Uuteen aikaan ja elämään
Sisällysluettelo
Alkusanat
Uuden ajan elämänfilosofia
Tarvitsemme uuden alun elämällemme
Uuteen aikaan ja elämään
Lopuksi
Päivitetty 2026
© Timo Nikkilä 2021

Aidosti uusi syntyy vain uudelta perustalta
Jos ja kun haluamme aidosti uuden elämäntavan ja yhteiskunnan, joka on ekologisesti kestävä, sosiaalisesti vastuullinen, psykologisesti järkevä ja fyysisesti terveellinen, niin se ei synny nykyistä jatkamalla tai siltä samalta perustalta, jolta nykyinen elämäntapamme ja yhteiskuntamme ovat syntyneet. Tarvitaan uusi perusta – miksi?
Kuten Einsteinin kuuluisat sanonnat "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne” ja ”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”, niin myös uusi aika näkee tämän samalla tavalla. Jos haluamme aidosti ”uutta”, tulee meidän perustaa uuden elämän ja maailman luomisemme uuteen tietoisuuteen, siitä nousevaan ajatteluun ja tekemiseen. Näin emme toistaisi samoja virheitä ja loisi entistä pahempia ongelmia itsellemme.
Jos haluamme edelleen kuluttaa, elää itsekeskeistä elämää, kilpailla toistemme kanssa, käyttää luonnonvaroja itseämme varten yli luonnon uusiutuvan kapasiteetin ja käyttää luontoa kaatopaikkanamme ja toimia yhteiskunnallisesti kuten aiemminkin, niin luomme nykyistenkin kriisien jälkeen saman vanhan maailman, joka ajaa meidät kriiseihin nyt ja tulevaisuudessa. Ja sitähän emme halua.
Meidän tulee edetä omassa ja kollektiivisessa tietoisuudessamme ja päästä irti nykyistä maailmaamme kantavista ja ylläpitävistä uskomuksistamme. Meidän tulee löytää tilalle elämäkeskeisiä kestäviä ja eettisiä arvoja ja maailmankuva, joka ei enää luo tarvetta nykyiselle kestämättömälle elämäntavallemme.
Kun luomme uuden elämästä nousevan suhteen itseemme ja toisiimme ja näemme todellisuuden ja maailmamme tilan sellaisena kuin se on, niin silloin alamme myös elää ja toimia toisin, ja luomme tätä ”uutta” edistämään ja tukemaan myös uuden tavan elää ja toimia yhdessä yhteisöllisesti ja yhteiskuntana.
Jos tarve, halu ja jopa addiktioksi asti edennyt riippuvuutemme ”kuolleesta tavarasta” ei vaihdu ”elävään elämään”, niin emme löydä aidosti uutta. Aidosti uusi syntyy vain uudelta perustalta.
Kiitos!