Kesän aikana olemme julkaisseet paljon "herättäviä" tekstejä

7.8.2019

Julkaisemme jatkuvasti Uusi aika Facebook -sivuillamme tekstejä, joiden uskomme olevan herättäviä ja uutta aikaa avaavia - tässä tämän kesän tekstimme johdannot.  

Uusi aika -sivut https://www.facebook.com/uuteenaikaan/

ELOKUUSSA TÄHÄN MENNESSSÄ

7.8 TARVITSEMME HERÄTYSSHOKIN

Näyttää siltä, että tarvitsemme vielä uuden kunnon pakolaisvyöryn Eurooppaan, jotta näemme ja uskomme mitä on tulossa yhä useammin tulevina vuosikymmeninä – jatkuvia pakolaisvyöryjä alueilta, joissa elinmahdollisuudet ovat menneet esimerkiksi veden puutteen ja viljelymahdollisuuksien häviämisen vuoksi.

6.8 TARVITSEMME TIETOISUUDEN KASVUA, TEKOJA JA RAUHANLIIKETTÄ NIITÄ TUKEMAAN

Tällä hetkellä on paljon puhetta siitä, että nyt on tehtävä ja nopeasti päätöksiä ilmastopäästöjen lopettamiseksi, mutta ei oikeastaan lainkaan sellaisia ilmastotekoja, joilla olisi merkitystä - päästöt ja luonnon biodiversiteetin väheneminen jatkuvat ja ovat jopa kiihtyneet viime vuosien aikana.

5.8 KENELLÄ ON OIKEUS ELÄÄ?

"Oikeus elää" ei ole välttämättä enää lainkaan itsestään selvä ihmisoikeus ilmastonmuutoksen runtelemassa maailmassa, jos rikkaiden ja köyhien maiden ja ihmisten välistä eriarvoisuutta ei dramaattisesti vähennetä ja rahan annetaan edelleen päättää, ketkä saavat elää ja ketkä eivät. 

4.8 NYKYINEN MAAILMA ON JO HISTORIAA

Nykyinen maailma on jo kuollut - se on elossa vain vanhasta tottumuksesta ja pinnalta tarkastellen, mutta henki siitä on jo hävinnyt. Kulissit ovat paikallaan ja näytelmä jatkuu, mutta juoni on kadonnut - näytelmä ei etene eikä sisällä mitään katsottavaa tai uutta - se on henkisesti kuollut.

2.8 USKOMUSTEN AIKA ON OHI - NYT TARVITAAN TODELLISUUDEN NÄKEMISTÄ

Länsimainen kulutuksesta, teknologiasta ja talouskasvusta riippuvainen yhteiskunta on menettänyt otteensa todellisuudesta ja pakenee sitä. Osa kieltää vielä, ettei mitään ongelmaa ole ja ne, jotka sen tiedostavat, eivät pysty siitä irtaantumaan.

HEINÄKUUSSA

31.7 ELÄMÄNTAPA-ADDIKTIOMME JA KUINKA VOIMME SIITÄ PÄÄSTÄ EROON

Kulutus on myös addiktio, jolla yritämme täyttää tyhjyyttä sisällämme - kuten teemme muillakin riippuvuuksilla. Kokemamme tyhjyys on syntynyt, kun olemme kadottaneet yhteyden todellisuuteen, elämään, todelliseen itseemme.

27.7 VASTA KUN PURAISEMME MANSIKKAA, NIIN TIEDÄMME MILTÄ SE MAISTUU

Vaikka kuvaisimme mansikkaa tuhansin sanoin ja kuvin, niin vasta kun olemme sitä ensimmäisen kerran puraisseet tiedämme miltä mansikka oikeasti maistuu. Sama on vapauden kanssa.

24.7 UUSI ELÄMÄNTAPA TULEE SAADA NÄKYVIIN

Ilmastonmuutoksen torjumisesta ja muusta luonnontuhosta puhumisesta on tullut normaalia eikä siihen enää suhtauduta muuta kuin uutisena uutisten joukossa - nuoret kyllä lakkoilevat ja järjestöt kampanjoivat, kuten ovat tehneet 30 vuotta, mutta mitään vaikutusta niillä ei ole.

21.7 VÄLITÄTKÖ SIITÄ, MITEN LAPSILLEMME KÄY?

Miksi emme ole kiinnostuneet tai miksi emme anna omaa panostamme aikamme ongelmien ratkaisemiseksi pysyvällä tavalla? Miksi emme osallistu ”uuden ajan” tekemiseen mahdolliseksi?

20.7 MURROS UUTEEN AIKAAN - MISTÄ SIINÄ ON KYSE?

Me elämme nyt maailmassa, joka on ajautunut jyrkkään ristiriitaan luonnon kanssa. Olemme luoneet sellaisen talousjärjestelmän, joka kasaa varallisuutta harvojen käsiin ja luo taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta ja poliittisen järjestelmän, joka on kykenemätön tekemään päätöksiä, jotka ratkaisisivat nämä tulevaisuuttamme uhkaavat kehityskulut ja muuttaisivat suunnan kohti kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa maailmaa.

20.7 NYT ON ALOITETTAVA KESTÄVÄ VETÄYTYMINEN

Meidän tulee aloittaa kestävä vetäytyminen ja annettava luonnolle takaisin siltä lainaamamme ja hyväksikäyttämämme maa-alueet ja annettava luonnon itsensä palautua entiseen loistoonsa - se osaa sen paljon paremmin kuin me. Parasta luonnonsuojelua on se, että jätämme luonnon rauhaan.

16.7 AIKAMME PAHIN ONGELMA - MIKÄ?

Onko aikamme pahin ongelma ja haaste ilmastonmuutos, 6. sukupuuttoaalto, merten muoviongelma vai luonnon ekosysteemien elinvoiman jatkuva näivettyminen?

Vai onko se globaali yltiökapitalistinen talousjärjestelmä ja sitä myötäilevä poliittinen järjestelmä, joka ei pysty tai ei halua tehdä tarvittavia päätöksiä, koska ne vaarantaisivat taloutta? 

16.7 ERILLISYYS ON NYKYIHMISEN ONGELMA

Uusi aika - uusi ihmisyys, todellisuus, elämäntapa ja maailma - syntyy kun lopetamme taistelumme toisiamme ja luontoa vastaan ja pääsemme irti erillisyyden kokemuksestamme. Uusi aika on visio ja kuvaus siitä mitä elämä voisi olla, kun otamme irtioton erillisyyden kokemuksestamme ja elämme siinä mitä on ja näemme todellisuuden sellaisena kuin se on.

11.7 LIIKA TOIMELIAISUUS ON ONGELMAMME

Ilmastonmuutoksen "ratkaisukirjoissa" lähtökohta näyttää aina olevan se, että ihmiset ovat vain järjestelmän osasia, joiden tehtävä on palvella järjestelmää, kuluttaa ja totella - että järjestelmä, poliitikot, teknologia, eliitti yms. hoitavat kaiken, eikä ihmisten tarvitse ajatella eikä toimia itse - vain totella.

KESÄKUUSSA

29.6 Meidän tulee tehdä nyt IRTIOTTO kestämättömästä elämäntavastamme ja sitä tukevasta järjestelmästä.

Kun me muutumme ja muutamme elämäntapaamme, niin maailma muuttuu. Meidän tarvitsee alkaa elää uudella tavalla ja saada tästä uudesta elämäntavasta yleisesti hyväksytty tapa elää, niin maailma muuttuu – ei heti eikä nopeasti, mutta varmasti ja pysyvällä tavalla. Ja tämän perustaksi tarvitsemme uuden elämäkeskeisen perustan, jota kutsumme uudeksi ajaksi.

25.6 OIKEUS ELÄÄ

"Oikeus elää" ei ole välttämättä enää lainkaan ihmisoikeus ilmastonmuutoksen runtelemassa maailmassa, jos rikkaiden ja köyhien välistä eriarvoisuutta ei dramaattisesti vähennetä ja rahan annetaan päättää, ketkä saavat elää ja ketkä eivät. Kukaan ei tätä halua, mutta sen me saamme, jos emme nyt turvaa kaikkien ihmisoikeuksia.

6.6. MIKSI KIELLÄMME SEN MITÄ TAPAHTUU?

Vaikka meillä on kaikki tarvittava tieto, niin silti pakenemme ja myös haluamme paeta omien uskomustemme taakse ja luoda maailmasta kuvan, joka tukee omia uskomuksiamme - uskomuksia, jotka usein ovat kaukaa historiasta tai ainakin omasta nuoruudestamme, ja joita meille on opetettu ja joihin meidät on kasvatettu.