Lopuksi

Luulo ei ole tiedon väärti

Luulo ei ole tiedon väärti - sanoo vanha suomalainen sananlasku. Uskomukset eivät ole todellisuuden arvoisia - sanottaisiin nyt.

Miksi puolustamme usein uskomuksiamme vahvasti ja taistelemme niiden puolesta, miksi uskomuksistamme luopuminen tai niiden muuttaminen on niin vaikeaa? Siksi, että olemme luoneet niillä identiteettiämme ja tehneet niistä itsemme, omakuvamme. Pelkäämme itsemme häviävän.

Kun todellisuus ja uskomukset ovat ristiriidassa keskenään, niin kannattaisi valita todellisuus, sillä todellisuus on, mutta uskomukset tulevat ja menevät. Ja kun todellisuus muuttuu, niin me muutumme myös - muutos ei ole uhka kuin uskomuksillemme - muutos on todellisuutta.

Kun uskomuksemme eivät vastaa todellisuutta ja sen vaatimuksia, niin kannattaisi sovittaa uskomuksemme todellisuuteen, ei päinvastoin. Kehittyminen, evoluutio, on sopeutumista muuttuneisiin elinolosuhteisiin, jota uskomuksemme usein hidastavat. Todellisuudessa eläen kehitymme.

Uskomuksemme ovat syntyneet todellisuudesta, ovat todellisuuden kuvia, mutta jos alamme pitää niitä pysyvinä ja muuttumattomina, niin ajaudumme vaikeuksiin. Meidän kannattaa vaihtaa todellisuuden "valokuvat" eläviin kuviin ja niissäkin suoraan lähetykseen, ei nauhoitettuun.

Ajatuksin ja uskomuksin luotu todellisuus on kuin nauhoitettu tv-lähetys - sitä voimme jälkikäteen muokata, lyhentää, poistaa, lisätä, tehdä mieleiseksi, mutta todellinen todellisuus on aina suora lähetys, joka etenee muokkaamattomana ja voimme nauttia siitä sellaisenaan.

Me emme ole uskomuksemme ja niillä luomamme omakuva, itse - olemme se, joka on näistä uskomuksistamme tietoinen ja, joka tätä identiteettiämme puolustaa. Vaikka uskomuksemme muuttuvat tai häviävät kokonaan, niin se jokin, todellinen itseytemme säilyy - se ei häviä mihinkään.

Kun luovumme uskomuksistamme ja elämme todellisuudessa, siinä mitä on, niin silloin luomme aivan uuden elämäyhteisyyden, jota ei määritä uskomuksemme, identiteettimme, luotu omakuva, vaan elävä elämä, jonka tunnistamme itseksemme. Olemme yhtä elämän ja sen elinvoiman kanssa.

Edessämme oleva suuri murros uuteen elämään, ihmisyyteen tarkoittaa, että alamme elää ja toimia todellisuudessa ja todellisuudesta käsin. Ratkomme todellisia elämän haasteita, eikä uskomuksiemme luomia tarinoita, kuvitelmia ja puolusta niitä toisten uskomuksia vastaan.

Vapaus erillisyydestä vapauttaa meidät siihen mitä nyt pitää tehdä

Kapitalismi, sosialismi, kommunismi yms. Niin kauan kuin emme ole vapaita erillisyytemme luomasta oman puolustamisesta, eriarvoisuudesta ja vallan tavoittelusta, niin mikään ismi ei luo tasa-arvoista, elämäyhteisyyttämme kunnioittavaa ja tulevaisuutemme turvaavaa yhteiskuntaa.

Niin kauan kuin olemme kiinni eriarvoisuuden ja erillisyytemme kahleissa, pyrimme turvaamaan omat etumme toisten kustannuksella ja ottamaan itsellemme enemmän kuin sallimme muille. Vapaus erillisyyden harhasta vapauttaa meidät eriarvoisuudesta ja kaikkien edun ajamiseen.

Kun vapaudumme erillisyydestämme ja sen luomasta eriarvoisuudesta, niin uskallamme tehdä sen mitä meidän pitää tehdä ja minkä tiedämme oikeaksi - saamme rohkeuden ja voiman olla elämän puolella, vaikka yhteiskunta, sosiaalinen paine tai läheisemme eivät sitä tuekaan.

Kun oivallamme olevamme samaa elämää kuin muukin elämä, että elämme samasta elämän lähteestä, että kohtalomme on yhteinen ja vain yhdessä voimme selviytyä edessämme olevasta ekokriisistä, olemme vapaita erillisyydestämme ja vapaita elämään ja toimimaan elämän puolesta.

Elämäyhteisyys tarjoaa ratkaisun

Me käsittelemme ilmastonmuutosta, luontokatoa, ympäristötuhoja, saasteongelmia yms. yleensä vain taloudellisena, teknologisena, poliittisena tai yhteiskunnallisena "teknisenä" haasteena, kun oikeasti ne ovat ihmisyytemme haasteita, jotka pitää myös ratkaista ihmisyytemme tasolla.

Olemme luoneet keinotekoisen oman maailmamme, jossa olemme erillistäneet itsemme muusta luonnosta ja voimme siksi monesti pahoin, koemme elämän tyhjyyttä eikä mielemme kestä nykymenossa mukana. Me emme selviydy yksin, vaan tarvitsemme luonnon elinvoimaa voidaksemme hyvin.

Heikentyvä ja kriisiytyvä luonnon tila kertoo meistä ja ihmisyytemme kriisistä. Jos emme pian oivalla uutta elämäkeskeistä ihmisyyttä, niin emme selviä. Itse emme voi itseämme pelastaa ilman luontoa. Luonnon elinvoiman elvyttäminen on ainoa tapa pelastaa itsemme.

Aina kun laji kuolee sukupuuttoon, ekosysteemi tuhotaan tai metsä avohakataan, niin pala meistä itsestämme ja ihmisyydestämme kuolee siinä samalla - me olemme samaa elämää kuin mitä tuhoamme. Menetämme ihmisyytemme, jos emme ala kunnioittaa luontoa vertaisenamme ja itsenämme.

Jos emme löydä aitoa elämäyhteisyyttä itsemme, toistemme ja muun luonnon ja sen elämän kanssa, niin emme voi hyvin ja pysty ratkaisemaan elämäämme uhkaavia kehityskulkuja ja niistä syntyviä kriisejä. Ne ovat aidon elämäyhteisyyden puutteesta syntyneitä, ei "teknisiä", ongelmia.

Ilman elämäyhteisyyden kokemusta ja sisäistämistä emme pääse irti erillisyydestämme, sosiaalisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta ja näistä kumpuavasta hyväksikäytöstä, vallankäytöstä ja väkivallasta - aivan kuten emme pysty lopettamaan luonnon tuhoamistakaan ilman sitä.

Niin kauan kuin emme haasta itseämme ja ihmisyyttämme ja näemme ekologisen uhan olevan vain ulkoinen uhka, joka voidaan "ulkoisin toimin" ratkaista, niin emme siinä onnistu. Vasta kun oivallamme, että se vaatii "sisäisen tilamme" muutosta, pääsemme eteenpäin.

Meidän pitäisi herätä luottamaan elämään ja ottamaan vastuu omasta ja toisten elämästä ja luonnosta vapautumalla erillisyydestämme elämäyhteisyyteen - siihen, että me olemme samaa elämää kuin muukin elämä ja että vain yhdessä luonnon ja toistemme kanssa voimme selviytyä.

Perinteinen ja uuden ajan pelastus

Kun ajat ovat epävarmoja, niin tapahtuu taantumista aiempiin maailmankuviin ja aiemmin läpikäymättömät maailmankuvat tulevat esille. Usein uuden ajan elämäkeskeisyys sekoitetaan traditionaalisen maailmankuvan ulkoiseen auktoriteettiin, vaikka niiden perusta on aivan eri. Uudessa ajassa se on itsestä vapaa tietoisuus ja elämäyhteisyys kaiken elämän kanssa, kun traditionaalisessa maailmankuvassa ja perinteessä se on itselle pelastusta hakeva etsijä ja ihmisten välinen yhteys.

Traditionaalisessa maailmankuvassa "ykseys" on saman totuuden jakavien ihmisten ykseys, olemme yhtä, kun uudessa ajassa se on kaiken elämän ykseys, elämä on yhtä ja samaa meille kaikille. Suurin elämään vaikuttava tekijä on se "lähde" mikä elämää ohjaa. Traditionaalisessa se on pelko, jumalan pelko, kuoleman pelko, menettämisen pelko jne., kun taas uudessa ajassa lähde on rakkaus elämäyhteisyyden kokemuksena, elämän elinvoima elämää eteenpäin vievänä voimana, jossa pelkoa ei ole, koska pelkääjä eli erillistynyt itse on vain ajatuksin luoduksi havaittu. Ilman tätä elämäyhteisyyden kokemusta ja rakkautta elämään, jossa erillisyydellä ei ole enää sijaa, ei uusi aika avaudu.

Traditionaalisessa maailmankuvassa "pelastusta" haetaan jostakin ulkopuolelta, auktoriteetista, joka pelastuksen antaa uskon kautta, jolloin mieli antautuu. Uudessa ajassa kukaan tai mikään ei anna "pelastusta", vaan kun itsekeskeisyys ja erillisyys päättyvät, niin itse, erillisyys antautuu, elämä tulee itsen sijaan, ei erillistävänä vaan yhdentävänä (integraalisuus, integraalinen maailmankuva kuten usein tämä elämäkeskeinen maailmankuva nimetään) todellisuutena ja maailmankuvana.

Mutta kovin harvassa, jos lainkaan, ovat ne, jotka todella ovat käyneet nämä aiemmat ”ankkurit” läpi ja päässeet niistä irti ja oivaltaneet ja löytäneet todellisen elämäyhteisyyden, joka on jakamaton ja erottelematon. Ei voi kuin toivoa, että uusi aika herää ja herättää ihmisiä, sillä muuten tulevaisuutemme on melko lohduton.

Tarvitsemme todellisuutta ja elämäyhteisyyttä

Mitä kauemmaksi otteemme karkaa todellisuudesta, sitä vaikeammaksi tulee elämämme. Emme voi turvata ja varmistaa elämäämme ja sen tulevaisuutta, jos emme ota kiinni todellisuudesta ja elä sen mukaisesti. Todellisuus ja sen mukaan eläminen pitää meidät kiinni elämässä.

Emme ole valmiita kohtaamaan todellisuutta, sitä mitä on tapahtumassa elämällemme ja siksi otteemme karkaa todellisuudesta - tietoisesti ja tiedostamatta. Pelkäämme sitä mitä meidän tulee nyt tehdä, mutta tiedämme, että niin meidän tulee tehdä. On valittava elämä ylitse pelon.

Mitä kauemmin jatkamme todellisuuden kieltämistä, sitä todennäköisemmäksi tulee, että luonto pakottaa meidät katastrofien, pandemioiden ja kriisien kautta sopeutumaan luonnon ekologisiin rajoihin. Sitä vaihtoehtoa ei ole, että emme sopeutuisi - tavan voimme ehkä vielä valita.

Yhteys luonnon elämään ei synny pakottamalla, vaan sille pitää olla avoin ja antaa sen tulla luokse. Aivan samoin elämä todellisuudessa ei tule pakottamalla, vaan sen pitää antaa tulla luokse ja täyttää pikkuhiljaa sen tyhjyyden, jonka katkennut yhteytemme elämään on luonut.

Kun yhteys luonnon elämään ja elämään todellisuudessa syntyvät, tulemme yhdeksi niiden kanssa, emmekä tarvitse enää ulkoisia tai sisäisiäkään "tavaroita" pitääksemme itseämme elossa - me olemme elossa ja elämä täyttää sen tyhjyyden, jonka erillisyytemme oli meille luonut.

Kun oivallamme elämäyhteisyytemme ja se tulee todeksi ja elämämme elinvoimaksi, niin alamme elää luonnollisesti ja ekologisesti kestävästi, yksinkertaisemmin ja vaivattomammin, koska se on se miten elämä ilmenee niin luonnossa kuin meissäkin, kun olemme yhtä sen kanssa.

Kun syvempi yhteys elämään ja luontoon syntyvät, niin elämämme suunta muuttuu täysin - ei heti eikä välttämättä nopeasti, mutta varmasti. Pikkuhiljaa opimme pois vanhoista tavoistamme ja löydämme uuden tasapainon ja tyytyväisyyden elämäämme, joka ei tarvitse erityistä syytä.

Kun oivallamme uuden elämäyhteisyyden ja tietoisen ihmisyyden, kun oivallamme, että vain yhdessä luonnon ja sen elämän kanssa voimme selviytyä, kun oivallamme erityisesti sen, että voimme näin luoda uuden paremman elämän meille kaikille, niin tulevaisuutemme on turvattu.

Hyvän elämän salaisuus

Elämään voi luottaa tai ei, mutta silti se etenee omaan tahtiinsa. On melko lailla näennäistä mitä itse voimme tehdä elämämme hallitsemiseksi tai muuttamiseksi - mutta kun yritämme hallita jatkuvasti muuttuvaa elämää, niin aiheutamme vain jatkuvan "sotatilan" itsemme ja elämän välille.

Kun annamme elämän edetä omaan tahtiinsa ja elämme näin todellisuudessa, niin silloin asiat tapahtuvat luonnollisesti ja elämälle myönteisesti ja ristiriita itsemme ja elämän välillä häviää - silloin me olemme kaikki se mitä on ja tapahtuu eikä silloin ole tarvetta muuttaa tai hallita tätä, koska me olemme jo kaikki se mikä muuttuu tai on muuttumatta.

Kun koemme tai oletamme olevamme erillisiä siitä mitä on ja tapahtuu (tietoisuuden sisältö), niin syntyy tarve hallinnalle. Ns. tarkkaileva tietoisuuden tila on vielä erillisyyttä ja se häviää, kun oivallamme olevamme se mitä on eli tietoisuutemme.

Ja kun erillisyys päättyy, niin myös aika ja ajatukset pysähtyvät / häviävät, koska ne ovat olemassa vain pyrkimyksessä muuttaa jotakin - kun ei ole tarve muuttaa mitään, niin aika ja ajatukset häviävät ja tilalle tulee hiljaisuus / pysyvä rauhan tila ja tyytyväisyys ilman eri syytä.

Ja kun näin tämän näkee, niin mitään tarvetta "etsimiselle" tai ulkoiselle gurulle tai opille ei ole. Ne ovat pyrkimystä muuttaa sitä mitä on, saavuttaa jotakin muuta, saada jotakin jne. ja siksi johtaa vain ristiriitaan itsen ja elämän välille.

Tämä on mm. Buddhan, Zenin, Oshon, Khrisnamurtin yms. sanoma. Mitään ei tarvitse etsiä - pitää vain katsoa omaa itsen todellisuutta todella tarkkaan ja rehellisesti ja nähdä, että näin se on - erillisyyttä ei ole, se on illuusio. Ja kun erillisyys häviää, niin aika ja tarve ajatuksille häviää ja silloin elää siinä mitä on.

Uusi aika tuo tähän sen, että koska maailmankuva muuttuu elämäkeskeiseksi ja holistiseksi, niin silloin elämä tapahtuu elämän, ihmiskunnan ja maapallon hyväksi ja sen eteen tehtävästä työstä - tämä tulee perinteisen lisäksi. Maailmankuva ratkaisee siis sen mitä elämä todellisuudessa tuottaa maailmaan.

Tarvitsemme nyt molemmat.

Kiitos!