niin muutos on aito mahdollisuus parempaan elämään, ei uhka. Se on uhka vain nykyisyydelle, ei meille.

Elämä on muutosta, vaihtelua, onnistumisia ja epäonnistumisia, se on muutosta kohti suurempaa kompleksisuutta, järjestystä ja vapautta, se on tapa luoda jotakin täysin uutta. Elämä ei ole lineaarista, vaan yllätyksellisiä murroksia, ja nyt tarvitsemme yhden yllätyksen.

Vaikka monesti näyttää siltä, että olemme menossa taaksepäin, kohti menneitä arvoja ja totuuksia, niin elämän evolutiivinen elinvoima kulkee aina kuitenkin vääjäämättä eteenpäin. Se kerää voimia ja kun aika on kypsä, se tekee ratkaisunsa ja näyttää meille uuden todellisuuden.

Luottamus elämään ja optimismi ovat elämäkeskeisen maailmankuvan ja todellisuuden ydintä ja perustuvat siihen, että me olemme elämän lakien ja periaatteiden varassa, vaikka voimmekin oman osamme tehdä, ja se tulee lopulta ratkaisemaan kohtalomme. Nyt kannattaa luottaa elämään.

Miksi epäonnistumme

Ilmastonmuutoksen torjuntaa tehdään monella tasolla ja tavalla, mutta aina tekijänä on kuitenkin ihminen. Meidän tekomme ovat ratkaisevia arjessamme, työssämme, päättäjinä ja niiden takana on maailmankuvamme ja arvomme. Jos ne eivät muutu, me emme muutu eikä tekomme muutu.

Me yritämme nyt luoda ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon torjumiseksi, mutta emme onnistu niissä, koska emme ole valmiita haastamaan maailmankuvaamme, arvojamme ja siten elämäämme, talouttamme yms. Emme halua muuttua, löytää uutta maailmankuvaa ja arvoja, elää toisin.

Meillä on mahdollisuus onnistua, mutta meidän itsemme on se tehtävä. Jos emme haasta itseämme ja muutu, niin nykyinen elämänmenomme jatkuu eikä ratkaisua tule elämäämme ja tulevaisuuttamme uhkaaviin ilmastonmuutokseen ja luonnontuhoon. Muutos on mahdollisuus, ei uhka.

Kiitos!