Me olemme pulassa

Olemme luoneet tilanteen, jossa tulee pohdittavaksi Pentti Linkolan esittämä toteamus "Onko ihminen mahdollinen laji?"

Tulemmeko ihmiskuntana häviämään muiden sukupuuttoon ajamiemme lajien kanssa ja jäämään unohduksiin luonnon evoluution merkillisenä poikkeuksena vai emme?

Ihmiskunnan kohtalonhetket ovat käsillä

Ilmastonmuutos ja luonnon elinvoiman radikaali väheneminen ovat haastamassa meidät – olemme pulassa. Mutta miksi olemme pulassa, mistä löydämme ratkaisun, mitä meidän tulee nyt tehdä?

Uusi aika tarjoaa meille ratkaisun, kun oivallamme oman todellisen ihmisyytemme ja luonnollisen yhteytemme toisiimme ja elämään itseensä sekä etenemme elämämyönteisiin uuden ajan maailmankuviin ja arvoihin.

Meidän tulee nyt avautua elämälle ja sen eteenpäin vievälle luovalle voimalle, jotta voimme löytää ratkaisun ihmiskuntamme suurimpaan haasteeseen.

Meillä on edessämme todella monta globaalia haastetta:

päästöjen aiheuttama ilmastonmuutos, joka muuttaa osan maapallosta asumiskelvottomaksi, luo sään ääri-ilmiöitä ja ilmastopakolaisuutta sekä ajaa luonnon eliöt ja eläimet yhä ahtaammalle liian nopean muutoksen vuoksi,
ylikulutuksen ja siitä syntyvien jätteiden ja saasteiden ilmassa, maalla ja merissä aiheuttama luonnon ekosysteemien tuhoutuminen ja lajien 6. sukupuuttoaalto,
informaatioteknologian ja massadata-algoritmien luoma kyky hallita meidän päätöksentekoamme ja vapaata tahtoa,
tekoälyn ja robotiikan luoma työpaikkojen ja siten elannon menetys ja suuren "tarpeettomien" massan syntyminen,
bioteknologian ja biometrisen datan luoma kyky hallita ja muokata dna:ta, ihmisen kehoa ja aivoja, elämää ja parantaa sitä niiden ihmisten osalta, joilla on siihen varaa,
populistinen ja nationalistinen politiikka, joka ajaa meidät itsekkyyteen ja toistemme kimppuun pyrkiessämme turvaamaan suuremman osan itsellemme niukkuudesta, joka syntyy luonnonvarojen ehtyessä,
yltiöliberaalinen ja kapitalistinen talousjärjestelmä, joka johtaa rikkaiden rikastumiseen ja varallisuuden kerääntymiseen pienelle eliitille,
terveydentilamme heikentyminen elämisen stressin, medikalisoitumisen ja ympäristön kemikalisaation vuoksi, kun olemme kadottaneet yhteyden omaan itseemme ja luontoon ja
ydinsodan uhka, joka voi syttyä muiden uhkien vuoksi.

Tai jokin muu yllättävä katastrofi.

Jos käsittelemme näitä kaikkia haasteitamme erikseen ja haemme niihin ratkaisuja kuhunkin erikseen, niin olemme loputtomassa "suossa", emmekä pysty luomaan ratkaisuja, jotka estäisivät uusien globaalien kriisien ja ongelmien synnyn.

Vain muuttamalla sitä todellisuuskäsitystä ja maailmankuvaa, joka nykyisen maailmamme ja sen haasteet luo, voimme ratkaista nämä tavalla, joka on kestävä ja estää myös uusien ongelmien syntymistä.

Edessämme on ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kaaos, joka voi johtaa resurssisotiin, väkivaltaan, ääriliikkeiden nousuun ja ajaa meidät raadolliseen eloonjäämistaisteluun.

Taloudelliset, sosiaaliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset rakenteet ja vallankäyttö puolustavat nykyistä elämäntapaamme ja saavutettuja etuja, eivätkä ne (niissä toimivat ihmiset) ole oikeasti valmiita eikä halukkaita suunnan muutokseen joka nyt tarvittaisiin.

Kansalaiset eivät rikkaissa maissa ole myöskään valmiita elämäntapamuutokseen kuin vähäisessä määrin ja köyhissä maissa ei ihmisillä riitä mihinkään muutokseen voimia eikä kiinnostusta arjen ollessa jo riittävän haastavaa ja jopa päivittäistä selviytymistaistelua.

Sosiaalinen ja taloudellinen, sekä ilmastonmuutoksen edetessä myös alueellinen, eriarvoisuus eri puolilla maailmaa tulee lisääntymään ja maapallon väestö jakaantuu yhä selvemmin rikkaisiin maihin ja rikkaisiin, jotka puolustavat omaansa varallisuutensa avulla ja köyhiin maihin ja köyhiin, jotka yrittävät vain selvitä hengissä.

Tulemme näkemään eri laajuisia ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia romahduksia ja kaaoksia eri maissa ja globaalisti, kun ilmastonmuutos ja luonnontuho etenevät ja vaikeuttavat elämää ja mm. veden saantia ja ruoantuotantoa eri puolilla maailmaa.

Tähän kaikkeen herätään mahdollisesti, mutta liian myöhään.

Samanaikaisesti eri puolilla maailmaa syntyy uutta elämäntapaa ja yhteiskunnallisia ratkaisuja luovia ja tukevia yhteisöjä, mutta ne jäävät paikallisiksi, eivätkä muuta isoa kuvaa.

Vaikka on vaikea nähdä mitään positiivista nyt, niin aina on mahdollista, että nopea luonnontilan heikentyminen ja sen aiheuttamat katastrofit herättävät meidät ja saavat tekemään pakollisen suunnanmuutoksen elämäntapaamme ja nopeudella ja voimalla, joka pysäyttää tuhon kärjistymisen ja alkaa pitkä elpyminen.

Myös talous- ja finanssijärjestelmän täydellinen romahtaminen voi pakottaa rakentamaan kokonaan uuden tavan järjestää resurssien jako maailmassa, joka nyt perustuu rahaan ja valtaan. Ja tämä romahdus antaisi myös lisäaikaa luonnolle, koska globaali talous ja kulutus sen mukana romahtaisivat.

Mikäli luonnontuho ei etene niin nopeasti kuin miltä nyt näyttää, niin nykyinen nuorten sukupolvi ja tulevat sukupolvet tulevat "valtaan" ja nykyiset muutosta eniten vastustavat tahot ovat jo eläkkeellä tai kuolleet seuraavien 10-30 vuoden kuluttua, niin muutos voi tapahtua nopeastikin ajan hengen muuttuessa radikaalisti. Edellytyksenä on se, että nuorten kehitys kohti uutta aikaa jatkuu luonnollisesti eikä esty.

Ehkä nykyinen järjestelmän ja ihmisten muutoksen vastustaminen on vain harhakuva, lyhytaikaista ja pinnallista "muutoskitkaa", joka poistuu nopeasti, kun tilanteemme kamaluus paljastuu kaikille. Pitää myös muistaa, että n. 20 vuotta sitten ei ollut vielä internetiä eikä älykännyköitä, joiden avulla nyt hoidamme suuren osan elämämme toimista – ja koska kehitys on kiihtyvää, niin jokin "uusi tapa" voi yllättää meidät nytkin.

Tai sitten luonnontuho on niin nopea, peruuttamaton ja dramaattinen, että mitään ei voida tehdä, vaikka haluaisimme ja yrittäisimme, vaan eläminen maapallolla tulee lähes mahdottomaksi jo seuraavien n. 30-50 vuoden sisällä. Sitä mahdollisuutta, että pelastuisimme nykyisen elämäntapamme vallitessa, en näe – iso muutos tulee joka tapauksessa.

Tarvitsemme uuden ”suuren kertomuksen”

Maailmankuvamme on se ”suuri kertomus”, jonka kautta arvioimme ja tulkitsemme maailmaa, päätämme mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja pahaa, mikä tavoiteltavaa ja mikä vältettävää. Maailmankuvamme luo todellisuutemme ja antaa elämällemme raamit – tiedostimme sitä tai emme.

Maailmankuvamme on syntynyt opituista ja opetetuista uskomuksista, jotka ovat aiemmille sukupolville olleet riittäviä ja tarpeellisia, turvallisuutta luovia ja elämää määrittäviä ”totuuksia”. Nyt maailma on kuitenkin muuttunut siinä määrin, että nämä uskomukset ovat viemässä meidät ojasta allikkoon.

Meidän on vaihdettava maailmankuvaamme ja luovuttava meille tuhoisista uskomuksistamme. Meidän on luotava uusi, elämälle myönteinen, vapaata ihmisyyttä kunnioittava ja ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää elämäntapaa tukeva kertomus – kertomus uudesta ajasta ja maailmasta, joka on mahdollinen.

Tämä on mahdollista, kun haastamme itsemme näkemään ympäröivän maailman ja oman sisäisen todellisuutemme, sellaisena kuin ne ovat. Ymmärrämme, että uskomuksemme ovat luoneet nykyisen kestämättömän maailman ja elämäntapamme. Me voimme luoda uuden kertomuksen ja maailmankuvan, joka ei ole enää ristiriidassa oman itsemme ja tulevaisuutemme kanssa.

Ilmasto on epävakaa ja nopeassa muutoksessa,
finanssijärjestelmämme on uhkapeliä ja romahdusvaarassa,
talousjärjestelmämme on ahneuden sokaisema ja suuryritysten vallassa,
yhteiskuntiemme sosiaalinen eheys on rikki,
poliittinen demokraattinen järjestelmämme on kykenemätön muutokseen ja on talouden talutusnuorassa,
hyvinvointia luodaan velkarahalla,
taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus kasvattavat toivottomuutta ja luovat epätoivoisia tekoja,
sodat, väkivalta ja ilmastonmuutos ajavat ihmisiä pakolaisiksi,
ympäristömme tila huononee,
elämällemme välttämättömät luonnonvarat supistuvat,
resurssisodat uhkaavat

… mutta muuten elämä on ihanaa ja talouskasvu pelastaa meidät.

Tulisiko jo ymmärtää, että maailmankuvassamme on jotakin pielessä, kun saavutuksemme ovat tuollaisia. Maailmankuvamme on ajamassa meidät eloonjäämistaisteluun ja vahvimman oikeuteen. Sitäkö todella haluamme?

Tekevätkö tavalliset ihmiset muutoksen

Lyhyellä tähtäimellä meitä ei kukaan voi pakottaa elämäntapamuutokseen eikä suostuttelu puhumalla selvästikään auta; ja kauhukuvien luominenkin aiheuttaa vain kasvavaa ahdistusta ja vastustamista.

Nopeaa muutosta ei ole odotettavissa myöskään poliitikkoja painostamalla, koska painostajia on liian pieni vähemmistö ja politiikka ajaa kuitenkin talouden, kasvun ja hyvinvointivaltion asiaa, johon minkään supistaminen ei kuulu.

Myöskään ympäristöjärjestöt eivät tuo mitään muutosta, kuten on huomattu viimeisen 30 vuoden aikana – paljon yritystä, mutta tuho on vain kiihtynyt.

Yritykset elävät kasvusta ja vaikka tuotannosta ja tuotteista tehtäisiin monella tapaa parempia, kestävämpiä, niin luonnonvarojen kulutus kuitenkin vain kasvaisi, koska edelleen kulutettaisiin se mihin käytössä olevan rahan puitteissa on mahdollisuus.

Sisäisen vapautumisen edistyminen, joka vapauttaisi meidät turhan ja ylimääräisen kulutuksen tarpeestamme, ja sen laajamittainen toteutuminen ihmisten parissa, edistäisi muutosta, mutta tämän eteen ei oikeastaan kukaan tee mitään. Elämäntaito- ja henkiset opetukset eivät myöskään tee sitä, vaan kyse on enemmänkin siitä, että niiden avulla pystyisimme paremmin elämään nykyisessä maailmassa, ei sen muuttamiseksi toisenlaiseksi.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta uskon kuitenkin siihen, että muutos tulee, jos tulee, niin meidän tavallisten ihmisten toimesta, sillä me tavalliset ihmiset olemme ne, jotka tulevat kärsimään, luonnon lisäksi, tulevasta kaaoksesta ja ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista romahduksista.

Tavalla tai toisella nyt tarvittava radikaali elämäntapamuutos tulee meidän toimestamme joko hiljaisen vallankumouksen – alamme vain elää toisin – tai sitten kapinoinnin, kansannousujen ja nykyisen järjestelmän alas ajamisen tai ajautumisen kautta.

Miten voimme pelastautua ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon kärjistymiseltä?

Karkea arvioni siitä miten voisimme päästä tarvittavaan suureen muutokseen ja estää ilmastonmuutoksen ja luonnontuhon kärjistymisen seuraavan 10 vuoden aikana, ja mitä sen eri vaiheissa tavoitellaan.

Ilmastomielenosoituksia, koululakkoja yms. (Greta Thunberg ja nuoret) – nämä käynnistyivät 2018 ja saivat eräänlaisen testinsä vuoden 2019 syys-lokakuussa, kun oli ilmastokokous ja erillinen nuorten ilmastokokous.
Tavoitteena oli ja on saada sitovia päätöksiä päästöjen alas ajamiseksi. Toistaiseksi niitä ei ole saatu.
Väkivallaton suora toiminta ja kansalaistottelemattomuus poliittisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän pakottamiseksi nopeaan muutokseen (Extinction Rebellion) – tämä käynnistyi varsinaisesti vuonna 2019 ensimmäisillä suoran toiminnan tapahtumilla huhtikuussa ja sai nyt ensimmäisen todellisen testinsä lokakuussa Lontoossa, jossa tehtiin massiivinen suoran toiminnan tapahtuma.
Tavoitteena oli ja on saada selkeitä ja sitovia päätöksiä poliittiselta järjestelmältä päästöjen alas ajamiseksi nopeasti. Toistaiseksi niitä ei ole saatu.
Globaali tai alueellinen kansalais- ja rauhanliike, joka pyrkii vaikuttamaan suoraan ihmisiin kulutuksen vähentämiseksi ja tuen pois vetämiseksi järjestelmältä – tämä on ”uuden ajan” tavoite. Tämä toiminta käynnistyy ehkä parin kolmen vuoden sisällä, kun ymmärrämme, että poliittinen ja taloudellinen järjestelmä ei muutokseen pysty eikä edes sitä tosissaan halua, että vain kuluttajat ja äänestäjät voivat saada aikaan tarvittavat muutokset omilla toimillaan.
Tavoitteena on, että kansalaiset vastaavat tähän haasteeseen ja muuttavat oman elämänsä vapaaehtoisesti kestävämmäksi ja vastuullisemmaksi.
Poliittisen järjestelmän raju muutos, jossa elämän puolesta toimivat ekologiset ja oikeudenmukaisuutta ajavat puolueet saavat vallan 4-8 vuoden kuluessa. Riskinä on se, että tämä kääntyy äärioikeistolaiseksi, nationalistiseksi ja jopa fasistiseksi vallankäytöksi ja syntyy kaikkien sota kaikkia vastaan.
Tavoitteena on, että demokraattinen järjestelmä kykenee tekemään tarvittavat muutokset ilmastopäästöjen ja luonnontuhon kärjistymisen estämiseksi.
Yhteiskunnan, talousjärjestelmän ja teollisuuden nopea muutos eli ns. sotatalouden ja -mobilisaation käyttöönotto, jossa kaikki yhteiskunnan toiminta alistetaan selviytymiselle, n. vuonna 2028, kun oivallamme, että nyt on pakko toimia tai muuten peli on kokonaan menetetty.
Tavoitteena on, että globaali toiminta YK:n johdolla käynnistyy kattavasti varsinkin rikkaissa maissa.
Uusi kestävä elämäntapa ja yhteiskunta syntyvät ruohonjuuritason yhteisöllisen toiminnan kautta ja leviää uudeksi kulttuuriksi – tämä on käynnissä jo pienimuotoisesti eri puolilla maailmaa, mutta ei saa vielä tarvittavaa medianäkyvyyttä laajentuakseen.
Tavoitteena on, että tästä tulee valtavirtaa 2030-luvulla.

Emme halua muutosta

Länsimainen kulutuksesta, teknologiasta ja talouskasvusta riippuvainen yhteiskunta ja elämäntapamme on menettänyt otteen todellisuudesta ja pakenee sitä. Osa meistä kieltää vielä, että mitään ongelmaa edes on ja ne, jotka sen tiedostavat, eivät pysty nykyisestä elämäntavastamme irtaantumaan.

Teemme nyt kaikkemme, ettemme joutuisi tätä elämätapaamme radikaalisti muuttamaan. Olemme valmiita käyttämään kaikki keinot sen estämiseksi, vaikka tiedämme, että lopulta edessämme on kaaos, ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen romahdus ja jopa lajimme kuolema. Mikä voisi tämän tuhokierteen katkaista?

Tällä hetkellä on käynnissä mm. kilpajuoksu tekoälyn kehittämisessä ja samaan aikaan tiedemiehet itse varoittavat siihen sisältyvistä isoista riskeistä. Silti sitä, että se kehitetään niin pitkälle kuin suinkin, vaikka se veisikin lopulta vallan meiltä, pidetään itsestään selvänä – mikään voima ei voi tätä kehitystä pysäyttää tai estää. Myös geeniteknologia on ottamassa sellaisia askeleita, että olemme sotkemassa luonnon normaalin tasapainon perusteellisesti.

YK, ilmastotutkijat, osa poliittisista päättäjistä ja ilmastoaktivistit kertovat, että aikaa suunnanmuutokseen ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikentymisen takia on enää muutamasta vuodesta muutamaan kymmeneen vuoteen – tulos – aplodit hyvästä ja vaikuttavasta puheesta ja sitten nostetaan maljat ja jatketaan entiseen malliin.

Ymmärrän sen, että 70-luvulla Rooman klubin ennustukset sivuutettiin, koska maailma näytti olevan ihan ok vielä ja tietoa tuhoista ei ollut saatavilla siinä määrin kuin nyt on. Mutta nyt en enää ymmärrä lainkaan – olemme kuuroja ja sokeita tiedonkin edessä.

Rion ympäristökokouksesta on 27 vuotta ja asiat ovat nyt paljon pahemmin kuin silloin, vaikka jo silloin ympäristön ja luonnon tilaa pidettiin hälyttävänä. Mihin on käytetty yli neljännes vuosisata – paljon tiedostettu, mutta itse systeemiä ei ole käytännössä missään kyseenlaistettu. Ja niinpä tilanne vain pahenee ja pahenee.

Ihminen, joka tiedostaa, että jotakin pitäisi tehdä, niin kierrättää kyllä paperit ja muut jätteensä, mutta sitten lentää lomalle Thaimaaseen tai hiihtämään Alpeille. Kokonaiskulutus ja -rasitus ovat ratkaisevaa, eivät yksittäiset teot.

Ympäristöjärjestöillä on ollut hyvä tarkoitus, mutta nekin ovat vain tuottaneet parempaa omaatuntoa ja saaneet paikallisia voittoja, mutta hävinneet ”sodan” luonnon suojelemiseksi 6-0.

Taloutta voitaisiin ehkä kasvattaa paljonkin, kunhan se tehtäisiin vähemmällä luontorasituksella ja siten, että luonnonvarat riittäisivät eli lähes täydellisellä kiertotaloudella. Mutta silloinkin rakentaisimme elollisen maaperän täyteen kaikenlaista ”tarpeellista”. Eikä siirtyminen riittävään kiertotalouteen ole mahdollista siinä aikataulussa, joka meillä on käytettävissämme.

Tiedon puutteesta ei ole kyse

Meillä on kaikki tarvittava tieto, mutta silti pakenemme ja myös haluamme paeta omien uskomustemme taakse ja luoda maailmasta sellaisen kuvan, joka tukee omia uskomuksiamme. Uskomuksia, jotka ovat syntyneet nuoruudessamme ja joita meille on opetettu ja joihin meidät on kasvatettu.

Maailma on kuitenkin muuttunut ja muuttuu koko ajan, emmekä pysty näillä vanhoilla uskomuksillamme enää näkemään maailmaa sellaisena kuin se on. Uskomuksemme pitävät meidät kiinni vanhassa ja estävät sen tarpeellisen muutoksen, jota maailmamme ja me itse nyt tarvitsemme. Meidän tulee katsoa maailmaa ja itseämme nyt todellisuudesta, ei uskomuksistamme käsin.

Me luulemme ja jopa uskomme, että omat uskomuksemme, kuvamme maailmasta, ovat totta ja muiden uskomukset eivät, jos ovat omistamme poikkeavia. Nyt pitäisi nähdä, että se todellisuus, josta meillä näitä uskomuksia on, on kuitenkin kaikille sama todellisuus. Ero on vain siinä, miten sitä tulkitsemme omien uskomustemme, historiamme, arvojemme tai maailmankuvamme kautta.

Kun siis väittelemme toistemme kanssa siitä, minkälainen maailma on tai minkälainen sen tulisi olla, niin todellisuudessa väittelemme siis vain uskomustemme ja mielikuviemme tasolla, emme todellisuuteen perustuen. Tällöin ne asiat, jotka maailmassa tarvitsevat muutosta ja korjausta, jäävät hoitamatta, koska haluamme, että ne hoidetaan omia uskomuksiamme tukevalla tavalla – ja niin haluavat muutkin.

Yksinkertaisesti – nälkäinen tarvitsee ruokaa, asunnoton tarvitsee asunnon, turvaton tarvitsee turvaa, sairaat tarvitsevat hoitoa, luonto tarvitsee suojelua, ilmastopäästöjä pitää alentaa jne. Jos keskitymme näkemään todellisuuden sellaisena kuin se on ja toimimaan sen perusteella, niin moni vaikea asia ei olekaan enää niin vaikea. Vain uskomuksemme tekevät niistä vaikeita ja luovat vastakkainasettelua eri uskomusten välille.

Jos aiomme ratkaista ympäristöongelmamme, lieventää ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja estää ruoan ja veden saannin vaarantumisen eri puolilla maailmaa, on meidän unohdettava nämä maailman nykytilasta poikkeavat uskomuksemme ja vaihdettava näkökulmamme todellisuuteen, siihen miten asiat ovat.

Kulutusta ei kyseenalaisteta

Lähes kaikki, jotka haluavat muuttaa maailmaa, haluavat tehdä sen nykyisestä käsin, vallitsevasta todellisuudesta ja elämäntavastaan käsin. Vaikka motiivit ovat usein ihan eettisiä ja ekologisia, niin valitettavan usein kyse on vain oman elämän parantamisesta eikä laajemmasta muiden elämän parantamisesta. On tietenkin hyvä asia, että elää itse ekologisemmin ja eettisemmin, mutta se puuttuu, että olisimme mukana muuttamassa myös maailmaa ekologisemmaksi ja eettisemmäksi – homma jää vain omiin "kotinurkkiin".

Maailmaa halutaan muuttaa, mutta ei nähdä, että se edellyttää oman itsemme ja todellisuutemme muuttamista ensin, jotta onnistuisimme luomaan sen muutospaineen, jota nyt tarvitsemme. Nyt saa vielä kuluttaa entiseen tahtiin, kunhan sitten korjaa hieman aiheuttamiansa ongelmia. Mutta eivät korjaukset ole mitenkään riittäviä, eivätkä vaikuta lainkaan kulutuksen määrään. Koko ajan luodaan uusia ongelmia kulutuksen kautta ja niihin jälkikäteen ratkaisukeinoja, jotka ovat täysin riittämättömiä, mutta ongelmien aiheuttamista ei vähennetä, koska kulutus on ihmisoikeus, johon ei saa puuttua.

Ongelmien korjaaminen on siis lähes täyttä viherpesua, koska ei puututa ongelmien lähteeseen eli kulutukseen. Vasta ”uuden ajan” omaksunut ja oivaltanut tekee tämän kulutuksen vähentämisen lähes huomaamattaan, koska se huomio keskittyy muihin asioihin kuin tavaroihin ja kulutukseen. Tarve niihin on poistunut ja tilalle on tullut huomio itse elämään, luontoon, ihmiskuntaan ja maapalloon, joiden tulevaisuudesta halutaan tehdä parempi, mahdollinen.

Nyt kulutus nähdään ihmisoikeutena ja jopa velvollisuutena – siinä ongelmamme.

Onko vaihtoehtoa kulutuksen pienentämiselle?

Vaikka katselisin nykyistä maailmanmenoa optimistisesti, niin aina päädyn siihen, että nykyinen maailma on niin monella tavalla ”solmussa”, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, että todellisia muutoksia ei saada aikaiseksi. Muutos jossakin aiheuttaa aina jotakin muuta jossain muualla, ja taas olemme uusien ongelmien edessä. Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka tie on pitkä ja hidaskin, niin se, että me itse alamme yksi kerrallaan elää toisin, on ainoa kestävä ratkaisu ja ulospääsy yhä kiihtyvään tahtiin kurjistuvasta maailmastamme.

Pitää luoda uusi elämäntapa ja yhteisöllisyys nykyisen elämäntavan sisälle tai ulkopuolelle – ihan miten haluamme asian ilmaista – joka sitten alkaa pikkuhiljaa levitä ja saada kannatusta, kun meidän tietoisuutemme ja rohkeutemme ottaa irtiotto nykyisestä elämäntavastamme kasvavat. Näemme laajemmin joukoin uuden elämäntavan mahdolliseksi ja tieksi ulos maailmasta, joka ei ole enää mahdollinen ja tuottaa vain yhä kasvavaa haittaa niin meille itsellemme kuin luonnolle.

En usko, että nykyinen talouskasvu ja kulutus voisivat muuttua sellaiseksi, että ne eivät enää rasittaisi luontoa ja ajaisi meitä kestämättömään tilaan. Johtopäätökseni on, että kulutusta ja taloutta pitää supistaa. Ja tämän voimme tehdä me itse vapaaehtoisesti tai sitten myöhemmin ”pakkovallan” pakottamana, jota en pidä houkuttelevana tulevaisuuden kuvana.

Suurin osa meistä kuitenkin uskoo, että kulutus ja talous saadaan kestäviksi ja talous ja teknologia tekevät sen meidän puolestamme ja siksi meidän ei itse tarvitse tehdä mitään muuta kuin huolehtia itsestämme ja omasta elämästämme.

Kuvittelemme ja jopa uskomme, että

joku muu pelastaa meidät – jumala, uskonnot, tiede, teknologia, talous, poliitikot, globaali tietoisuuden herääminen – ei kuulu pienelle ihmiselle,
meillä ei ole todellista hätää – uhkia ja haasteitamme liioitellaan, koska joku hyötyy tästä – kaikki on paremmin kuin koskaan aiemmin,
ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttamaa – on vain luonnon luonnollista vaihtelua, ei ihmisen toiminnasta johtuvaa, joten mitään ei tarvitse tehdä,
ei kuulu minulle, ei ole minun vastuullani, minun tehtäväni on huolehtia vain itsestäni ja läheisistäni, ei muista – jokainen huolehtikoon itsestään,
me pystymme elämään ilman luontoakin – kyllä me keinot keksimme, ihminen on kekseliäs ja pärjännyt aiemminkin taistelussaan luontoa vastaan,
ei koske meitä, muut ovat aiheuttaneet ongelmat ja ne ovat muualla, on niiden oma vika, jotka kärsivät – tekisivät itse jotakin,
mitään ei ole enää tehtävissä – ei ihminen muutu, jokainen nauttikoon ja ottakoon elämästään irti sen mitä pystyy, kun vielä on vähän aikaa,
kyllä luonto hoitaa – me olemme osa luontoa ja jos emme osaa elää siinä, niin luonto kyllä palauttaa tasapainon, poistaa liikaväestön ja pakottaa meidät elämään osana luontoa ja
suunta on jo hyvä – jatketaan vain nykyisiä ”korjaustoimenpiteitä” ja tehdään globaaleja sopimuksia – kyllä se siitä, ei kannata hätäillä.

Välttämättömyydestä hyve

Välttämättömyydestä on tehtävä nyt hyve, jos aiomme selviytyä kunnialla tulevista vuosikymmenistä. Tulevien vuosikymmenten suurin haaste on se, kuinka aineellista niukkuutta jaetaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti niin meillä Suomessa kuin globaalistikin. Jos tässä ei onnistuta, niin voi syntyä globaali pakolaisvyöry, joka tuhoaa niin yhteiskuntarauhan kuin kyvyn sopeutua niukkuuteen.

Poliittisten päättäjien huoli ilmastonmuutoksesta ja muusta luonnon tuhoutumisesta ei ole uskottavaa, niin kauan kuin heidän tavoitteensa on talouskasvun varmistaminen ja edelleen kasvattaminen. Myös poliitikkojen – kuten meistä jokaisen – pitää tehdä valinta elämän puolesta. Se tarkoittaa turhasta ja haitallisesta kulutuksesta ja taloudellisesta kasvusta luopumista siinä määrin, että palaamme luonnon kestokyvyn tasolle sen kaikilla osa-alueilla.

Tarpeestamme vähentää aineellista kulutusta tulee tehdä hyvän ja mielekkään elämän tavoittelua eikä kärsimystä tuottavaa luopumista. Meidän tulisi nyt oivaltaa se, että niukkuuden jakaminen on hyve, joka pelastaa meidät ihmiskuntana ja yksilöinä hyvään elämään.

Me olemme itsemme suurin uhka

Me olemme ihmislajina pystyneet biologisen evoluution luomien hyvin kehittyneiden aivojemme ja kulttuurievoluution avulla nousemaan asemaan, jossa meitä ei uhkaa enää mikään muu kuin me itse. Me olemme levittäytyneet joka paikkaan maapallolla ja lisääntyneet voimakkaasti viimeisten satojen vuosien aikana. Olemme kehittäneet muulle luonnolle ylivoimaisia teknisiä apuvälineitä ja teknologiaa, pärjätäksemme kamppailussa muiden lajien kanssa. Olemme onnistuneet tässä tehtävässämme niin hyvin, että olemme muodostuneet uhaksi omalle olemassaolollemme ja maapallon elonkehälle.

Meidän luontainen pyrkimyksemme hallita luontoa ja toimia omaksi eduksemme, on saavuttanut sellaisen voiman ja tehokkuuden, että evoluutio ja luonnon itsesäätelymekanismit eivät pysty tätä enää hallitsemaan ja korjaamaan, ei ainakaan ihmisen aikaperspektiivissä. Olemme luoneet tilanteen, jossa tulee pohdittavaksi Pentti Linkolan esittämä toteamus "Onko ihminen mahdollinen laji?" Tulemmeko ihmiskuntana häviämään muiden sukupuuttoon ajamiemme lajien kanssa ja jäämään unohduksiin luonnon evoluution merkillisenä poikkeuksena vai emme?

Meidän tulee omaksua uusi vastuullinen roolimme ja tehtävämme evoluution tietoisena myötätoimijana. Meidän tulee siirtyä tietoisen evoluution vaiheeseen, jossa pyrimme itse omalla toiminnallamme luomaan edellytykset elämän pelastamiselle.

Näkemykseni on, että pelkäämme nyt kohdata sen totuuden, että olemme hävittämässä omalla toiminnallamme suuren osan maapallomme elämästä ja aiheuttamassa oman lajimme sukupuuton. Pelko on meidän vaistonvarainen biologinen ja kulttuurinen itsesuojeluvaistomme, joka suojelee nykyistä elämäntapaamme ja kamppailua muuta luontoa vastaan, mutta aiheuttaa liian pitkälle mennessään lopulta meidän tuhoutumisemme. Elämän kunnioittaminen ja evolutiivisen tehtävämme ymmärtäminen, on luonnon oma itsesuojeluvaisto, joka suojelee elämää ja saa meidät huomaamaan oman kulttuurimme tuhomekanismit.

Jos pystyisimme pysäyttämään ilmastonmuutoksen 1,5 asteeseen – mikä näyttää melko epätodennäköiseltä – niin mitä sen jälkeen – kaikki muut ylikulutuksen luomat ongelmat olisivat edelleen ratkaisematta ja uhkaamassa meitä ja luonnon elinvoimaisuutta. Olennaista on ottaa huomioon koko vaikutuksemme luonnon elinvoimaan ja kykyyn elättää myös meitä – vain kokonaisvaikutuksemme väheneminen voi meidät pelastaa. Tämän vuoksi kysymys on koko meidän nykyisen elämäntapamme muuttamisesta, ei yksittäisistä uhista selviytymisestä.

Jotta pystyisimme kaikkeen siihen mitä tarvittava elämäntapamuutos meiltä edellyttää, tulee meidän oivaltaa oma itsemme ja toisemme ja suhteemme luontoon ja elämään aivan uudella tasolla ja tavalla. Me emme ole erillisiä muusta luonnosta emmekä toisistamme - me olemme samaa elämää ja elämänvirtaa kuin kaikki muukin elämä. Ja tämän kun oivallamme, niin uusi, tästä oivalluksesta ilmentyvä, elämäntapamme luo hyvän ja mielekkään elämän mahdollisuuden meille kaikille.

Mutta kaikki lähtee siitä, että ymmärrämme tarvitsevamme kokonaan uuden elämäntavan. Olemme nyt lukittautuneet yhteen materialistiseen elämäntapaan, kun taas "uudessa ajassa" elämäntapoja voi olla useita erilaisia. Yhteistä niille on vain se, että ne ovat inhimillisesti ja ekologisesti kestäviä eli eivät perustu toistemme eikä luonnon hyväksikäyttöön, vaan perustuvat siihen, että kaikella elämällä on luontainen ja luonnollinen oikeus hyvään elämään.

Uusi aika ei siis määrittele sitä, miten voimme elää – vain sen, että tämä elämäntapamme ei ole ristiriidassa itsemme, toistemme eikä maapallon kanssa. Uuden ajan tavoitteeksi voidaan näin ollen sanoa se, että ihmiskunnan ja luonnon elinvoimaisuus palautuisi nykyisestä kestämättömästä tilastaan ja säilyisi sen jälkeen pitkälle tulevaisuuteen. Onnistuessaan tämä loisi uuden luonnollisen ihmisyyden, joka eläisi sovussa kaiken elämän kanssa.

Ja onhan se liki täydellistä oman ihmisyytemme ja lajimme kykyjen ja luovuuden aliarviointia, että vain nykyinen luonnon ja toistemme hyväksikäyttöön rahan, vallan ja väkivallan avulla perustuva elämäntapamme, olisi ainoa mahdollinen. Me pystymme kyllä parempaan.

On ymmärrettävää, että nykyiset päivittäiset uutiset ja havainnot muuttuvasta ja kurjistuvasta ympäristöstä ja elinolosuhteista saavat meidät lamaantumaan ja jopa ahdistumaan. Myös suoranainen pelko omasta, ja erityisesti lastemme tulevaisuudesta, on luonnollista. Ainoa keino helpottaa tätä ympäristöahdistusta, on toimia uuden ja paremman elämäntavan ja maailman luomiseksi. Pään pensaaseen pistäminen tuo ehkä hetken helpotusta, mutta ei ratkaise ongelmaa.

Mitä enemmän siirrämme huomiotamme nykyisestä siihen, miten voisi olla, niin alamme nähdä, että nykyinen on vain yksi mahdollinen tapa elää. Kyse on lähinnä siitä, että emme vain ole osanneet katsoa elämäämme laajemmin ja avoimemmin – muutenkin kuin nykyisestä käsin. Ja kun näin teemme ja teemme sitä yhdessä toistemme kanssa, niin elämänilo, voima, rohkeus ja luovuus heräävät ja elämästämme tulee mielekästä "uuden luomista" yhdessä toistemme kanssa.

Nyt olisi jo aika toimia, sillä maailman ja luonnon muutos ei odota meitä – se etenee koko ajan.

Ylilyöntejä ennen murrosta uuteen aikaan

Aikamme kriisit ja ylilyönnit ovat tarpeellisia ”uuden ajan” synnytystuskia. Ne ovat elämän omia muutosajureita ja evolutiivinen muutosvoima, joka avaa tietä uudelle.

Aikamme kriisit ovat välttämättömiä, jotta laajempi tietoisuutemme heräisi ja näkisimme, että emme voi enää jatkaa entiseen tahtiin. Vain kriisimme ja niiden kärjistyminen jopa ylilyönneiksi, pakottavat meidät hereille ja aikamme todellisuuteen.

Ekologinen ylilyönti – ilmastonmuutos, 6. sukupuuttoaalto, luonnon ekosysteemien romahdus, merten muoviongelma, ympäristöjen saastuminen, luonnonvarojen väheneminen yms. – jokin näistä voi ajaa meidät globaaliin kriisiin ruoantuotannossa ja vedensaannissa.
Globaali maailmanjärjestys ja poliittinen ylilyönti – nationalismin nousu, poliittinen korruptio ja yhtiövallan kasvu politiikassa, ilmasto- ja kriisipakolaisuuden kasvu ja räjähdys, yksinvaltiaiden kasvava suosio, globaali taistelu luonnonvaroista – jokin näistä voi ajaa meidät 3. maailmansotaan, jopa ydinsotaan.
Teknologinen ylilyönti – tekoälyn, robotiikan, automaation, nanoteknologian yms. vallankumous, radikaalit keinot ilmastontorjunnassa, sotateknologian kehitys – jokin näistä voi johtaa hallitsemattomaan tilanteeseen, joka uhkaa meitä itseämme.
Taloudellinen ylilyönti – eriarvoisuuden radikaali kärjistyminen, finanssitalouden kuplat, valtioiden ylivelkaantuneisuus yms. – jokin näistä voi johtaa talouden romahdukseen ja valtioiden romahtamiseen.
Hyvinvointiyhteiskunnan ylilyönti – vähäosaisten elämän kurjistuminen entisestään, keskiluokan kapina, rahoituspohjan mureneminen, työn väheneminen yms. – jokin näistä voi johtaa yhteiskuntarauhan järkkymiseen ja luokkasotaan.
Ihmisten terveydentilan ylilyönti – ympäristösaasteet, medikalisaatio, ympäristön kemikalisaatio, mielenterveysongelmat, pandemiat yms. – jokin näistä voi johtaa yllättävään romahdukseen meidän yleisessä terveydentilassamme.
Perustelemattoman luottamuksen ylilyönti – vaikka näemme tuon kaiken edellä mainitun, niin silti jatkamme ja luotamme, että kyllä me jotenkin selviämme.

Vasta kun jokin näistä ylilyönneistä on koettu, alkaa tietoisuuden herääminen ja uuden ratkaisun etsiminen. Toki näemme myös paljon erilaisia yrityksiä saada näitä aikamme kriisejä ja ylilyöntejä hallintaan – joissakin ehkä onnistumme – mutta valitettavasti ne vain pelaavat aikaa ja johtavat näiden kriisiemme kärjistymiseen.

Me tarvitsemme nyt paniikkia

Seuraavat 10 vuotta tulevat olemaan ratkaisevia, sillä kaikesta vastustuksesta ja jopa kieltämisestä huolimatta, uskon, että syntyy kollektiivinen tietoisuus siitä, että ”me teemme kuolemaa”. Nyt emme ole vielä sisäistäneet todellista tilannettamme – eivät edes ne, jotka tekevät työtä tuhojen estämiseksi. Ollaan vielä jotenkin niin kuin ”viran puolesta” huolissaan. Mutta kun tilanteemme menee ns. ihon alle, niin alkaa tapahtua, ja se voi olla yllättävää mitä silloin tapahtuu.

Vielä ei panikoida, ei ole vielä sellaista pelkoa, joka olisi tullut pintaan. Nyt ollaan vielä puheen ja katselun vaiheessa. Mutta sillä hetkellä, kun tämä paniikkihetki tulee, niin alkaa tapahtua.

Ennen kuin tuo paniikkihetki tulee, ei millään ole oikeastaan väliä – mikään uutinen, viesti, tilasto tai tutkimus ei mene ns. ihon alle – olemme kuin silikonia, mikään ei tartu.

Paniikkihetki on se hetki, kun oivallamme ihan oikeasti, että me teemme kuolemaa, että paljon ihmisiä tulee kuolemaan ja jopa koko ihmislaji. Se on kollektiivinen antautuminen todellisuuden ja elämän edessä ja voi ylittää myös eri maailmankuvien ja eri ihmisryhmien rajat. Silloin olemme ihmiskuntana ainakin hetken yhtä – yhtä kuolemanpelon ja mahdollisen kuoleman edessä. Silloin aloitamme pelastustoimet tosissaan. Toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä.

Nyt me hakkaamme päätämme vain vastarinnan muuriin, mutta uskon, että koko ajan syntyy myös pieniä murtumia siihen. Työtä ihmisten herättämiseksi todellisuuteen pitää siis vain jatkaa.

Tuo hetki, kun heräämme todellisuuteen, on se hetki, jonka toteutumiseksi teemme työtämme "uuden ajan" nimissä ja miksi tämäkin pamfletti on kirjoitettu.