Eteenpäin - uudessa ajassa on järkeä

Olen joskus käyttänyt sanontaa "evolutiivinen rationaalisuus" kuvatessani sitä, että tässä evolutiivisessa uuden ajan näkemyksessä tietoisuudesta, todellisuudesta, ajasta ja elämästä on järkeä. Ei tarvita mystiikkaa, idän oppeja, jumalia eikä guruja, vaan kaikki on selitettävissä melko lailla loogisesti ja elämän omien periaatteiden mukaisesti.

Eihän nämä tekstit varmaankaan mitään suuria tunteita tai riemunkiljahduksia herätä "etsijöissä", mutta tavoitehan tässä onkin kertoa mistä on kysymys eikä peittää tätä sellaisen "salatun tiedon" varjon alle, jonka vain jotkut erityiset "valaistuneet" voivat ymmärtää. Ei - uusi aika on kaikille avoin ja mahdollinen, evolutiivisesti seuraava vaihe ihmisyydessämme.

Tuon "salatun tiedon" varjon käyttö johtuu tietenkin siitä, että kun tietoisuus on tilana laajentunut heränneissä henkilöissä, niin maailmankuva ei ole ollut vielä riittävä antamaan näille kokemuksille sellaista rationaalista selitystä - vasta evolutiivinen maailmankuva antaa elämästä itsestään nousevan selityksen ja poistaa tämän "salatun tiedon" tarpeen.

Siksi uusi aika on erityisen merkittävä myös tässä suhteessa.

Eteenpäin - uudessa ajassa on järkeä

  • Uuden ajan elämä - elävää ja jatkuvasssa liikkeessä olevaa elinvoimaa
  • Uuden ajan todellisuus - yksi ja kokonainen
  • Uuden ajan ajasta ja tietoisuudesta - se on kaikki tai ei mitään