Todellinen haasteemme

Uuden ajan näkemys olevaisuuden olemuksesta: tietoisuus on kaiken olevan, näkyvän ja elävän tapahtumisen kenttä, mitään ei ole sen ulkopuolella, vaan kaikki tapahtuu tässä tietoisuuden kentässä.

Me olemme tämä tietoisuus ja tämä tietoisuus on meissä ja ilman tätä tietoisuutta me ja kaikki muu häviää.

Kaikki on tässä

Kun oivallamme, että "kaikki on tässä", niin se vapauttaa meidät elämään siinä mitä on ja olemaan ja tekemään elämää tavalla, joka on juuri meille luonnollista ja luontaista. Saamme toteuttaa itseämme täysin vapaasti ilman luodun todellisuuden painolastia. Epäilys, että olisi muuta ja pelko siitä, että ei olisi muuta, ovat poissa.

Tyhjyys on helppo nähdä, kun pistää kaiken sivuun, mutta tyhjyys pitää nähdä myös kaiken läpi ja kaikessa. Tämä on todellinen haasteemme.

Meidän tulee elää tietoisuus todeksi sekä tyhjyydessä että täyteydessä, absoluuttisessa ja suhteellisessa, sisäisessä että ulkoisessa, todellisuudessa ja mielessä, kaikessa. Me emme pääse maailman ja elämisen luomaa haastetta karkuun vetäytymällä "hiljaisuuteen", vaan meidän tulee elää myös maailma "hiljaiseksi".

Moni varmankin arastaa "tietoisuusjuttuja" ja kokee, että ne ovat niin kaukana omasta arjesta ja todellisuudesta, kuten yleensä ovatkin. Moni arastaa ehkä sitä, että muodon maailma, se oma tuttu ja arkinen elämä, menettäisi jotenkin arvoaan ja merkitystään, kun kiinnostuu "tietoisuusjutuista", että tietoinen elämä olisi jotenkin merkityksellisempää ja parempaa elämää ja että siitä omasta arjesta pitäisi luopua.

Itse näen, että muodon maailma on "tyhjän", tietoisuuden oivaltaminen todellisena olemuksenamme, täydellistymä ja siksi arvokas. Pelkästään "tyhjä" on tyhjää ja pelkästään "muoto" on muotoa, mutta yhdessä ne ovat kaikki eli elämä. Me tarvitsemme molemmat. Sekä että.

Ei ole erillistä arjen elämää ja erillistä tietoista elämää. On vain elämä, joka on aina yksi ja kokonainen. Ja sen voi elää täytenä, kun ymmärtää, että tietoisuuden ja todellisen olemuksemme oivaltaminen mahdollistaa tämän, kun elämme sen todeksi siinä tutussa ja arkisessa elämässämme.

"Tietoisuusjutut" eivät vie meitä pois elämästä, vaan antaa sen meille täytenä elämän kokemisena. Moni harhautuu ja luulee pääsevänsä elämää pakoon näihin "tietoisuusjuttuihin".

Tietoisuus on kaikki ja ei mitään

Silmä näkee ja kuva on sen väline viestintään, korva kuulee ja ääni on sen väline viestintään jne. muut aistit. Tietoisuus on samanlainen aisti kuin muutkin aistit. Tietoisuus tiedostaa ja vaistot, tunteet ja ajatukset ovat sen väline viestintään. Tietoisuus on kuitenkin muita aisteja ylemmällä tasolla ja voi siksi tiedostaa kaikki muut aistit ja niiden tuottamat välineet viestintään. Mitään muuta ihmeellistä ei tietoisuudessa ole.

Näin kun näkee tietoisuuden olemuksen, niin sitä voi harjoittaa samalla tavalla kuin kehoakin. Tietoisuuden harjoittaminen on huomion kiinnittämistä, tarkentamista, avaamista ja laajentamista muiden aistien ja niiden välineiden avulla. Tärkeää tietoisuuden harjoittamisessa on se, että keskittyy itse tietoisuuteen eikä sitä harjoittaviin aisteihin tai välineisiin, niiden tehtävä on auttaa tietoisuutta kehittymään, ei kehittää niitä itseään.

Tietoisuus näin ymmärrettynä on uuden ihmisyytemme perusta, jossa muut aistit ja välineet ovat työkaluja tietoisuuden ja tämän luoman ihmisyytemme laajentamiseen. Näkö ei tarvitse näkijää, kuulo ei tarvitse kuulijaa, koska ne ovat niiden olemuksia ja vastaavasti tietoisuus ei tarvitse tiedostajaa, koska sen olemus on tiedostaa. Kaikki aistit tapahtuvat itsekseen omien olemustensa mukaisesti ja viestivät keskenään ja luovat todellisuutta mitä erinäisin variaatioin.

Miksi niin itsestään selvän asian kuin tietoisuuden oivaltaminen, että me olemme tietoisia ja tiedämme tämän, on niin vaikeaa. Syy on varmaankin se, että tietoisuuden oletetaan olevan se mitä tietää ja miten ymmärtää asioita ja elämää eli ns. oma järki, älyllinen ymmärrys asioiden tilasta, merkityksestä jne. Ei siis se, että tiedostaa ja on tästä tiedostamisesta tietoinen ilman mitään muuta sisältöä.

Miksi tämän todellisen olemuksemme, joka on meille kaikille yhteinen ja jakamaton olemisemme perusta eli tietoisuus, oivaltaminen on tärkeää?

Se poistaa uskomuksemme erillisyyteen, erillisyyden kokemuksemme siitä, että me olemme erillisiä toisistamme ja elämästä yleensä. Tämä puolestaan lopettaa tämän luodun oman erillisyytemme puolustamisen ja kilpailun toistemme kanssa ja toisiamme vastaan. Se luo aivan uudenlaisen perustan elämällemme. Elämän, joka tapahtuu siinä mitä on ja se riittää. Kaikki muu ja teot tulevat sitten tästä yhteisestä "lähteestämme".

Olemme aina tietoisia tiesimme sitä tai emme. Ilman tietoisuutta emme tiedä, että emme tiedä tai että tiedämme.

Kun käsityksemme elämästä, todellisuudesta ja ajasta laajenevat eläväksi, jatkuvasti eteenpäin vieväksi, rajattomaksi todellisuudeksi ja kaiken kattavaksi ajattomuudeksi, niin tämä kaikki tapahtuu tietoisuudessamme. Tietoisuutemme ja sitä kautta kokemuksemme ja ymmärryksemme elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä muuttuu ja muuttaa elämäämme ja sen kokemista. Mutta mitä on tämä tietoisuus, jossa kaikki muutos tapahtuu?

Tietoisuus on kaiken olevan, näkyvän ja elävän tapahtumisen kenttä, mitään ei ole sen ulkopuolella, vaan kaikki tapahtuu tässä tietoisuuden kentässä. Me olemme tämä tietoisuus ja tämä tietoisuus on meissä ja ilman tätä tietoisuutta me ja kaikki muu häviää.

Tietoisuus on meidän näkökulmastamme aina kaikki tai ei mitään ja tästä ”ei mitään” me emme voi tietää mitään, koska silloin ei ole tietoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että me tiedämme, että me olemme tietoisia, mutta se on kaikki mitä siitä oikeasti voimme sanoa, koska emme pääse sen ulkopuolelle.

Tietoisuuden kenttä on siis se perimmäinen "tila ja paikka", missä kaikki on ja tapahtuu. Me muutumme, kehitymme, kasvamme, laajennamme tietoisuuttamme eli kokemaamme tietoisuutta.

Kun siis koemme, oivallamme, ymmärrämme elämän uudella tavalla eläväksi ja liikkeessä olevaksi, laajennamme todellisuuden kokemustamme "yhdeksi ja kokonaiseksi", hävitämme ajan laajentamalla sen kaiken kattavaksi, niin voimme yhdistää nämä kaikki tapahtumiset ja sanoa, että tietoisuutemme on laajentunut.

Kaikki oleva eli mistä olemme tietoisia, näkyvä eli mitä sanomme todellisuudeksi, ja elävä, jota sanomme elämäksi, ovat yhtä ja samaa elämän tapahtumisen ja kokemisen virtaa.

Otetaan esimerkki. Kun sanomme esimerkiksi "Minä katson sinua", niin olemme tottuneet jakamaan tämän tapahtumisen kolmeen osaan: on subjekti eli tekijä, verbi eli tekeminen ja objekti eli tekemisen kohde. Ja näin kun jaamme tämän tapahtumisen, niin olemme luoneet ajatuksen siitä, että todellisuudessa olisi erillisyyttä, että se ei olisikaan jakamaton, rajaton ja ajaton, yksi.

Mutta tämä on vain ajatusvirhe. Jos poistamme tästä tapahtumisesta esimerkiksi tekijän, niin koko tapahtuminen häviää, jos poistamme tekemisen, niin se häviää ja jos poistamme kohteen, niin se häviää. Tapahtuminen on aina yksi ja jakamaton kokonaisuus, se joko tapahtuu sellaisenaan tai sitä ei ole ollenkaan.

Ja koska näin selvästikin on, niin me voimme sanoa olevamme tämä tapahtuminen. Me olemme oleva, näkyvä ja elävä tapahtuminen, me olemme siis olevaisuus, todellisuus ja elämä ja nämä kaikki ovat yhtä. Me emme saa itseämme erilleen tästä elämän virrasta muuten kuin ajatuksissamme. Elämä, todellisuus, aika ja tietoisuus ovat kaikki yhtä ja samaa elämän eteenpäin menevää virtaa ja kehitystä ja me olemme tämä virta.

Tietoisuuden ulkopuolella ei ole mitään ja me itse olemme tämä tietoisuus, joka on tietoinen kaikesta, mutta emme ole siitä erillisiä. Me olemme sekä katselijoita että se mitä katselemme ja nämä ovat yhtä.

Tietoisuus itsessään ei kehity, se on vain tietoisuutta. Mutta tietoisuuden kentässä oleva muodon maailma (se mistä meillä on havainto) kehittyy evolutiivisesti ja myös meidän kykymme tiedostaa tämä kehitys ja todellisuus kehittyvät.

Tietoisuuden luonne

Mitään erillistä luojasubjektia ei voi olla, koska jos olisi, niin se olisi myös erillinen objekti tietoisuudessa, joten tietoisuus itsessään on se mistä ja missä kaikki ilmentyy.

Tietoisuuden ulkopuolelle ei voi päästä. Se, että voimme tiedostaa tietoisuuden (tietoisuus siis tiedostaa itsensä), johtuu siitä, että tietoisuuden ominaisuus on juuri tämä tietoisuus. Sen luonne on tiedostaa, joten se tiedostaa niin itsensä kuin kaiken muunkin. Toinen tapa tiedostaa tietoisuus on se, että kun poistamme kaiken sen mistä on havainto eli on tiedostettu, niin se mitä jää jäljelle on puhdas tietoisuus.

Tietoisuus on hyvin yksinkertainen asia. Kaikki on tietoisuutta ja kun tämä tulee myös itsellemme todeksi (tietoisuus, joka me olemme, tulee tästä tietoiseksi), niin tämä on itsestään selvää. Sitä ennen tämä on vain teoriaa ja älyllistä pohdiskelua.

Meillä kaikilla on omakohtainen ja varma tieto tietoisuudesta. Me tiedostamme sen mitä aistimme, koemme, tunnemme, ajattelemme. Nämä kaikki ovat havaintoja, joista me olemme tietoisia, mutta ilman erillistä havaitsijaa. Sekin on vain objekti tietoisuudessamme silloin kun tunnemme, että me olemme erillinen tarkkaileva tietoisuus.

Uuden ajan tietoisuuden tilat

Tarkkaileva tietoisuus:

näemme kaiken – tunteet, ajatukset, aistimukset, ulkoisen maailman jne. itsestämme erillisenä ja pystymme tarkkailemaan niitä
vapaudumme erillisestä ja erityisestä luodusta omakuvastamme ja sen tilalle tulee tarkkaileva tietoisuus, ymmärrämme yhä paremmin, että ongelmiemme suurin syy on ollut ehdollistumissamme siihen minkä nyt näemme itsestämme erillisenä
me olemme se, joka tätä erillistä katsoo ja ”todistaa”, mutta emme tiedä mikä tämä havaitsija on

Yhdentynyt tietoisuus:

tarkkaileva tietoisuutemme häviää ja todellisuus tulee yhdeksi, kaikki se mistä olemme tietoisia, on yksi havainto siitä mitä on
sisäisen ja ulkoisen erillisyys on kadonnut, ne ovat yhtä ja samaa todellisuutta
tietoisuutemme kattaa kaiken, emme voi enää erottaa erillistä havaitsijaa, vaan havaitsija on sama kuin havainto

Mahdollisen näkökulma

Merkittävin ero todellisuuden ja elämän näkemisessä ja tulkinnassa on se, mistä näkökulmasta sitä tarkastelemme. Tarkastelemmeko sitä muodon maailman eli luodun todellisuuden näkökulmasta vai itse tietoisuuden näkökulmasta. Ongelmia syntyy luonnollisesti siitä, että käytämme samoja sanoja, mutta koska konteksti ja näkökulma ovat eri, niin sanojen sisältö on eri. Tältä emme valitettavasti voi koskaan välttyä kokonaan.

Tietoisuus ja muodon maailma ovat samaa tietoisuutta, eikä niitä voi erottaa. Voimme kuitenkin tarkastella niitä tietoisuuden tai muodon näkökulmasta, mutta emme saa niitä erilleen kuin näennäisesti juuri ottamalla jommankumman näkökulman. Voidaan sanoa, että muodon maailma on tietoisuuden sisältö mutta myös tietoisuutta, koska kaikki on tietoisuutta.

Me voimme vapaasti luokitella muodon maailman eri ilmentymismuotoja eli aika, avaruus, materia, evoluutio, erillisyys, dualismi, itse, ajatukset, tunteet, emootiot, aistimukset ja näiden kaikkien kuvaamaa sisältöä miten vain ja luoda erilaisia näkemyksiä muodon maailman rakenteesta, sisällöstä, muuttumisesta jne. Tämä kaikki on muodon maailman luokittelua, mutta tietoisuus on se missä tämä kaikki on ja tapahtuu, minkään ollessa siitä erillinen.

Muuttuva muuttuu ─ me olemme muuttumaton

Me olemme elämää ilmentävä tietoisuus, tiesimme tämän tai emme. Uudessa ajassa emme käytä "valaistuminen" sanaa, koska se luo monelle aivan vääriä mielikuvia, että olisi joku, joka valaistuu, että jokin meissä muuttuisi dramaattisesti ja, että elämä olisi sitten erilaista ja parempaa.

Uuden ajan todellisuustietoisuus ja elämäyhteisyys käsitteet kuvaavat sitä, että kun näemme todellisuuden sellaisenaan, olemme tietoisia todellisuudesta ja elämme siinä yhdessä muun elämän kanssa, niin silloin oivallamme, että on vain elämä ja me olemme tämä elämä, joka ilmentää itseään kauttamme. Ja tämä oivallus sitten muuttaa elämämme eli sen muuttuvan, joka on muuttumattoman todellisen olemuksemme ilmentämistä.

On yleinen harhaluulo, että itsevapaa tietoisuus, joka on uuden ajan todellisuustietoisuuden edellytys, olisi jotakin muuta kuin todellisuus eli se mitä on, että se olisi jokin autuas tila tai tunne jostakin korkeammasta pyhyydestä.

Ei. Se on tämä tavallinen, arkinen todellisuus, jos vain pystyisimme näkemään sen sellaisenaan ilman uskomuksiemme, toiveidemme ja haaveidemme eli erillisen omakuvamme ja ajatustemme luomaa savuverhoa.

Zen-sanonta "pilko puita, kanna vettä" tiivistää tämän oivallisesti. Todellista "henkisyyden" harjoittamista on elää siinä mitä on, todellisuudessa ja toimia siinä ja siihen perustuen.

Elämä tapahtuu todellisuudessa, se on tietoisuutemme elämistä täydeksi. Tämä voi tietenkin olla iso pettymys ”etsijälle”, sillä "etsimisen" tavoitehan on löytää jotakin muuta kuin se mitä nyt on. Jotakin parempaa, jotakin muuta mikä tekisi elämästä parempaa. Mutta ei ole muuta kuin tämä todellisuus ja se avautuu, kun lopettaa "etsimisen". On ajanhukkaa etsiä, jos haluaa elää todellisuudessa. Pitää vain pysähtyä ja lopettaa kaikenlainen etsiminen ja elää siinä mitä on. Se on hyvän elämän salaisuus.

On myös sanonta, että "mikään ei muutu, kun kaikki muuttuu", mitä tämä tarkoittaa? Ehkä hämmentävin ja vaikein asia, ennen todellisuuden oivaltamista, on ymmärtää se, että mikään ei muutu, kun heräämme ja oivallamme todellisuuden, että juuri se tunne itsestä ei muutu todellisuuden oivaltamisessa. Ehkä juuri tätä muutosta itsessämme olemme odottaneet ja etsineet, mutta sitä ei siis tapahdu.

Me olemme nyt, olemme olleet ja tulemme aina olemaan tietoisuus, joka on tietoinen kaikesta ja se tunne itsestä on juuri tämä tunne tietoisuuden olemuksestamme. Se ei ole tavallinen tunne, vaan enemmänkin tieto siitä, että näin on.

Mikä sitten muuttuu, kun kaikki muuttuu? Suhde kaikkeen siihen mistä olemme tietoisia, tai tarkemmin on tietoisuutemme sisältö, muuttuu ja se muuttaa koko elämämme, suhteemme itseemme, toisiimme, luontoon, elämään, kaikkeen.

Muuttuva muuttuu, mutta me olemme muuttumaton.

Mahdollisen näkökulma vapauttaa elämään

Tietoisuus on se, jossa kaikki on ja kaikki tapahtuu. Me olemme tämä tietoisuus. Tietoisuuden kentässä oleva potentiaali, jossa on kaiken ilmentyvän mahdollisuus, kaiken olevan, näkyvän ja elävän mahdollisuus, on se mistä kaikki ilmenee.

Mahdollisen näkökulma on tietoisuuden kentässä olevan potentiaalin näkökulma, joka on ennen kuin mitään on ilmennyt, se on ennen kaikkea paitsi itse tietoisuutta. Me olemme tietoisuus, jolla on mahdollisen näkökulma.

Mahdollisen näkökulma sisältää kaiken potentiaaliin sisältyvän mahdollisen eikä näin ollen rajaa ilmentymistä mitenkään. Tämä vapauttaa meidät kaikesta ilmentyneestä ja luo meille näkökulman olevaan, näkyvään ja elävään tavalla, joka on kaikesta vapaa ja joka ei rajoita mitään ilmentyvää.

Mahdollisen näkökulma luo meille todellisen vapauden. Emme tarvitse tietoisuuden eri tiloja tai tasoja eli todellisuuden eri kokemuksia ja tulkintoja ollaksemme vapaita. Mahdollisen näkökulma ylittää kaiken ja sisältää kaiken. Se yhdistää kaiken.

Kun valitsemme mahdollisen näkökulman (tai se on tullut meissä todeksi), niin silloin elämämme ja kaikki se mistä olemme tietoisia ja emme ole tietoisia, on mahdollista hyväksyä. Meidän ei tarvitse odottaa, että tulisimme täydellisesti tietoisiksi tai löytäisimme vapauden, sillä mahdollisen näkökulma sisältää jo tämän kaiken mahdollisena.

Voimme elää nyt ja tässä, vapaina ja sen mukaan mitä potentiaalista välttämättömyyden pakosta ja tarpeesta ilmenee. Elämä on mahdollisen taidetta, aina uutta ja tuoretta. Ja kun olemme avoimia mahdolliselle ja läsnä elämälle, niin tiedämme sen.

Laajin mahdollinen näkökulma, joka kattaa kaikki muut näkökulmat on siis mahdollisen näkökulma. Mahdollisessa näkökulmassa emme lukitse mitään näkökulmaa pysyvästi, vaan tiedostamme, että kukin näkökulma luo aina oman todellisuutensa. Mahdollisen näkökulma pitää meidät aina hereillä ja valppaana ja estää meitä ”uppoutumasta” vain tiettyyn näkökulmaan ja tiettyyn sen luomaan todellisuuteen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme voisi toimia kulloisessakin todellisuudessa aktiivisesti. Mahdollisen näkökulmasta voimme vaihtaa todellisuuttamme, jos se ei enää palvele tarkoituksenmukaisesti ko. tilannetta elämässämme tai elinympäristössämme. Mahdollisen näkökulmasta voimme tehdä tämän kokonaisvaltaisesti ilman, että joudumme ratkaisemaan eri todellisuuksien luomia haasteita niistä itsestänsä käsin.

Ymmärrämme, että kaikki todellisuudet ovat aina tarinamme ”värittämiä ja kuvittamia” tulkintoja havaitsemastamme, että nämä kaikki todellisuudet syntyvät koko ajan alitajunnassamme ja tietoisuudessamme, että ne ovat koko ajan muuttuvia. Ja synnyttäessään ristiriidan tietoisen todellisuutemme ja sisäisen ja ulkoisen luomamme todellisuuden kanssa, aiheuttaa se elämäämme kärsimystä ja tyytymättömyyttä.

Mahdollisen näkökulma tuo tähän jatkuvasti muuttuvaan todellisuuteen ”majakan”, josta käsin voimme tehdä ympäristöstämme havaintoja ja muuttaa ”näkemäämme” todellisuutta siten, että se on mahdollisimman hyvin harmoniassa elämämme ja elinympäristömme kanssa. Haemme aina parhaan mahdollisen tarinan ja todellisuuden kulloiseenkin elämämme tilanteeseen ja suhtautumiseemme laajemmin aikamme globaaleihin haasteisiin.

Oletko valmis haastamaan nykyiset tarinasi ja todellisuutesi ja katsomaan elämää mahdollisen näkökulmasta, näkemään elämäsi ja aikamme ongelmat mahdollisina, vain uutta todellisuutta odottavina ratkaistavina haasteina?

Kaiken todellisuuden näkemisen perustana on siis valittu näkökulma. Mahdollisen näkökulma luo avoimen ja kaiken kattavan näkökulman elämän ja todellisuuden tarkastelulle. Mahdollisen näkökulma ei sulje mitään pois ja siksi se ei rajoita näkemistä kuten muut rajallisemmat näkökulmat usein tekevät.

Olennaista ei monestikaan ole se mitä tarkastellaan, vaan se mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Usein juuri valittu näkökulma ratkaisee itse asian ”oikean” näkemisen. Usein ”oikein” näkemisen estääkin juuri liian kapea näkökulma ja tiedostamatta luodut rajat näkemiselle.

Koska voit valita mahdollisen tietoisen näkökulman, niin miksi tyytyisit vähempään, miksi olisit vähemmän kuin mahdollinen, miksi olisit vähemmän kuin itse puhdas tietoisuus?

Mahdollinen on elämän syvin olemus

Todellisuus on kaiken elämän ja toiminnan ytimessä, se ilmenee ”mahdollisesta”. Todellisuuden näkeminen niin aistein kuin intuition avulla on mahdollisesta käsin mahdollisimman suoraa ja avointa.

Mahdollisessa eläminen (näkökulma elämään) yhdistää kaiken yhdeksi kokemisen ja tietämisen tilaksi. Mahdollinen on tietoisuuden kentässä oleva olevaisuuden ideoiden potentiaali, josta kaikki oleva, näkyvä ja elävä ilmenee. Mahdollinen yhdistää niin menneen, nykyisyyden kuin tulevan ja luo elävän yhteyden ihmisten, luonnon ja kaiken universaalisesta tietoisuudesta kumpuavan kanssa.

Mahdollinen sisältää kaiken, se on tiedon, elämän, kaiken mitä on ”syvin olemus” ja siksi se antaa meille pysyvän sisäisen rauhan. Mahdollisesta ilmenee koko ajan uutta olevaa, näkyvää ja elävää ja kun pystymme sitä yhä paremmin itse ymmärtämään, niin silloin siirrymme vähäisemmästä suurempaan täydellisyyteen ja tämä siirtyminen tuottaa meille todellisen elämänilon.

Todellisuuden näkeminen suoraan ja avoimena ja eläminen mahdollisessa tuottavat meille siis pysyvän sisäisen rauhan ja todellisen elämäilon tämän mahdollisen tullessa omaksi syvimmäksi olemukseksemme. Se on elämämme sisältö ja suunta, josta käsin pystymme toimimaan kokonaisuuden edun puolesta sen mukaisesti mikä meidän tehtäväksemme on intuition kautta todeksi tullut.

Elämä mahdollisessa on todellista ykseyttä. Mahdollinen on elämän sydän, josta kaikki elämä saa elinvoimansa, sieltä pulppuaa kaikki. Mahdollinen luo kaiken koko ajan uutena ja tuoreena, mahdollisen todellisuus ja elämä syntyvät koko ajan uudestaan ja uudestaan, sillä ei ole historiaa, nykyisyyttä eikä tulevaa, se on aina uutta elämää. Vain jatkuva elämän ilmentäminen mahdollisesta elävänä ja liikkeessä pitää ”elämän hyrrän” pyörimässä ja pystyssä.

Todellisuutta luodaan koko ajan mahdollisesta. Kaikki on tarinaa ja tulkintaa ilmentyneestä, niitä ei tarvitse kieltää. Jo ilmentynyt on aina kuollutta, se on jo tapahtunut. Elämä on aina parhaimmillaan, kun se on syntymäisillään ja syntyy, ilmenee mahdollisesta. Elämä on aina tuoretta.

Mahdollisen näkökulmasta katsoen ei ole merkitystä ”kuka olet tai missä olet”. Olet aina mahdollinen uusi ilmentymä. Elämä on jatkuvaa ilmentymistä mahdollisesta ja siksi sitä ei kannata pysäyttää. Elämää voi vain elää. Elämä mahdollisesta käsin on aina kokonaista ja yhtä, koska se luodaan koko ajan uudestaan.

Mahdollinen on elämän omaa potentiaalia ja kun toimimme elämästä ja sen todellisesta luonteesta käsin, niin voimme intuitiivisesti todeksi tunnetun intention avulla luoda mahdollisesta kaiken mitä ”tarvitsemme” ja mahdollinen toteuttaa tämän ”välttämättömyyden pakosta”. Me olemme elämän oma tahto ja luovuus – me olemme todellisuutta luovia mahdollisuuksia.

Aika – kun jokin haluaa olla olemassa

Niin kauan kuin on tunne ajasta, on olemassa jokin, joka haluaa säilyä, jatkua, olla olemassa – tiedostimme sen tai emme. Aikaa ei voi hävittää, kuten ei ”minääkään”, jos on vielä jotakin, joka edellyttää ajan tai minän olemassaoloa eli jotakin, joka haluaa säilyä ja jatkua. Kuolema häviää, kun ei ole enää mitään mikä haluaisi jatkua, säilyä tai olla olemassa.

Samalla tavalla kuin käsitys elämästä ja todellisuudesta muuttuvat täysin, kun saavutamme uuden ajan tietoisuuden, niin muuttuvat myös käsityksemme ja kokemuksemme ajasta ja itse tietoisuudesta.

Nykyisin rajaamme ajan kolmeen eri jaksoon: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ja nykyisyydenkin sitten vielä kellon ja kalenterin avulla yhä pienemmiksi palasiksi todellisuutta. Pidämme näitä eri aikoja erillisinä ja sellaisina, joissa olemme eläneet, elämme nyt ja tulemme elämään.

Yleensä aikakäsityksemme keskittyy kuitenkin hyvin pieneen ehkä vain päivien, viikkojen tai muutaman vuoden ajan jaksoon eteen ja taaksepäin. Ja koska rajaamme aikaa näin, niin se mahdollistaa meille näiden eri aikojen ajattelemisen, muistelemisen, suunnittelun ja murehtimisen. Huomiomme kiinnittyy vain hyvin rajattuun osaan todellisuutta aivan kuten lampun valo pimeässä metsässä näyttää vain sen mihin sitä osoitamme.

Uudessa ajassa aikakäsityksemme muuttuu samalla tavalla kuin todellisuutemmekin, kun emme kohdista siihen mitään erityistä kohdennettuna huomiotamme. Alamme nähdä koko evolutiivisen prosessin ja kehityksen maailmankaikkeuden alusta sen loppuun asti, näemme, että se on yhtä ja samaa evoluution virtaa eteenpäin.

Kun aikakäsityksemme laajenee mahdollisimman laajaksi, niin tapahtuu se, että se aika häviää kokonaan. Me romahdamme tähän hetkeen, olemme se mitä on, tässä ja nyt. Olemme yhtä ajattomuuden ja evolutiivisen elämänvirran kanssa.

Mikä merkitys tällä ajattomuudella sitten on? Kun emme enää koe kuin tämän ajattoman hetken ja ymmärrämme, että myös menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat vain tässä samassa ajattomuudessa syntyviä todellisuuden kuvia, niin koemme ehkä ensimmäisen kerran, että emme ole tulossa mistään, emmekä menossa mihinkään. Olemme täysin tyytyväisiä siihen mitä on, koska se on ainoa "paikka" missä voimme olla. Elämme siinä mitä on ja se riittää.

Monesti kun lähdemme etsimään itseämme tai vaikkapa korkeampaa henkisyyttä elämäämme, niin koemme, että elämässämme on jotakin väärin, jokin on vialla tai siitä puuttuu jotakin. Emme ole tyytyväisiä siihen mitä on. Mutta kun oivallamme ajattomuuden, niin nämä ajatukset häviävät. Koemme, että elämässämme kaikki on aina hyvin, mikään ei ole väärin tai vialla, tässä ajattomassa hetkessä on kaikki se mitä tarvitsemme ja se riittää. Ja tämä tietenkin muuttaa melko lailla elämän kokemustamme.

Aika, minä ja kuolema eivät ole mitään mitä voisi sellaisenaan hävittää. Ne häviävät, kun mikään ei halua säilyä, jatkua, olla olemassa. Voimme käsitellä näitä ajatuksia ja käsitteitä, joita nuo kaikki ovat, erikseen ja yksitellen, mutta aina tulee uusia käsitteitä, jotka sisältävät jotain mikä haluaa säilyä, jatkua ja olla olemassa.

Rakkaus, elämä, vapaus, tietoisuus, evoluutio, loputon lista käsitteitä. Mikään näistä käsitteistä tai ajatuksista "tyhjäksi nähtynä" ei vapauta meitä, vaan meidät vapauttaa kaikesta se, että emme halua enää säilyä, jatkua, olla olemassa. Sitä on antautuminen, nöyryys elämän edessä, kuoleman kohtaaminen.

Vasta kun tunne ajasta häviää eli aika pysähtyy, lakkaa olemasta, niin se hävittää myös kuoleman ja minän. Silloin kaikki on tässä mitä on ja se ei tarvitse ajatuksia, tunteita tai erillistä minää sitä kokemaan.

Emme siis voi lunastaa vapauttamme näkemällä käsitteitä tyhjiksi tai tekemällä tekoja, toki pitkälle sillainkin päästään. Vasta kun emme halua säilyä, jatkua, olla olemassa, niin silloin vapaus koittaa. Paradoksi tietenkin on siinä, että vasta tämän jälkeen elämä alkaa ja vain se halu olla olemassa, säilyä ja jatkua häviää. Vasta kun koko tarina, jota ajatuksilla ja käsitteillä luodaan ja ylläpidetään koko ajan, nähdään vain tarinaksi riippumatta siitä mitä se sisältää, se tarina päättyy. Silloin tarinan mukana menee myös kaikki se mikä on meille kaunista, rakasta, hyvää, lohduttavaa. Emme voi valita mitä häviää ja mitä ei, kaikki menee.

On tietenkin todella paljon vaadittu, että kaikki tarinat ovat loppuneet. Mutta kun hyväksyn sen, että en ehkä koskaan voi todella ja lopullisesti olla vapaa, niin silloin itse asiassa olen vapaa. Silloin en odota enää mitään, vaan hyväksyn sen mitä on, että juuri epätäydellisyyden (eli että vapaus ei ole täydellistä) hyväksyminen on täydellisyyttä. Silloin voi unelmiaankin elää todeksi, keskittyä siihen prosessiin eikä lopputulokseen, eli keskittyä elämiseen.

Kun hyväksyy kaiken itsessään ja tekemisissään tai antaa itselleen kaiken anteeksi, hyväksyy egonsa ja kaiken, oli niitä jäljellä tai ei, niin silloin tämä hyväksyminen muodostuu täydelliseksi vapaudeksi olla mitä on. Silloin ei koskaan oleta, että on vapaa tai että ei tarvitsisi olla varuillaan omien tekemisten ja ei-tekemisten kanssa, aina pitää olla. Tätä voisi kutsua varovaisuusperiaatteeksi, oleta aina, että et ole vapaa.

Ja paradoksi on se, että tämä ei itse asiassa ole mitenkään vaikeaa, siinä ei luovu mistään. Tällöin kaikki käsitteet ja tarinat näkee vain käsitteinä ja tarinoina, eikä niitä ihan kaikkia edes "viitsi" enää kohdata, jos eivät aiheuta suurempaa epämukavuutta. Mitä ne eivät tee, koska ne näkee nyt vain tarinoina ja käsitteinä.

Tämä vaatii sitä, että on antautunut, nöyrtynyt elämän edessä. Ei uskoa, vaan luottamusta elämään. Ja tämä luottamus elämään kantaa ja pitää meidät vapaina, vaikka emme siis olisikaan vielä vapaita. Voimme elää vapaina luottamuksemme ja nöyryytemme varassa ilman, että olemme lopullisesti ja täysin vapaita, mikä vain poikkeustapauksessa voi kohdallemme tulla. Sen varaan ei kannata laskea.

Miksi uudessa ajassa kaikki on aina hyvin?

Miksi uuden ajan itsestä vapaassa tietoisuudessa eläminen tuntuu siltä, että on aina ollut siinä missä on ja tehnyt sitä mitä juuri tekee?

Kun se, miksi itseämme luulemme, muuttuu jatkuvasti muuttuvasta pysyvään tietoisuuteen, muuttumattomaan, niin silloin olemme aina "liikkeessäpaikallaan" eli olemme pysyvä paikallaan oleva tietoisuus, joka on tietoinen kaikesta muuttuvasta eli "maisema tulee vastaan".

Tuo tuntemuksemme kertoo siitä, että emme ole enää sitoneet omakuvaamme, kuvitelmaamme erillisestä itsestämme, mihinkään muuttuvaan, vaan olemme aina paikallaan oleva pysyvä tietoisuus, ja tämä hävittää myös kuvitelman erillisestä itsestä.

Sillä ei tietoisuuden näkökulmasta ole väliä, mistä muuttuvasta, tekemisestä tai tilasta on tietoinen. Ne kaikki ovat tämän pysyvän tietoisuuden sisältöä.

Tämä myös hävittää kokemuksen erillisestä tarkkailijasta, koska ei ole enää mitään syytä olla kiinnostunut mistään erityisestä, muuttuvasta, koska tietoisuus, joka me olemme, on aina tietoinen siitä mitä on. Tarkkailijaa ei siis enää tarvita. Kun ”huoneessa on valot, niin taskulamppua ei enää tarvita”. Näemme sen mitä haluamme nähdä ilman erillistä huomiota – on jatkuva "huomioton huomio" kaikesta.

Toisin sanoen, kun kaikki on tässä, niin mitään ei puutu ja siksi kaikki on hyvin. Ja tästä "kaikki on hyvin" kumpuaa sitten tyytyväisyys ja onnellisuus elämään ja ilo ja mielekkyys tekemiseen. Tekemisestä ja olemisesta tulee yhtä ja samaa "tapahtumatonta tapahtumista".

Osittain tuohon tuntemukseen "kaikki on tässä" vaikuttaa myös se, että kun elää siinä mitä on eli todellisuudessa, niin silloin ajatukset ja niistä syntyvät tunteet ovat vähäisempiä ja yleensä liittyvät vain juuri läsnä olevaan tilanteeseen, ei menneeseen, tulevaan tai muuhun kuvitteluun, jota ajatukset yleensä ovat, Näin ollen ajatuksetkaan eivät vie pois siitä mitä on ja tämä tunne "kaikki on tässä" vahvistuu mitä täydemmin elää vain todellisuudessa.

Kun elää todellisuudessa, niin silloin "aktiivinen muisti" eli asiat, jotka ovat tietoisena, monesti kattaa vain muutaman tunnin taaksepäin ja eteenpäin, huomio on lähes täysin siis siinä mitä on. Mutta ei tämä muistia eli ajatuksin luotuja muistikuvia esim. menneestä mihinkään hävitä. Niitä pitää vaan tuoda tietoisuuteen ja ajatella, jos on tarvetta.

Ja kun kaikki on hyvin, niin huomio kiinnittyy todellisuuteen ja aikamme ongelmien ratkaisun etsimiseen eikä itseen ja omiin huoliin ja murheisiin, joita ei enää ole.

Liikkeessäpaikallaan

Uuden ajan elämä tapahtuu siis "liikkeessäpaikallaan", mitä se tarkoittaa?

Kun meidän tietoisuuttamme ei enää rajoita erillisyys, omakuva tai uskomukset, niin silloin me olemme "paikallaan" todellisuudessa, koska meidän ei tarvitse enää liikkua eli suunnata tietoisuuden ”valoamme” nähdäksemme todellisuutta. Me olemme kaiken kattava tietoisuus, joka näkee kaiken sen mitä on ja tapahtuu, elävän liikkeessä olevan elämän, joka tapahtuu todellisuudessa, ja josta me olemme tietoisia. Tämä on uuden ajan finaali, jota kohden me menemme, kun elämme luonnollisesti elämän virrassa emmekä rajoita tietoisuuttamme.

Kun elämän ja todellisuuden näkee ja ymmärtää näin, niin se on koko lailla täydellisesti vastakohta nykyisille näkemyksille, jotka kumpuavat mekanistisesta todellisuuden mallista ja materialistisesta elämän mallista. Uudessa ajassa todellisuus ja elämä ovat elävä ja tietoinen kokonaisuus ja tapahtumisen kenttä.

Uuden ajan elämä on jatkuvaa muutosta, kehitystä ja kasvua yhdessä toisten, luonnon ja maailman kanssa. Se on osa luonnollista elämän virtaa ja eteenpäin vievää elinvoimaa, josta me luomme tätä ilmentävän ekologisen ja vastuullisen elämäntapamme ja kulttuurimme, ja jonka pohjalta me luomme myös vapaan valistuneen yhteiskunnan rakenteet ja järjestelmät sekä tavan toimia maailmassa huomioiden koko ihmiskunta ja maapallon luonto kokonaisuudessaan.

Jos tietoisuutemme kentän koko on 100 %, niin yleensä tietoisuutemme kattaa menneitä asioita ja ajatuksia sanotaan vaikkapa 40 % ja tulevia asioita ja ajatuksia 40 %, jolloin tälle mitä on jää 20 %. Mutta kun alamme elää siinä mitä on, niin nämä menneet ja tulevat häviävät lähes kokonaan tietoisuudestamme ja ”se mitä on” kattaakin lähes 100 %. Emme tiedosta enää sitä mitä tapahtui minuutti, tunti, päivä, viikko jne. sitten, emmekä sitä mitä ehkä tapahtuu minuutin, tunnin, päivän, viikon jne. päästä. Tällöin todellisuus tulee täydeksi ja se myös alkaa tuntua täydeltä. Olihan kokemuksemme aiemmin vain 20 % ja nyt lähes 100 %. Aistit terävöityvät, kirkastuvat, olemme tietoisia lähes kaikesta mitä ympärillämme tapahtuu. Olemme aidosti hereillä elämässämme.

Silloin elämässä riittää ihmeteltävää ja aistittavaa. Jo "liikkeessäpaikallaan" tapahtuva kävely tai muu tekeminen riittää tuomaan onnellisuutta ja iloa elämään, ja siksi tarve kaikelle muulle vähenee dramaattisesti, se riittää mitä on.

Ja riippumatta siitä missä kulloinkin olemme, kun esimerkiksi kävelemme tai elämme elämäämme, niin aina tuntuu siltä, ettei missään muualla ole koskaan ollutkaan. On aina ollut siinä missä on juuri sillä hetkellä. Ja vaikka maisema vaihtuu, niin on tunne, että on samassa paikassa. Pitää erikseen ajatella ollakseen jossain muualla eli menneessä tai tulevassa.

Tämä liikkeessäpaikallaan taitaa olla se sisäinen rauha ja seesteisyys, josta monesti puhutaan. Se ei ole jotakin mikä olisi irti todellisuudesta, vaan se on itse todellisuus ja elämä.

Ja se mitä on, voi olla sisäistä rauhaa ja hiljaisuutta tai se voi olla vahvoja tunteita ja elämänmenoa. Mutta aina se tapahtuu siinä mitä on ja täyttää koko todellisuuden ja tietoisuuden.